Kenen maltti on valttia?

Vasemmiston eduskuntaryhmä on tämän viikon alussa ollut koolla Porissa. Ohessa pääkohtia kokouksessa pitämästäni poliittisesta tilannekatsauksesta.

*
Suomessa on viime viikkoina lietsottu todellista paniikkimielialaa. Taloudellinen tilanne on silti oikeastikin vaikea. Suomen vienti on miinusmerkkinen. Viikoittain kuullaan yhä uutisia yt-neuvotteluista ja irtisanomisista.

Samalla Suomen talous on yksi Euroopan ja koko maailman vahvimpia. Siksi on vaarallista lietsoa paniikkia. Se lisää epävarmuutta ja hyydyttää myös kotimaisen kysynnän.

Erityisen vastuutonta on vaatia heikennyksiä ja leikkauksia kaikkein huonoimmassa asemassa oleville ihmisille. Leikkaukset johtaisivat kierteeseen, jossa taloudellinen tilanne heikentyy entisestään.

Tärkeintä nyt on luoda keinoja, jolla päästään taantumaan yli, luotua uutta työtä sekä tuettua yrityksiä rakennemuutoksessa. Hallitus ei kuitenkaan voi tehdä yritysten puolesta niiden töitä eli luoda uusia innovaatioita ja hakea uusia markkinoita. Valitettavan huonosti osa vientiyrityksistä on tähän kyennyt.

Suomen ongelmat eivät ratkea rankoilla rakenneuudistuksilla, vaikka viime viikkoina monen viesti on ollut, että vain niillä pääsemme vaikeuksien yli. Rakenteellisia muutoksia tehdään vuosikymmenien päähän. Nyt pitää keskittyä tähän hetkeen ja erityisesti siihen, että työttömille ihmisille luodaan työtä.

Sellaista talouden kasvua tuskin nähdään, mihin on aiemmin totuttu. Silti talouden kasvun pitää olla plus- ei miinusmerkkinen.

Vasemmistoliitto on vaatinut voimakkaasti elvytystä. Ei pidä tuijottaa vain valtionvelkaa. Suomella on erittäin paljon myös korjausvelkaa. Sitä kannattaa lyhentää silloin, kun se luo työtä ja hyvinvointia Suomeen ja kun kustannukset ovat matalat. Hyvinvointivaltion kannalta on kestämätöntä, jos annamme infrastruktuurin rapautua. Silloin talous ei pääse nousuun koskaan.

Jotta korjausvelan vähentämisestä on mahdollisimman suuri hyöty työpaikkojen ja verotulojen kannalta, on pakko samalla puuttua harmaaseen talouteen. Tällä saralla on vielä tehtävää. Seuraava askel pitäisi olla selkeä tilaajavastuulaki, jossa pääurakoitsija on vastuussa kaikkien alihankkijoiden velvoitteista niin, etteivät verohuijarit pääse kiinni alihankintaketjujen loppupäähän.

Harmaata taloutta ei kuitenkaan ole vain ravintoloissa, telakoilla ja rakennuksilla. Sen isot kalat uivat finanssitaloudessa.

Entistä voimakkaammin pitää puuttua siihen, että jopa palkkajohtajat suuryrityksissä harjoittavat verosuunnittelua kansainvälisten bulvaanien kautta. On huolehdittava siitä, että omistus on läpinäkyvää ja siitä tulevat voitot ovat veronalaisia. Me emme tulevaisuudessa pärjää, jos ne jolla on paksuimmat lompakot, jättävät vielä verot maksamatta.

Rakennemuutoksiakin tarvitaan. On selvää, että ihmisten pitää pystyä olemaan nykyistä pidempään töissä. Meillä on nykyisin joustava eläkeikä 63-68 vuotta. Silti ihmiset eläköityvät keskimäärin noin 60-vuotiaina. Eläkeiän mekaaninen nostaminen ei tarkoita sitä, että ne, jotka nyt joutuvat jättämään työelämän ennen aikaisesti, jaksaisivat entistä pidempään.

Siksi tarvitaan tehokkaampia keinoja. Ongelma on, että ihmiset joutuvat nykyisin jäämään liian aikaisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Siksi työhyvinvointia, työsuojelua ja työssä jaksamista pitää parantaa. Työhyvinvoinnin pitääkin olla keskitetyn tuloratkaisun keskeisiä asioita. Näin voidaan työuria pidentää loppupäästä ja keskeltä. Myös osatyökykyisille pitää löytää mahdollisuuksia työhön.

Toinen asia on työurien alkupää. Kevään kehysriihessä tehtiin tosiasiassa uudistus, jolla opintoaikoja kyetään nopeuttamaan. Yksi rakenteellinen uudistus olisi sekin, että korkeakouluissa pystyisi opiskelemaan nykyistä pidempään lukuvuoden aikana. Lainamalleilla itse asiassa venytetään opiskeluaikoja.

*
Elinkeinoelämän suunnasta on viime aikoina kuulunut erikoisia puheenvuoroja. Ne eivät luo pohjaa sellaisella ratkaisulle, johon kaikki osapuolet voivat sitoutua.

Nyt tarvitaan kokonaisratkaisu. Voi olla, että suuriin palkankorotuksiin ei ole varaa. Siksi pitääkin katsoa, mitä työelämän laadullisissa asioissa voidaan tehdä. Silloin puhutaan työelämän laadun parantamisesta, irtisanomissuojan parantamisesta ja niin sanottujen nollasopimusten kieltämisestä.

Hallituksella ei ole mahdollisuuksia avittaa suurisuuntaisilla veroratkaisuilla tuloratkaisun syntyä. Mahdollinen vastaantulo voidaan tehdä tarkastelemalla pieni- ja keskituloisten verotusta.

Samalla tuntuu unohtuvan, että elinkeinoelämä, erityisesti suuret yritykset ovat jo nyt saamassa massiivisen kädenojennuksen yhteisöveron alentamisen myötä. Vasemmisto suhtautui kriittisesti näin suureen alennukseen ja epäilimme sen dynaamisia vaikutuksia.

Nyt on elinkeinoelämän vuoro lunastaa lupauksensa uusista työpaikoista.

Kun kuuntelee erityisesti vientiteollisuuden liittojen viestiä päättäjille, malttia ja yhteisvastuun tunnetta ei juuri esiinny. Metsäteollisuuden, kemianteollisuuden ja teknologiateollisuuden vaativat tällä viikolla lähes kaikkien verojen poistamista itseltään.

Vaatimuksiin kuuluvat windfall-veron, väylämaksujen ja rataveron poistaminen, diesel-veron palautusjärjestelmän käyttöönotto ja teollisuuden energiaverotuksen laskeminen EU:n minimitasolle. Samalla työnantajaliitot toteavat, että ”Suomen valtio velkaantuu vauhdilla eikä massiivisiin elvytystoimiin ole mahdollisuutta” ja ”että yleisiin palkankorotuksiin ei työllisyyttä vaarantamatta nykytilanteessa ole varaa”.

Eli samaan aikaan, kun työntekijöiltä vaaditaan malttia ja kriisitietoisuutta, ollaan itse käsi ojossa vaatimassa meille kaikkea nyt ja heti. Yksi osapuoli tuntuu nyt vaativan itselleen kaikkea. Hallitus ja eduskunta eivät voi tanssia tämän pillin mukaan.

*
Viime päivinä on puhuttu siitä, pitääkö suomalaisten puolustaa ihmisoikeuksia. Ihmisoikeudet ovat tärkeitä myös tavallisten työssäkäyvän duunarin kannalta. Perusoikeuksien loukkaukset eri puolilla maailmaa koskettavat usein työläisiä, joilla ei esimerkiksi ole järjestäytymisen vapautta tai lakko-oikeutta.

Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön. Suomalaiset ovat maailmassa pieni vähemmistö. Jos me ryhdymme sortamaan toinen toistamme, emmekä uskalla nostaa ääntämme, kun vähemmistöjä sorretaan, silloin meistä jokainen on kohta sorrettu.