Puoluekokouspuhe 10.6.2016

Edellisen kerran, kun olin täällä Oulun kaupunginteatterissa, olin katsomassa oopperaa. Tällä lavalla esitettiin oopperatulkinta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.

Tuntematon sotilas sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. Herrat inhosivat, kansa rakasti.

Tuntematon sotilas herättää edelleen tunteita. Kansallisteatterin Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlanäytelmänä Kristian Smedsin tekemä tulkinta jakoi voimakkaasti esitystä katsomassa olleita kansanedustajia. Osa oikeistokansanedustajista oli suorastaan raivoissaan siitä, miten teatterilavalla ”rienattiin” ikonista teosta.

Tuntematonta sotilasta pidetään sodanvastaisena kirjana ja siinä on kuvattu sitä, miten tavalliset suomalaiset sotilaat eivät olleet välttämättä kovin innostuneita herrojen sotaretkistä.

Tänä päivänä moni lukee sen kuitenkin sodan ihannointina. On tavallaan historian ironiaa, että tunkkaiset nationalistit, rasistit ja räyhäoikeistolaiset ovat omaksuneet Tuntemattoman sotilaan osaksi omaa retoriikkaansa.

***

Politiikka ja yhteiskunnallinen keskustelu on aina kamppailua hegemoniasta. Äsken kuultiin pätkä Palefacen vielä julkaisematonta kappaletta, joka on osa tätä hegemoniakamppailua. Taiteen ja kulttuurin keinoin pitää luoda vastavoimaa nousevalle maahanmuuttajavastaisuudelle ja rasismille.

Suomalainen yhteiskunta voi huonosti, se on jakaantumassa yhä voimakkaammin kahtia. Entistä useampi syrjäytetään koulutuksesta ja työelämästä.

Pienillä palkoilla elämäänsä rakentavien työpäivää olla pidentämässä entisestään ja palkkoja ollaan leikkaamassa. Ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle putoavan työttömän säästöt on käytetty ja näkymää työstä ja toimeentulosta ei ole.

Pienellä eläkkeellä kitkutteleva joutuu miettimään, minkä lääkkeen jättää ostamatta, kun hallitus leikkaa lääkekorvauksia. Opiskelija joutuu miettimään, onko mahdollisuus jatkaa opintoja, kun leikkausten jälkeen opintotuki ei riitä enää vuokranmaksuun. Lapsiperheet joutuvat hakemaan ruokaansa leipäjonoista ja etsimään pakon edessä ruokakaupassa punaisia hintalappuja.

Sipilä, Soini ja Stubb puhuvat, miten kaikkien pitää uhrautua ja osallistua ”talkoisiin”. Näissä talkoissa maksajina ovat kaikkein pienituloisimmat, hyväosaiset huutelevat kannustusta katsomosta. Veroparatiiseihin ja vakuutuskuoriin piilotettuun varallisuuteen ei puututa tiukasti, mutta toimeentulotuki luukulle joutuvan pitää pystyä selvittämään jokainen euro ja sentti.

***

Yhteiskunnan jakaantuminen on suurin yhteiskunnallinen uhkamme. Jos ihmisillä ei ole näkymää paremmasta tulevaisuudesta ja elämä on vain sinnittelyä ja kamppailua päivästä toiseen, heidät syrjäytetään yhteiskunnasta.

Tätä ihmisten oikeutettua pelkoa ja suuttumusta rasistit käyttävät häikäilemättömästi hyväksi. Maahanmuuttajista ja pakolaisista halutaan tehdä syntipukkeja, heikkoja ihmisiä pyritään kääntämään toisia heikkoja vastaan. Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut kovemmaksi ja vihaa levitetään.

Tämä heijastuu myös politiikkaan. Perustellusta syystä poliittisiin päätöksiin ja hallitukseen tyytymätöntä kansaa yritetään hyvittää maahanmuuttajien ja pakolaisten kustannuksella. Suomessa jo valmiiksi erittäin tiukkoja maahanmuuttolakeja ollaan entisestään tiukentamassa. Perheitä hajotetaan ja lapset jäävät ilman omia vanhempiaan. Tämä on kyynistä politiikkaa ihmisten peloilla ja ennakkoluuloilla.

***

Yhteiskunnan ilmapiiri on koventunut ja muuttunut vihamielisemmäksi. Yhteiskunta jakaantuu hallituksen leikkauspolitiikalla, mutta myös käytetty poliittinen retoriikka jakaa ihmisiä hyviin ja huonoihin.

Kun asenteet kovenevat, onko myös Vasemmiston vastaus asenteiden koventaminen?

Vasemmistoa ei tarvita mihinkään, jos emme erityisesti vaikeina aikoina pidä kiinni perusarvoistamme: solidaarisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta.

Niitä meidän pitää puolustaa vaikka ne eivät olisi juuri tässä hetkessä kovassa huudossa ihmisten keskuudessa. Vasemmiston pitää uskaltaa vahvasti puolustaa arvojaan, meidän ei pidä antaa tilaa populistisen oikeiston tai äärioikeiston vyörytykselle. Meidän pitää olla pehmeä vastavoima koville arvoille.

Pehmeiden arvojen puolustaminen ei ole pehmoisien puhumista. Pehmeiden arvojen puolustaminen on päinvastoin kovaa politiikkamme ydintä.

Meidän pitää ylpeästi ja peräänantamattomasti puolustaa työntekijöiden oikeuksia, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja, vähemmistöjä, maahanmuuttajia, ympäristöä, rauhaa ja kansainvälistä solidaarisuutta.

Me olemme puolue, joka ei anna periksi arvoissaan. Me olemme puolue, joka ei hylkää heikossa asemassa olevia. Me olemme puolue, joka ei unohda juuriaan, mutta joka katsoo vahvasti tulevaisuuteen.

***

Muistan lapsuudestani SKDL:n vappumarssit ja TUL:n suurjuhlat. Muistan kuinka peruskoulun seitsemännellä luokalla olin jollain tavalla innostunut uuden puolueen perustamisesta vuonna 1990. Itse tulin mukaan puolueen toimintaan vuonna 1996 kuntavaaleissa, pitkätukkaisena sivarina.

Olen ollut Vasemmiston jäsen 20 vuotta, puolet elämästäni. Tänä aikana olen kasvanut valtavasti ihmisenä, olenhan ollut koko aikuisikäni puolueessa mukana. Olen antanut kaikkeni puolueen eteen osittain perheen ja läheisten kustannuksella. Mutta on myös puolue antanut minulle paljon.

Puoluehallituksen työssä olen ollut mukana vuodesta 2001. Viisitoista vuotta, yli kolmasosan elämästäni. Puolueen puheenjohtajana olen ollut seitsemän vuotta. Olen noussut kaupunginvaltuutetuksi, Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi, kansanedustajaksi, puolueen puheenjohtajaksi ja ministeriksi. Olen ollut presidentinvaaliehdokkaana.

Politiikassa moni asia tuntuu muuttuvan tuskastuttavan hitaasti. Mutta samaan aikaan kun katsoo pidemmällä perspektiivillä, huomaa muutoksen vauhdin. Vasemmisto on muuttunut valtavasti niiden vuosien aikana, kun olen ollut mukana toiminnassa. Ja tulee muuttumaan tulevien vuosien aikana, kun olen edelleen mukana toiminnassa.

Vasemmisto täytti viime vuonna 25 vuotta. Olen lukenut viime aikoina paljon teksteihin siitä, minkälainen innostus oli puoluetta perustettaessa ja minkälaista puoluetta silloin tavoiteltiin. Minusta tuntuu, että nyt 25 vuoden jälkeen alamme olla lähellä sitä puoluetta, jonkalainen haluttiin perustaa vuonna 1990.

***

Vasemmisto on tänä päivänä paljon avoimempi ja demokraattisempi, helposti lähestyttävämpi kuin seitsemän tai 20 vuotta sitten. Puolue on onnistunut tuomaan kokonaisia uusia sukupolvia mukaan aktiiviseen toimintaansa. Meidän vahvin kannatuksemme on nimenomaan nuorten parissa. Tämä ei ole mikään itsestään selvyys.

Meidän nuorisokannatuksemme oli 1990-luvun alkupuolella parin prosentin luokkaa. Muistan kun lähdin mukaan Nuorisoliiton toimintaan, oli meitä aktiivisia jäseniä koko Etelä-Suomen alueella korkeintaan kahden käden sormilla laskettava määrä. Nyt meillä on aktiivisin nuorisojärjestö Vasemmistonuoret ja olemme suurin poliittinen ryhmä yliopistoilla.

Muistan kun menin ensimmäiseen kaupunginvaltuuston kokoukseen tammikuussa 2001. Pekka Saarnio tuli sanomaan minulle: ”Kun minut valittiin kaupunginvaltuustoon 1968, olin valtuustoryhmän nuorin jäsen. Olen ollut sitä siitä lähtien. Kiva että lopulta tuli joku nuorempi.” Pekan sanat eivät olleet aivan absoluuttinen totuus, mutta ei kaukanakaan siitä.

Kun minut ja Merja Kyllönen valittiin eduskuntaan vuonna 2007, oli Vasemmiston eduskunnan vanhin ryhmä ja siinä oli vain kolme naista. Nyt eduskuntaryhmämme jäsenistä puolet on alle 40-vuotiaita ja enemmistö naisia.

***

Vasemmisto on moderni punavihreä työväenpuolue. Me tunnemme historiamme ja olemme ylpeitä siitä, mutta me katsomme tulevaisuuteen. Meillä on vahva kannatus alle 35-vuotiaiden keskuudessa. Meillä on enemmän potentiaalisia kannattajia kuin kertaakaan Vasemmisto historian aikana. Me olemme myös yhtenäisempi puolue kuin kertaakaan Vasemmiston historian aikana. Sen päälle on hyvä rakentaa tulevaisuutta.

Vaikka korostankin kasvanutta kannatustamme nuorten keskuudessa, koska ilman sitä puolueella ei ole tulevaisuutta, ei se tarkoita sitä, etteikö Vasemmisto ole kaikenikäisten ja kaikenlaisista taustoista tulevien ihmisten liike. Yhtälailla kuin nuoret, pitää puolueen huomioida politiikassaan minunkaltaiseni keski-ikäiset lapsiperheelliset, vanhemmat työntekijät ja eläkeläiset.

Ei ole mitään yhtä muottia, minkälainen on vasemmistolainen ihminen. Vasemmistolaisuus on vapautta ja erilaisuutta. Jokainen taustastaan, ammatistaan tai tulotasostaan riippumatta on vasemmistolainen, kun jakaa meidän yhteiset arvomme: solidaarisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon.

Vasemmistolla on potentiaalia olla huomattavasti nykyistä suurempi puolue. Se edellyttää, että olemme vielä entistäkin avoimempia ottamaan vastaan uusia ihmisiä uusien ideoidensa kanssa.

Vasemmisto tarvitaan Suomessa ja Euroopassa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Vasemmisto on vahvistunut Euroopassa ja se vahvistuu myös Suomessa, yhteistyöllä. Olemme viimeisen seitsemän vuoden aikana tiivistäneet merkittävästi yhteistyötä sisarpuolueidemme kanssa. Siitä yhtenä osoituksena on se, miten paljon meillä on kansainvälisiä vieraita puoluekokouksessamme.

I like to welcome all our international guest from Sweden, Iceland, Norway, Denmark, Germany, Ireland, Spain, Greece and Turkey. We are working together, we are sharing same values together and we become stronger together.

***

Huomenna puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja. Li Andersson on taitava, osaava, asioihin perehtyvä, nopea ja terävä. Loistava tuleva puoluejohtaja.

Puheenjohtaja ei kuitenkaan ole koskaan messias, joka ratkaisee puolueen tulevaisuuden tai kääntää puolueen nousuun. Sen me teemme kaikki yhdessä.

Puolueen puheenjohtaja on puolueen kasvot, hänen tehtävänsä on tuoda esille meidän yhdessä päättämiämme kantoja. Puolueen puheenjohtaja ei yksin päätä mitään, me päätämme yhdessä.

Vasemmistolaisuuteen kuuluu kriittisyys. Me olemme yhteiskuntaa uudistava puolue ja liike. Me suhtaudumme kriittisesti yhteiskunnan alistaviin ja sorsiviin rakenteisiin. Liian usein kriittisyys kohdistuu kuitenkin omaan puolueeseen sen sijaan, että se kohdistuisi yhteiskuntarakenteisiin.

Se näkyy siinä, että usein vähättelemme omia saavutuksiamme ja korostamme sitä, mitä emme ole saavuttaneet. Se on meidän helmasyntimme. Huomaan myös liian usein itse sortuvani tähän helmasyntiin.

Toivomukseni on itselleni ja meille kaikille. Muutetaan tältä osin kulttuuriamme ja muutetaan tapaamme puhua. Meidän pitää rohkeasti kertoa, mitä olemme tehneet, missä olemme onnistuneet ja mitä olemme saavuttaneet. Tuetaan toinen toisiamme ja kehutaan toinen toisiamme. Ei tarvitse pelätä, että kritiikkiä ei tulisi riittävästi. Sitä tulee varmasti muilta poliittisilta puoleilta.

***

Kun minut valittiin seitsemän vuotta sitten puheenjohtajaksi, sanoin että Vasemmiston pitää leijua kuin perhonen ja pistää kuin ampiainen.

Viime lauantai-aamuna, kun lähdin laskemaan jäsenäänestyksen tulosta tavoitti uutinen siitä, että Muhammad Ali oli kuollut. Tavallaan ympyrä sulkeutui.

Muhammad Ali oli urheiluhistorian suurimpia ellei suurin. Ei vain urheilusuoritustensa vuoksi vaan sen vuoksi, miten hän uskalsi nousta vastustamaan ja kritisoimaan rotusortoa ja sotaa. Hän oli urheilija, joka uskalsi ottaa poliittisesti kantaa ja sen vuoksi välillä menetti myös vuosiksi oikeutensa nyrkkeillä.

Vaikka Muhammad Ali on kuollut, hänen legendaariset sanansa elävät edelleen. Vasemmiston pitää leijua kuin perhonen, pistää kuin ampiainen.

***

Vaikka nyt luovun puolueen puheenjohtajuudesta, en ole lähdössä mihinkään. Palo tehdä politiikkaa on vähintään yhtä vahva kuin se oli 20 tai seitsemän vuotta sitten. Jatkan aktiivisena kansanedustajana, aktiivisena puolueen jäsenenä. Olen tukena ja apuna kaikessa siinä, missä huomenna valittava uusi puolueen johto toivoo.

Seitsemän vuotta on ollut todella pitkä aika. Olen saanut teiltä kaikilta tukea ja apua siinä, että olemme yhdessä vieneet puoluetta eteenpäin. Haluan kiittää jokaista teitä siitä, että olen saanut olla puolueen puheenjohtaja ja siitä luottamuksesta, jonka olette minulle antaneet.

Kiitos hyvät ystävät ja toverit.