Punatiilinen Liverpool

 

Pääsiäisenä teimme lyhyen lomamatkan Liverpooliin. Ohjelmassa oli kaksi uutta stadionbongausta Bloomfield Road ja Prenton Park, Albert Dockin museot ja kiertelyä Liverpoolin lähiöissä. Liverpool on varmasti yksi rumimmista kaupungeista, joissa olen käynyt, samalla kuitenkin hyvin sympaattinen.

 

Kaupungin keskustaan on nousemassa 800-vuotisjuhlien ja ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungin kunniaksi uusia rakennuksia. Kampin työmaa vaikutti pieneltä verrattuna Liverpoolin keskustan uusien korttelien rakentamiseen. Toisaalta uuden lomassa oli sympaattisella tavalla vanhaa. Modernin rakenteilla olevan valtavan lasitalon kainalossa saattoi olla pieni pubi-talo, jonka paikallinen oli toiminut jo pari sataa vuotta.

 

Olen monesti kirjoittanut punaisista tiilistä. Jos jossain punaiset tiilet ovat huomattava elementti kaupunkirakenteessa, niin vanhoissa englantilaisissa teollisuuskaupungeissa, erityisesti Liverpoolissa. Jos tätä erityispiirrettä pystytään kehittämään Albert Dockin tapaan, saadaan Liverpooliin mahtavia uusia tiloja. Merseyn jokilaivasta ja junan ikkunasta matkalla Kirkdaleen pystyi näkemään vanhoja punatiilisiä varastorakennuksia, joista saisi kunnostettua upeita asuintaloja tai toimintakeskuksia.

 

Hämmästyttävää sen sijaan oli kävellä lähiöissä. Kokonaiset pitkät kadunvarret olivat täynnä taloja, joiden ikkunat oli peitetty vanereilla. Esimerkiksi Anfield Roadilla koko Stanley Parkin sivusta oli täynnä tällaisia taloja.

 

Asunnottomien lehdessä Big Issuessa kerrottiin, että rakennusliikkeet haalivat asuntoja ja pitävät niitä tyhjillään saadakseen pikku hiljaa autioitettua alueen ja ostettua loputkin asunnot halvalla. Tilalle voidaan sitten rakentaa uusia hienompia asuntoja.

 

Liverpoolissa näkee konkreettisesti, mitä työväenluokan alasajo ja satamien hiljentyminen voi merkitä. Pitkät rivistöt tyhjillään seisovia taloja ovat merkki siitä, että kaupunkisuunnittelua ja kaupungin kehittämistä ei pidä jättää markkinoiden armoille.

 

Liverpoolin työläisten viimeiset taistelut Toxtethin lähiössä 1980-luvun alussa ja satamatyöläisten pitkä lakko 1990-luvun puolivälissä ovat muistutuksia siitä, että uusliberalistiselle politiikalle ei pidä antaa tilaa. Ei myöskään Suomessa, jossa juuri nyt kasataan porvareiden sinilevähallitusta.