Fillarikuumetta

Kesällä ihmisiin iskee monenlaisia kuumeita. Joillain on kesäautokuume, toisilla mökki- tai matkakuume. Matkakuumeen osalta olen toivoton tapaus. Minulla on jatkuvasti lämpöä päällä, kesät talvet. Aina, kun edelliseltä matkalta pääsee kotiin, alkaa jo seuraavan suunnittelu. Nytkin huomaan töissä plärääväni kalenteria ja surffailevani lentoyhtiöiden sivuilla.

 

Mutta on minulla myös oma kesäkuumeeni. Nimittäin joka kesä huomaan haaveilevani uudesta fillarista. Yleensä kaivan polkupyörän esiin viimeistään vappuna ja poljen sillä lähes ensimmäisiin pakkasiin asti. Tänä vuonna fillarikausi myöhästyi pahasti, kun Vasemmistoliiton puheenjohtajakampanjalta en ehtinyt edes huollattaa polkupyörääni.

 

Olen ollut aina aivan onneton kaiken korjaamisen ja nikkaroinnin kanssa. Jo ala-asteen veistontunneilla annoin luokkakaverieni suosiolla tehdä minunkin töitä, vastapainoksi saatoin auttaa vaikkapa ruotsin läksyissä. Myöhemmin hämmästyksekseni opin kyllä korjaamaan ruohonleikkureita ollessani kolme kesää Stadin puisto-osastolla töissä. Mutta fillarin korjaamisesta ei ole tullut koskaan mitään.

 

Niinpä pienenkin vian, esimerkiksi puhjenneen takakumin paikkauksen, suoritan jossain alan liikkeessä. Toki uskoisin itse pystyväni vaihtamaan pyörän sisäkumin, mutta korjaamiseen kuluva aika ja hermojen menetys eivät ole missään suhteessa siihen hintaan, jonka mielelläni maksan ammattilaisen työstä. Sitä paitsi en kuitenkaan saisi irrotettua pyörää uudestaan riittävän suoraksi.

 

Toisaalta haluan myös tukea suomalaista työtä. Punavihreää politiikkaa on se, että panostetaan palveluihin. Fillarikorjaamot ovat yksi oiva esimerkki ympäristöystävällisestä työpaikasta ja kierrätyksen sekä kestävän kehityksen edistämisestä.

 

Mutta siitä fillarikuumeesta. Minulla on alla seitsemän vuotta vanha hybridi. Se toimii kohtuullisen hyvin, kun olen melko säännöllisesti pyrkinyt käyttämään polkupyörääni vuosihuollossa. Mutta iän kulumisen alkaa silti selvästi huomata. Polkeminen ei ole enää yhtä kevyttä, jarrut voisivat olla tehokkaammat ja aina joku osa on löysällä tai falskaa. Olisi upeaa painaa tuliterällä hybridillä, jolla liikkuminen olisi täysin sulavaa ja pelkkää nautintoa.

 

Puolisoni fillari on vielä vanhempi. Pyöräkorjaamossakin oli jo suositeltu uuden hankkimista. Osat ovat jo niin kuluneet, että ne pitäisi vaihtaa. Olen kokeillut Päivin fillarilla ajamista. Vaihteet eivät tahdo vaihtua ja jarrut eivät toimi enää nimeksikään. Päivin mielestä vielä toimivaa polkupyörää ei kuitenkaan kannata vaihtaa, ja olen periaatteessa samaa mieltä.

 

Käytännössä kuitenkin työmatkat on paljon mukavampi ajaa hyvällä fillarilla. Niinpä olen päättänyt hankkia hänelle syntymäpäivälahjaksi uuden pyörän. Olen kiertänyt lähes kaikki Helsingin pyöräliikkeet läpi tutkien erilaisia vaihtoehtoja.

 

Olen päätymässä kotimaiseen työhön. Minuun vetosivat Helkaman yhteiskuntavastuuselvitykset, jotka roikkuvat kaupan polkupyörissä. Helkama selvittää huolellisesti, kuinka paljon Hangon tehdas on tuonut työpaikkoja ja verotuloja Suomeen. Ja onhan Helkamassa merkkinä jo jotain nostalgiaa, aivan kuten käyttämissäni Karhun lenkkareissa.

 

Kaiken lisäksi Helkaman pitäisi olla myös erittäin laadukas ja kestävä polkupyörä. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Karhun lenkkareista.

 

Omaa fillarikuumetta polkupyöräkaupoissa pyöriminen ei ole luonnollisestikaan yhtään ainakaan laskenut. Ehkä jo ensi vuonna minulla on varaa ostaa itsellekin uusi katuhaukka.