Valtiontalous ei ole kotitalous

Erityisesti kokoomuksella on tapana verrata valtiontaloutta kotitalouteen. Maalaisjärkeen vetoaa ajatus siitä, että kaikki velat on maksettava ja huonona aikana myös julkisen sektorin on kiristettävä vyötä.

Valtio ei kuitenkaan ole kotitalous. Valtiot vastaavat yhteiskunnan kokonaisuudesta aina rahan luonnista lähtien. Vaikka rahapolitiikka on ulkoistettu keskuspankeille, toimivat nekin valtioiden antamalla mandaatilla. Finanssipolitiikka kuuluu kokonaan valtioille.

Valtiot eivät myöskään lähtökohtaisesti tähtää tilanteeseen, jossa niillä ei olisi ollenkaan ulkoista velkaa. Käytännössä jokaisella valtiolla on velkaa. Koko ajan maksetaan vanhaa velkaa ja uutta otetaan tilalle. Kun korkotaso on alhaalla, laskevat Suomen velanhoitokulut, kun korkeampikorkoisia lainoja maksetaan pois ja tilalle otetaan matalakorkoista lainaa.

Toisin kuin yksilö, joka lopulta kuolee, jatkaa valtio toimintaansa ja velkojen pääoma pienenee myös inflaation myötä. Siksi valtiot eivät edes pyri maksamaan kaikkea velkaa pois, poikkeuksena ehkä Ceausescun Romania, jota harva muistelee kaiholla.

Tällä hetkellä valtioiden lainankorot ovat niin alhaalla, että esimerkiksi Britannia päätti juuri maksaa uudella velalla vuoteen 1853 ulottuvia vanhoja velkojaan, joilla se oli aikanaan vahvistanut Etelämeren kauppakomppaniaa.

Valtio ei ole kotitalous, koska hyvinvointivaltiot vastaavat monista kustannuksista, joita syntyy yksityisen sektorin onnistuessa ja epäonnistuessa. Valtio paitsi kouluttaa ihmiset ja tukee eri tavoin heidän työkykyään, myös maksaa pitkälti kustannukset heidän jäädessään työttömiksi.

Valtio mahdollistaa infrastruktuurilla yritysten toiminnan ja toisaalta joutuu joskus maksamaan yritysten aiheuttamia kustannuksia, viimeisenä esimerkkinä Talvivaaran ympäristötuhot.

Kun ”sankariyrittäjä” sanoo siirtävänsä yrityksensä Viroon, koska suomalaisella yhteiskunnalla ei ole mitään annettavaa hänelle, unohtaa ”sankariyrittäjä”, että verovaroin kustannettu koulutus ja monesti verovaroin tuetut innovaatiot ovat mahdollistaneet yrityksen menestyksen. Tästä muistuttivat esimerkiksi Supercellin omistajat, kun ihmeteltiin, miksi he eivät ”verosuunnittelulla” välttele verojen maksua.
Valtion, eli lopulta kaikkien meidän ihmisten etu on, että mahdollisimman pieni osa väestöstä on työttöminä. Yksilön pitkään jatkuva työttömyys on henkilökohtaisella tasolla sekä taloudellisesti että sosiaalisesti raskasta. Mutta se on kallista myös kansantalouden näkökulmasta.

Voi myös kysyä, miksi niin suuri osa virolaisista joutuu käymään Suomessa ja muissa maissa töissä, jos järjestelmä siellä kannustaa työllistämään yrittämällä?

Suomessa on virallisten tilastojen mukaan noin 320 000 työtöntä ja laaja työttömyys on 450 000. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy 100 000 henkeä.

Esimerkiksi pelkästään pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamat suorat työttömyysturvamenot valtiolle ja kunnille ovat ensi vuonna jo noin 800 miljoonaa euroa. Päälle tulevat menetetyt verotulot, kansantalouden menettämä työpanos ja kasvavat sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset. Tai esimerkiksi jokainen syrjäytetty nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa elämänsä aikana.

Valtion siis kannattaa paitsi sosiaalisista myös taloudellisista syistä varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus mielekkääseen työhön. Kun yksityinen sektori taantuu, kuten nyt tapahtuu, on valtion paikattava aukkoa. Jos julkista taloutta supistetaan yksityisen talouden supistuessa, syntyy pahan kierre.

Siksi nyt tarvitaan elvytystä. Kun yksityinen talous ei synnytä kasvua, työtä ja toimeentuloa, on julkisen puolen elvytettävä taloutta.

Laskusuhdanteen aikana kannattaa panostaa palveluihin. Valtiolla tai kunnalla työssäkäyvä hoitaja, opettaja tai rakentaja käyttää palkkansa lähikaupassa sekä kampaajalla, ja siten työllistää monta muuta rahan kiertäessä. Kaikki maksavat tuloistaan ja kulutuksestaan veroja. Julkinen sektori tukee näin yksityistä ja yksityinen julkista. Julkisen sektorin ideologinen pysyvä alasajo on myrkkyä myös yksityiselle sektorille.

Kun hallitus leikkaa esimerkiksi työttömyysturvan, eläkkeiden ja opintotuen indeksikorotuksia tai lapsilisää, leikkaa se samalla kotimaista kysyntää ja näin myös kaupan ja palveluiden työllisyyttä.

Kokoomuksen toinen hokema on se, että Suomi elvyttää joka vuosi, koska se ottaa lisää lainaa. Tämä on yhtä väärä väittämä kuin se, että valtiontalous on kuin kotitalous. Velanotto tai budjetin alijäämä ei ole sama asia kuin elvytys. Jos velan suhteellinen määrä olisi yhtä kuin elvytys, olisi Kreikka ollut koko Euroopan eniten elvyttänyt maa.

Vaikka Suomen valtiontalous on alijäämäinen myös ensi vuonna, ei budjetti ole elvyttävä vaan kiristävä. Pääministeri Alexander Stubb on kehunut, miten budjetin loppusumma on ensi vuonna jo toista vuotta putkeen pienempi kuin edellisenä vuonna.

Valtiolla on kahdenlaista velkaa. On markkinoilta otettua lainaa, joka näkyy budjettikirjassa. Toisaalta on investointivelkaa, joka näkyy esimerkiksi rapautuneina raiteina, teinä ja siltoina tai asuntopulana ja homekouluina. Esimerkiksi liikenneverkon korjausvelan suuruudeksi on arvioitu jo yli kaksi miljardia euroa.

Nyt kun meillä on samaan aikaan mittava investointivelka ja toisaalta massiivinen työttömyys, kannattaa tehdä ne investoinnit, jotka joka tapauksessa pitää tehdä tulevaisuudessa.

Valtiot voivat nyt saada lainaa jopa negatiivisella reaalikorolla. Siksi Suomi on tilanteessa, jossa velkaelvyttäminen maksaa itsensä takaisin jo lyhyelläkin ajanjaksolla. Kun työllisyys paranee ja talous lähtee kasvuun, pienevät yhteiskunnan työttömyydestä aiheutuvat kustannukset ja toisaalta julkinen kulutus vetää myös yksityistä taloutta kasvuun.

Sekä kotimaisten että kansainvälisten talousasiantuntijoiden suositus on myös elvytys. Ennätysalhaisella korolla lainattavalla rahalla saadaan talous kasvuun.

Valtioiden velkaantumista arvioidaan yleensä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tällä mittarilla Suomella on edelleen vähän julkista velkaa verrattuna muihin euromaihin. Jos saamme talouden kasvuun, tämä suhde pienenee, mutta velkasuhde kasvaa leikkauksista huolimatta, jos Suomen talous on jatkossakin negatiivinen.

Kun velkaelvytys suunnataan oikein infrastruktuurin rakentamiseen, koulutukseen, innovaatioihin ja tuotekehittelyyn sekä palveluihin, kääntää velanotto Suomen velkasuhteen laskuun vaikka kuinka paradoksaaliselta se kuulostaakin.

Siksi nyt tarvitaan talouspolitiikassa suunnanmuutos. Leikkaavasta ja kiristävästä talouspolitiikasta elvyttävään talouspolitiikkaan.