Don’t mention the war

Keskiviikkona Amsterdamiin odotettiin 30 000 Chelsean kannattajaa, vaikka lippuja Eurooppa-liigan finaaliin oli seuran kautta tarjolla vain vajaalle kymmenelletuhannelle. Isoihin otteluihin vyöryy kanaalin yli kymmeniätuhansia englantilaisia, oli lippua tai ei.

Kannattajien mukana tulee myös mustan pörssin kauppiaat, sillä erityisesti englantilaiset ovat valmiita maksamaan käsittämättömiä summia lipuista. Mustan pörssin kauppa ei ole vain satunnaisten ylimääräisten lippujen myymistä vaan hyvin ammattimaista toimintaa.

Vuoden 1998 Ranskan MM-kisoissa minulla oli Pariisissa paljon luppoaikaa, mutta ei lippua illan otteluun. Istuskelin helteisellä Champ Elyseellä ja hioin taktiikkaa lipunhankkimiseen. Toki halusin päästä Parc des Princesille katsomaan Belgian ja Etelä-Korean välistä alkusarjan ottelua, mutta opiskelijan kenkänauhabudjetilla lähtökohtaisesti valmistauduin katsomaan peliä televisiosta.

Nopeasti hahmottui trokareiden kuvio. Käytännössä kaikki olivat brittejä ja he tekivät keskenään yhteistyötä. Lippukauppaa ei käyty vain päivän pelistä vaan kaupan oli kaikkien otteluiden lippuja. Myyjillä oli pienillä paperilapuilla listaukset omista ja muiden lipuista sekä hinnoista.

*

Vuosien varrella olen nähnyt samoja naamoja pyörittämässä mustan pörssin kauppaa eri puolilla Eurooppaa. Oli kysymys sitten jalkapallon arvokisoista, valioliigaotteluista, konserteista tai olympialaisista, tyyli ja taktiikka eivät näytä vaihtuvan.

Vaikka ottelun alkuvihellys jo kuuluu stadionilta, lippuja yritetään myydä edelleen moninkertaiseen hintaan. Mustan pörssin logiikka tuntuu olevan se, että yksittäisistä lipuista voi kärsiä tappiota. Hintatasoa ei kannata dumpata ottelun lähestyessä, muuten kaikki tietävät odottaa viimehetkille asti. Voitto tehdään koko myynnillä, yksittäiset trokarin käteen jääneet liput peittyvät mittakaavatappioiksi. Mustan pörssi kauppa on kovaa kapitalismia pienoismuodossa.

Mustan pörssin kauppiaat hankkivat lippunsa monista kanavista. He ostavat kannattajien ja turistien ylimääräiset liput, mutta lippuja tulee myös virallisilta organisaatioilta. Lippuja valuu mustaan pörssiin paikallisten olympiakomiteoiden ja jalkapalloliittojen kautta sekä sponsorikiintiöistä. Menestyksekäs trokari tarvitsee hyvät suhdeverkostot.

*

Viime vuosina mustan pörssin kaupan voitot ovat pienentyneet. Lippujen viralliset hinnat ovat kallistuneet, joten marginaalit kapenevat. Stadionit ovat entistä suurempia ja kannattajille annetaan yhä isompia lippukiintiöitä. Ottelupaikkakunnille rakennetaan fan zoneja, joissa pelejä voi seurata jättiscreeneiltä.

Moni lähteekin haistelemaan vain tunnelmaa. Kannattajat ottavat haltuun pelipaikkakunnan keskeiset torit, ripustavat liput roikkumaan ja aloittavat juhlinnan. Vaikka itse stadionille ei pääsisi, riittää jo oluen juominen ”mölinäaukiolla” yhdessä tuhansien muiden kannattajien kanssa. Britit ovat olleet mölinäaukiokulttuurin pioneereja, mutta muiden maiden kannattajat tulevat kovaa vauhtia perässä.

Ennen vuoden 2006 Saksan MM-kisoja Iso-Britannian pääministeri Tony Blair kehotti kannattajia käyttäytymään hyvin Pitkän Jussin majatalo -televisiosarjaa mukaisesti: ”don´t mention the war”. Kun tulin Stuttgartiin katsomaan Englannin ja Ecuadorin välistä neljännesvälieräottelua, oli mölinäaukiolla tuhansia englantilaisia ja vähintään joka toisella näytti lukevan t-paidassa ”don´t mention the war”.

Mielenkiintoista on nähdä, mikä on saksalaisten vastaveto ensi viikon lauantaina. Wembleyn finaaliin saksalaisseurojen kiintiö on yhteensä 50 000 lippua, mutta paikanpäälle Lontooseen arvioidaan tulevan vähintään saman verran ilman ottelulippua. Onko Trafalgar Square saksalainen mölinäaukio?

*

Niin, pääsinkö katsomaan Parc des Prinsesille ottelua kesällä 1998? Kaikesta huolimatta sinnikkyys ja odottaminen joskus palkitaan. Lopulta puoli tuntia ennen peliä minulle myytiin ottelulippu viralliseen hintaan, kun olin saanut trokarit vakuuteltua, ettei suomalaiselle opiskelijalle lipun myyminen vaikuta yleiseen hintatasoon.

Kolumni on julkaistu Urheilusanomissa 17.5.2013.