Viimeistä kertaa kotona Pasilassa

 

Joulukuussa 1984 muutimme Pasilaan, Maistraatintorin kulmaan. Samalla hetkellä minusta tuli pasilalainen, loppuiäkseni. Ensimmäisenä aamuna uudessa kodissa isäni otti valokuvia. Istun keittiön pöydän ääressä, minulla on vain pyjaman housut jalassa, hiukset ovat sekaisin ja juon maitoa.

 

Tämän kuvan löysin eilen, kun pakkailin valokuva-albumeja muuttolaatikkoihin. Sieltä löytyi paljon muitakin vanhoja hauskoja kuvia. Ponnareiden vuoden 1988 kausijulkaisussa meillä kaikilla oli todella törkeät fledat. Afrikka-koru kaulassa kaikissa kuvissa vuonna 1990 (Koru löytyi myös eilen). Tyylikkäät hopparit Paavo ja Otso poseeraavat metrovaunun edessä Tukholmassa joskus 90-luvun alussa.

 

Olin tänään viimeistä kertaa lapsuuteni ja nuoruuteni kodissa. Hoidin pakettiautolla pienempien tavaroiden kuljettamista. Aikoinaan kolmen lapsen perheelle hankittu asunto on kahdelle aikuiselle turhan suuri. Vanhempani muuttavat pienempään asuntoon ja pienten lasten perhe sai hyvän Hitas-asunnon uudeksi kodikseen.

 

Pasilan asunto on ollut ensin kotini ja sitten "kotini" 22 vuoden ajan. Itse olen muuttanut kuitenkin kotoa jo lähes kymmenen vuotta sitten. Ehkä siksi vanhempieni muutto ei tuntunut haikealta. Tärkeämpiä ovat muistot, kuvat, ystävät ja pasilalaisuus kuin itse fyysinen asunto.

 

Jatkossa tulee käytyä Länsi-Pasilassa huomattavasti aikaisempaa harvemmin, mutta Länsi-Pasilaan merkitys kasvamiselle ja myös poliittiselle ajattelulle ei mihinkään katoa.