Mitä tein nuoruuden viimeisinä päivinä?

 

Milloin loppuu nuoruus? Sitä on saanut viime aikoina pohtia moneen kertaan ystävieni kanssa. Armeijanhan väitetään tekevän pojista miehiä. Siinä tapauksessa minä en tule mies koskaan olemaankaan, ja hyvä niin. Itse asiassa kyllä tuntuu, että armeija useimmiten tekee pikemminkin miehistä poikia, ainakin hetkellisesti.

 

Nuoruuden loppumiseen voi ottaa monia rajapyykkejä. Lapsuuden kodista muuttaminen (en ole enää nuori), ensimmäinen vakituinen työ (olen vielä nuori), asuntolaina (en ole enää nuori), farmariauto ja koira (olen puoliksi nuori)…

 

Iällisesti jonkinlaisena nuoruuden rajapyykkinä pidetään 30 vuotta. Silloin ei ole enää nuorisolain mukainen nuori ja Vasemmistonuoristakin heitetään pihalle. Eli aikuisuus, täältä tullaan.

 

Mutta nyt kun en ole enää viimeviikkoisten 30-vuotissyntymäpäivien jälkeen nuori, mitä minä olen? En nyt koe olevani edelleenkään kovin aikuinen. Jonkin testin mukaan henkinen ikäni on 19 vuotta ja aikuisuuspisteitä en saa juurikaan kasaan. Ainakaan keski-ikäinen en ole. Varhais-teineistä puhutaan, mutta puhutaanko varhaiskeski-ikäisistä? No, minä olen kolmekymppinen. Se riittäköön.

 

Mutta mitä tein nuoruuteni viimeisinä päivinä? Pieni Nick Hornby -henkinen listaus:

 

Nuoruuden viimeinen matkakohde: Lontoo

Nuoruuden viimeinen konsertti: Morrisey Wembley Arenalla

Nuoruuden viimeinen fudismatsi: Chelsea-Arsenal Stamford Bridgellä

Nuoruuden viimeinen luettu kirja: Kjell Westö – Missä kuljimme kerran

Nuoruuden viimeinen ostettu levy: The Beautiful South – Solid Bronze

Nuoruuden viimeinen safka: HOK-Elannon edustajiston jälkeen seisovasta pöydästä

Nuoruuden viimeinen bisse: Earl´s Courtin localissa

 

Jatketaan tätä listaa yhdessä. Heittäkää sähköpostilla lisää listattavia asioita.