Sivistyneessä valtiossa on taiteilijoita

Helsingin Kaapelitehtaalla avataan tänään Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen linjan opiskelijoiden lopputyönäyttely. Näyttelyn maalarit, veistäjät ja taidegraafikot ovat siis Kankaanpään taidekoulun opiskelijoita.

Kankaanpään taidekoulun tilanne oli veitsenterällä, kun ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa jouduttiin vähentämään vuodesta 2013 alkaen. Vähentämispainetta oli kova kulttuurialalla. Kankaanpään taidekoulu onneksi säilyi rytäkässä. Oma panokseni laadukkaan taidekoulun säilyttämisen puolesta ei ollut vähäinen. Sen eteen tehtiin runsaasti työtä.

Ammattikorkeakoulujen tiukka tilanne on opetusministerin raskas taakka, kulttuuriministerinä voin vain pohtia sitä, miksi kulttuurikoulutuksen säilyttäminen olisi tärkeää.

Kansallisen kulttuurin näkökulmasta sivistyneessä valtiossa pitää olla taiteilijoita. Sivistyneen valtion tulee kouluttaa taiteilijoita. Osasta vaikkapa kuvataiteilijan koulutuksen saaneista, tulee taidetta ja kulttuuria lapsille avaavia taidepedagogeja. Näin henkinen pääomamme, taide ja kulttuuriperintö, siirtyvät uusille sukupolville. Kyse on arvoista.

Oman kulttuurin tunteminen on edellytys monimuotoisuuden ymmärtämiselle ja arvostamiselle. Kyky omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria on myös opittavissa – esimerkiksi opiskelemalla taidetta.

Kulttuurialan koulutus on kuntien ja kaupunkien identiteettiasia. Taideoppilaitoksien opettajat ja oppilaat ovat keskeistä pääomaa – jos ihmisiä niin voi kutsua – kunnan profiilille ja harrastustarjonnalle. He luovat kulttuuri-identiteettiä.

Koulutuksella on vaikutuksia kuntaan ja ympäristökuntiin myös taloutta ja työllisyyttä ajatellen. Koulutus luo kulttuurialan yrityksiä. Kiristyvässä globaalissa kilpailussa korkeatasoinen kotimainen kulttuurituotanto on kilpailuvaltti maailmalla.

Kulttuurialan koulutus tuottaa osaamista monille yhteiskunnan aloille. Tämä ei tarkoita, että jokaisen taiteilijan pitäisi ryhtyä sosiaalityöntekijäksi, mutta kulttuuriosaamista tarvitaan yhä enemmän päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, vastaanottokeskuksissa ja vankiloissa – sekä yrityksissä. Kulttuuriala on tulevaisuudessa merkittävä sekä itsenäisenä osana kansantaloutta että osana muita aloja.

Lähes kaikilla taiteenaloilla enemmistö tutkinnon suorittaneista toimii joko omalla alallaan tai lähellä sitä. Alaa vaihtaneiden osuus on pieni. Kulttuurin alalle on tyypillistä, että toimeentulo hankitaan useammasta lähteestä, jolloin kaikki kulttuurin alalla työllistävä toiminta ei tule rekisteröidyksi tilastoihin.

Kulttuurin kansantaloudellista merkitystä ei pidä mitata ainoastaan yritysten liikevaihdon tai työllistymislukujen mukaan. Kulttuurilla on myös kansantaloudellisia vaikutuksia, kun tarkastellaan ihmisten henkistä hyvinvointia, syrjäytymisen ehkäisemistä ja keskinäisen ymmärryksen ja luottamuksen edistämistä monikulttuurisessa Suomessa.

Nykyinen kulttuurialan työllisyystilanne ei saisi kohtuuttomasti kaventaa nuoren ammatinvalintamahdollisuuksia eikä nuoren asuinpaikka saisi liikaa vaikuttaa siihen, millaiseen koulutukseen hän hakeutuu. Lahjakasta kuvanveistäjää ei voi pakottaa lähihoitajaksi.

Vasemmistolaisena 1970-luvun jälkipuoliskolla syntyneenä poliitikkona tuntuu absurdilta lainata Britannian toisen maailmansodan aikaista oikeistokonservatiivipääministeriä. Teen sen silti. Churchillillä nimittäin oli hyviä ”laineja”. Kun sodan aikana kulttuuriin kohdistui suuri säästöpaineita puolustuksen kustannuksella, Churchill sanoi: ”Mitä me sitten puolustamme?” Tähän tekisi mieli itsekin vedota.