Hei, meitä natotetaan!

Jos seuraisi vain iltapäivälehtien välityksellä politiikkaa, saisi siitä varsin omituisen kuvan. Eikä välttämättä aivan syyttä. Kun jonotin puheenvuoroani tänään pidettyyn keskusteluun Naton nopeantoiminnan joukoista (NRF), lueskelin toista iltapäivälehteä ja laskeskelin, että ”politiikan uutisia” oli lähes kolmasosa lehdestä.

 

Mutta mitä nämä ”politiikan uutiset” olivat? Neljä sivua ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä, kolme sivua pääministeri Matti Vanhasen uudesta naisystävästä, sivun verran kansanedustaja Tanja Karpelan (ent. Saarela) paluusta yhteen Olli Saarelan kanssa ja mausteeksi vielä kokoomusnuorten mustasukkaista nyrkkitappelua.

 

En kiistä, etteivätkö nämä ole varmasti monen mielestä kiinnostavia uutisia ja niillä voi olla jopa poliittista merkitystä. Ainakin kansanedustaja Kimmo Sasi on lähtenyt kampeamaan jo Ilkka Kanervaa ulkoministerin paikalta, tehdäkseen tilaa itselleen.

 

Näiden politiikan ykkösuutisten rinnalla eduskunnassa käytiin kuitenkin myös merkittävää ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.

 

*

 

Hallitus antoi tänään eduskunnalle selonteon Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistumisesta. Nopean toiminnan joukoissa on kysymys siitä, että Nato pyrkii organisoimaan sotavoimansa uudestaan niin, että ne pystyvät entistä tehokkaammin ja nopeammin osallistumaan sodankäyntiin. Nopean toiminnan NRF-joukoista rakennetaan Naton kovaa sotilaallista nyrkkiä.

 

Kokoomuksen Nato-haukat ovat jo pitkään hinkuneet Suomen Nato-jäsenyyden perään. Suomea onkin pikku hiljaa hivutettu ja natotettu kohti jäsenyyttä. Esitys NRF-joukkoihin osallistumisesta ei ole enää pientä hivutusta, vaan puhdasta runttausta.

 

Jokainen eduskunnassa tietää, että nopean toiminnan joukot ovat merkittävä askel kohti Suomen Nato-jäsenyyttä. Siksi olikin hämmästyttävää kuunnella tänään käytettyjä puheita.

 

Näissä puheissa Nato ei ollutkaan sotilasliitto vaan pikemminkin rauhanjärjestö ja NRF-joukkoihin osallistuminen edellytys rauhanturvaamiseen tulevaisuudessa. Olisi voinut kuvitella, ettei Naton nopean toiminnan joukoilla ole ylipäätänsä mitään tekemistä koko Naton kanssa.

 

Pahin hurskastelija oli SDP:n vielä hetken johdossa oleva puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Demarit ovat hypänneet Naton kainaloon, mutta jotenkin tämä fakta piti yrittää kiertää. Ja Nato-haukat sen tietävät, jos ketkä: hyökkäys on paras puolustus.

 

Suuren salin keskustelussa annettiin ymmärtää, että Vasemmistoliitto vastustaa rauhanturvaamista, kriisinhallintaa ja kansanmurhien estämistä, koska haluamme säilyttää Suomen liittoutumattomuuden. Itse ihmettelin, että eiköasia ole pikemminkin juuri päinvastoin.

 

Miten Suomella on varaa lähteä mukaan Naton nopeantoiminnan sotilasnyrkkiin, jos samaan aikaan ei ole varaa osallistua YK:n alaisiin rauhanturvaoperaatioihin tai nostaa kehitysapua 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta?

 

Eero Heinäluoman johdolla sosiaalidemokraatit ovat ottaneet blairilaisen linjan. Mallia olisi voinut ottaa vaihtoehtoisesti myös Pohjanlahden toiselta puolelta, jossa SDP:n veljespuolue suhtautuu kriittisesti Ruotsin osallistumiseen NRF-joukkoihin.

 

Se keskustelussa jo ihmetytti, että sosiaalidemokraatit ovat myyneet Nato-kantansa. Vielä hämmästyttävämpää oli rauhanaatteen puolesta puhuvien vihreiden taipuminen tässäkin asiassa. Ja kaiken huipuksi perussuomalaisetkin ovat valmiita raottamaan Suomen Nato ovea.

 

Eduskunnassa Vasemmistoliitto näyttää ainoana puolueena olevan selvästi Nato-vastainen. Onneksi Nato-haukat eivät voi kuitenkaan viedä Suomea Nato-jäseneksi niin kauan, kun kansan selvä enemmistö vastustaa jäsenyyttä. Ja tuoreimman tutkimuksen mukaan vastustus on vain kasvanut.