Tunteikkaat stadionin hautajaiset

Vuonna 1990 kävelin 13-vuotiaana poikana innoissani setäni perässä jossain Tukholman hiljaisella esikaupunkialueella. Tulimme pienelle aukiolle ja yhtäkkiä ilmoille räjähti kovaääninen laulu. Muuten tyhjässä Solnassa oli pubin terassi tupaten täynnä AIK:n kannattajia, jotka valmistautuivat päivän otteluun.

Itse pelistä en muista juurikaan muuta kuin lopputuloksen. Yleisöä ei ollut juuri enempää kuin Suomen sarjaotteluissa, mutta tunnelma oli jotain aivan uskomatonta nuorelle pojalle. Seurasin sivusilmällä peliä, mutta paljon kiinnostavampi oli betoninen avonainen päätykatsomo Norra Stå, jossa liput liehuivat ja laulut raikuivat.

Konkreettisin muisto ottelusta on ostamani AIK:n kaulahuivi. Tällä viikolla ympyrä sulkeutuu, kun palaan viimeisen kerran Råsundalle 22 vuotta vanhassa kaulahuivissani.
*
Tämä vuosi on ollut pitkät hautajaiset AIK:n kannattajille. Seuraa 75 vuotta palvellut Råsunda puretaan kauden päätteeksi ja seura siirtyy pelaamaan noin kilometrin päähän junavarikon jättömaalle rakennetulle Friends Arenalle.

Lopulliset kuoppajaiset piti olla jo marraskuun alussa pelatun viimeisen Allsvenskan ottelun yhteydessä. Vastassa oli Malmö FF. Sama seura, jonka AIK kohtasi 75 vuotta sitten stadionin ensimmäisessä ottelussa.

Ruotsalaisen jalkapallokulttuurin syvyydestä kertoo se, että otteluohjelma suunniteltiin niin, että viimeisessä ottelussa kohtaavat samat seurat kuin ensimmäisessä. AIK pelasi ottelun vuoden 1937-mallisissa pelipaidoissa.

AIK:n odottamaton menestys eurokentillä siirsi väistämätöntä ja viimeinen ottelu pelataan torstaina Napolia vastaan.
*
Kannattajat eivät olisi halunneet muuttaa Råsundalta. Vaikka stadion ei vastaa nykyajan vaatimuksia, on siinä aivan omaa tunnelmaansa. Stadion on tiivis, katsomot on rakennettu aivan kiinni kenttään. Hieno tunnelma saadaan luotua vaikka katsomoissa olisi vain 10 – 15 000 katsojaa. Råsunda sijaitsee loistavalla paikalla asutuksen keskellä aivan metroaseman vieressä.

On myös hämmästyttävää, että Ruotsissa ei ole käyty juurikaan historiallista keskustelua. Miten voidaan purkaa stadion, jossa pelattiin vuoden 1958 MM-loppuottelu? Siinä ottelussa Ruotsi saavutti historiansa parhaan menestyksen jalkapallossa, MM-hopeaa. Loppuottelussa maailman tietoisuuteen nousi myös 17-vuotias Edison Arantes do Nascimento, joka teki kaksi maalia.
*
Råsundan purkaminen kuvaa jalkapallon ristipainetta kannattajien ja romantikkojen sekä toisaalta bisneslaskelmia tekevien toimitusjohtajien välillä. Ruotsin jalkapalloliitto ei pysty tekemään vanhalla stadionilla riittävästi rahaa ja uuden stadionin rakennuskuluja kattaakseen vanhan stadionin tonttimaa pitää jalostaa.

Myös AIK hyötyy taloudellisesti muutosta uudelle stadionille. Seura sai jo hyvän korvauksen siirtymisestä pelaamaan Friends Arenalle ja jatkossa aitioilla, VIP-paikoilla ja ravintoloilla on mahdollisuus kehittää taloudellista toimintaa aivan uudella tavalla.

Mieleen tulee väistämättä Arsenalin Emirates stadion. Se rakennettiin vanhan Highburyn tuntumaan junaratojen keskelle jättömaalle. Vanha stadion jalostettiin asuntorakentamiseen. Arsenal takoo suuria summia aitioilla ja club level -paikoilla. Syyskuussa pelattu Chelsea-ottelu oli Englannin historian tuottoisin yksittäinen sarjapeli.

Mutta tunnelmaa Emiratesilla ei ole. Me vieraskatsomossa pääsemme pilkkaamaan stadionia kirjastoksi siinä sivussa, kun muistutamme seuran edellisestä pokaalista olevan jo seitsemän vuotta.

AIK:n yleisökeskiarvo oli tällä kaudella vajaa 15 000 katsojaa. Tämä on aika vähän, kun Friends Arenan kapasiteetti on 50 000. Onko AIK:lla enää kotietua hurjista kannattajistaan uudella stadionilla?
*
Suomessa stadionit eivät herätä yhtä suuria intohimoja Olympiastadionia lukuun ottamatta. Ehkä tällaisia kamppailuja tullaan näkemään kuitenkin Suomessakin joskus tulevaisuudessa.

Suomen hienoin jalkapallostadion on Tammela. Se ei vastaa tietenkään puitteiltaan edes veikkausliigatasoa, mutta sijainniltaan se on täydellinen. Toivottavasti Tampereella ymmärretään laittaa Tammela kuntoon eikä siirtää stadionia jonnekin Hakametsän taakse.

Kolumni on julkaistu Veikkaajassa 20.11.2012.