Valtiolla on vastuu omistajana

Suomalainen metallikonserni Metso joutui todellisen myrskyn keskellä viime viikolla, kun se ilmoitti aikeestaan maksaa omistajille ylimääräisiä osinkoja kaikkiaan 75 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan Metson osingonjaoksi kaavailtiin tälle vuodelle 330 miljoonaa euroa.

Vain vajaa viikko sen jälkeen yhtiö kertoi 630 henkeä koskevasta työpaikkojen vähentämistarpeesta.

Julkinen kohu, poliittinen paine ja työntekijöiltä tullut kipakka palaute johtivat siihen, että Metson hallitus luopui lisäosinkoja koskevasta esityksestään. Irtisanomissuunnitelmia ei silti ole peruttu. Ja varsinaista osinkoakin on tänä vuonna maksettu 255 miljoonaa euroa.

Eilen saatiin lisää samanlaisia uutisia, kun toinen metalliyhtiö, paremmin Rautaruukkina tunnettu Ruukki Metals ilmoitti vähentävänsä väkeä 250 hengellä. Kaikkiaan yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä on yli 3 500 henkeä. Yhtiö on kuitenkin jakanut osinkoja tänä vuonna vajaat 70 miljoonaa euroa.

Se perustelee työntekijöiden rajua vähennystarvetta viittaamalla muun muassa rikkidirektiiviin. Tämä ei voi vaikuttaa yhtiön toimintaan, sillä direktiivi tulee voimaan vasta vuonna 2015. Ympäristönsuojelua näytetäänkin käytettävän nyt tekosyynä irtisanomistalkoiden käynnistämisessä.

Pörssiyhtiöistä joukkoon, jotka käyvät isoja yt-neuvotteluja, mutta jakavat samaan aikaan osinkoa omistajilleen kuuluvat mainittujen metalliyhtiöiden lisäksi Kemira, Stora Enso ja TeliaSonera. Yhdistävä tekijä yhtiöissä on se, että niissä kaikissa valtio on suurin omistaja, TeliaSoneran tapauksessa toiseksi suurin Ruotsin valtion jälkeen.

Onko suomalainen työelämä mennyt siis siihen, että kaikilta vaaditaan yhä suurempaa sitoutumista, mutta vain omistajia ja ylintä johtoa palkitaan? Samalla työntekijät joutuvat elämään yhä suuremmassa epävarmuudessa sen suhteen, onko töitä enää huomenna.

Vasemmiston vaatimus hallituksen sisällä on ollut, että valtionyhtiöiden pomoportaan palkitsemismääräyksiä kiristetään tuntuvasti. Näin on onneksi myös tehty.

Jäljelle jää silti kysymys valtion omistukseen liittyvästä omistajavallasta.

Valtion rooli ei voi olla vain tuen tarjoaminen irtisanotuille ja yhtiöiden johdon aiheuttaman sotkujen siivoaminen, vaikka tähänkin pitää olla valmius. Hallitus onkin tukenut ihmisiä erityisen rajusta työpaikkojen vähentämisestä kärsineillä paikkakunnilla.

Silti valtion pitäisi nykyistä enemmän käyttää aktiivista omistajavaltaa ja olla puuttumassa tilanteisiin, joissa sen osaomistuksessa olevat yhtiöt tuottavat lisää työttömiä. Ainakin näin on toimittava tilanteissa, joissa työntekijöille on tarjolla potkuja, mutta omistajille lihavia osinkoja ja johtajille perusteettomia bonuksia.

Tämä on kiinni poliittisesta tahdosta. Valtion ei tarvitse omistajana myötäillä kapitalistista ahneutta, vaikka tämä tuntuukin olevan ajan henki.