Askelia kohti parempaa
Vähemmän eriarvoisuutta. Enemmän hyvinvointia kaikille. Parempi ympäristö. Kulttuurin kunnioittaminen. Korulauseita? Kriitikoiden mielestä kyllä, meidän mielestämme ei. Näiden asioiden tiedostaminen on perusasia, kun valtion budjetista päätetään.
Vasemmistolaisen politiikan ja arvojen kannalta näissä pyrkimyksissä päästiin jonkin verran eteenpäin tänään päättyneessä budjettiriihessä.
Vanhuspalvelulaista tuli budjettiriihen kovin vääntö.
Hallitus on budjettineuvottelujen yhteydessä sopinut ikäihmisten hoivan ja hoidon tarvitsemista lisäresursseista. Resursseja jaetaan tasapainoisesti kotihoidon, omaishoidon sekä ympärivuorokautisen laitoshoidon ja hoivan kesken. Kunnan on varmistettava iäkkään ihmisen kiireellisesti tarvitsemien sosiaalipalvelujen saanti. Lain määräykset koskevat sekä yksityisiä että julkisia palveluja. Jos hoidon mitoituksia vielä rikotaan, säädetään niistä sitovasti asetuksella.
Tämä on merkittävä päätös ja suurin yksittäinen potti, jolla kehyspäätös ylitetään. Päätös mahdollistaa, että ikäihmisten hoitoon saadaan noin 700 uutta työntekijää. Uuden lain sisällä toteutuu sekä asianmukainen koti- että ympärivuorokautinen hoito.
Vasemmistolaisen ajattelun peruskivi on pienituloisuuden poistaminen. Tärkeimpiä saavutuksia on työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen puolison tulojen osalta. Työllisyysmäärärahojen lisäys 32 miljoonalla tähän vuoteen nähden on myös merkittävä parannus.
Nuorisoasioista vastaavana ministerinä olen tyytyväinen siihen, että hallitus on päättänyt jatkaa panostuksia nuorten yhteiskuntatakuuseen (nyt nuorisotakuun nimellä kulkevaan hankkeeseen) erityisesti etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan osalta.
Opiskelijoiden kohdalla hyvä asia on korkeakouluopiskelijoiden ateriatuen korotus. Varusmiesten ja siviilipalvelusmiesten päivärahaa korotettiin myös budjettiriihessä.
Vastuullisilla veroratkaisuilla luodaan tasavertaisuutta.
Tuloeroja pienennetään nostamalla suurten perintöjen ja lahjojen sekä suurten palkka- ja eläketulojen verotusta. Toisaalta pieni- ja keskituloisten verotus kevenee hiukan työtulo- ja perusvähennyksen nostolla.
Tuloeroja tasaavat verot nousevat myös, kun ansiotasotarkistukset jätetään tekemättä. Nämä ovat tulleet aikaisempina vuosina automaattisesti. Yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville säädetään solidaarisuusvero, joka oli alun perin Vasemmiston kansanedustaja Annika Lapintien ehdotus.
Tämän vastapuolella on valitettavasti arvonlisäveron yhden prosenttiyksikön korotus, jota me olemme vastustaneet.
Ensi vuoden veromuutosten kokonaisuus on lievästi tuloeroja pienentävä, mikä jatkaa keskeistä linjaamme tuloerojen pienentämisestä.
Ensi vuonna voimaan tulevat myös pankkivero sekä veroparatiisitaloutta suitseva korkomenojen verovähennysoikeuden rajoitus. Toisaalta näiden vastapainona yritykset saavat kevennyksiä verotukseen, joiden työllistäviä vaikutuksia voi epäillä.
Budjettiriihessä väännettiin myös kulttuurin puolesta. Valtion taidemuseon taidehankintoihin on ensikin vuonna yhtä paljon rahaa kuin tänä vuonna eli sain torjutuksi esitetyn leikkauksen. Kokoelmien kartuttaminen on tärkeää sekä kulttuurihistoriallisesti tuleville sukupolville että taiteilijoiden työllisyyden kannalta.
Ystävyysseurojen avustuksiin on nyt luvassa pohjaesitykseen nähden kaksinkertainen summa. Tähän vuoteen verrattuna määrä on edelleen kolmanneksen pienempi.
Tärkeää oli saada myös taidelaitosten vuokrakustannuksiin valtiovarainministeriön esittämää korotusta huomattavasti suurempi lisäys, jotta Kansallisoopperan ja monien muiden taidelaitosten vuokrat saadaan maksettua ilman, että sen takia toimintaa karsittaisiin. Samalla selvitetään mahdollisuuksia pienentää vuokrakuluja.
Lainauskorvausta pitäisi nostaa tasaisesti kohti pohjoismaista tasoa. Tälle vuodelle saatiin 20 prosentin korotus. Valtiovarainministeriö esitti lainauskorvauksen leikkaamista budjettiesityksessään. Sain sen taisteltua budjettiriihessä pois. Esitin riihessä myös korotusta lainauskorvauksiin, mutta en saanut siihen vielä riittävää tukea.
Liikunnan rahoituksen kasvaminen tekee mahdolliseksi myös sen, että paikalliseen seuratoimintaan voidaan panostaa aiempaa enemmän.
Vasemmistoliitto on punavihreä puolue. Ympäristöasiat ovat tärkeitä, kun valtion budjetista neuvotellaan. Budjettiriihi toi onnistumisia.
Homekoulujen korjaamiseen lisättiin 7 miljoonaa budjettiriihessä ja tuulivoiman käyttöönottoa vauhditetaan. Öljyntorjuntavalmiutta parannetaan.
Rikkidirektiiviin sopeutumisessa hallitus asettui ministeritoveri Merja Kyllösen linjoille: nyt ei vain sopeuduta rikkisääntelyyn, vaan myös parannetaan merenkulun ympäristönsuojelua ja edistetään ympäristöteknologian käyttöönottoa. Rikkipesureiden valmistamisesta voi tulla uutta työtä ja vientiä Suomen teollisuudelle.
Laivaliikenteen LNG- infrastruktuurin, eli nesteytetyn maakaasun, kehittämiseen on tartuttu. Iso asia on myös uuden jäänmurtajan hankinta, jota nyt päästään valmistelemaan. Väylät pysyvät auki kovimmillakin pakkasilla myös muutaman vuoden päästä, kun Voimasta veto loppuu. Uuteen jäänmurtajaan tulee myös öljyntorjuntavalmius. Jos jäänmurtaja rakennetaan Suomessa, työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä.
Liikennepolitiikassa hallitus jatkaa pitkäjänteistä linjaa: vuoden 2013 aikana jatketaan 15 meneillään olevaa väylähanketta ja aloitetaan tie-, meri- ja rataohjausjärjestelmien uusiminen. Länsimetron ja Kehäradan rakentaminen jatkuu. Perusväylänpitoon valtio käyttää miljardin, joten aivan retuperälle eivät tiet, radat ja vesiväylät Suomessa pääse ensi vuodenkaan aikana.
Kevättalven kehysriihen jälkeen ajattelin, että jokainen säästö, jota tämä aika vaatii, on raskas. Mutta samalla on tiedostettava, että Suomessa ei eletä talouden tyhjiössä. Samaa ajattelen nytkin. Aika pakottaa ahtaammalle. Mutta Vasemmiston puheenjohtajana olen myös tyytyväinen siitä, että saimme budjettiriihessä monia tavoitteitamme läpi. Siitä kunnia myös sinnikkäälle Merja Kyllöselle!
Kommentteja (16)