Puku-Paavon silitysrauta

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Punavihreä sukupolvi -kirjan julkistamisbileet menivät mahtavasti. Kirjan salilla kävi illan aikana arviolta 300-400 ihmistä. Tunnelma oli sellainen, että tästä on vielä syntymässä iso liike.
 
Kirja on saanut mukavasti julkisuutta, mutta osittain ohi itse kirjan teemojen. Kirja-arvioiden sijaan on enemmän arvioitu pukeutumistani ja ulkonäköäni. Ehkä juuri tämän vuoksi joillekin on jäänyt epäselväksi, että kysymys ei ole varsinaisesta vaalikirjasta vaan pikemminkin kuvauksesta helsinkiläisestä lapsuudesta ja nuoruudesta sekä punavihreän sukupolven noususta, toiminnasta ja tavoitteista.
 
Punavihreä sukupolvi -kirjaa voi ostaa kirjakaupoista tai lainata kirjastosta. Myös minulla on pieni erä kirjaa myynnissä erikoishintaan kympillä. Laita sähköpostia, jos haluat ostaa kirjan suoraan minulta.
 
Politiikan nurkkapöydässä Hesari oli kiinnittänyt erityistä huomiota kirjan takakannen kuvaan. Sainkin heti uuden lempinimen, Puku-Paavo. Minulla ei ole toki mitään tätä lempinimeä vastaan. Käytän mielelläni hyvin leikattuja pikkutakkeja. En ole varma, mistä johtuu monien käsitys siitä, että minusta puvun tai pikkutakin käyttäminen olisi jotenkin vastenmielistä tai ei kuuluisi tyyliini.
 
Luulen, että kysymys on siitä, että minulla on useammin päällä huppari kuin pikkutakki. Pidän toki kovasti huppareista, mutta asialle on käytännönläheisempikin selitys. Olen nimittäin todella onneton silittäjä ja minulle tuottaa suurta tuskaa saada kauluspaidat sileäksi. Siksi on huomattavasti yksinkertaisempaa vetää huppari niskaan.
 
Jatkossa päälläni tulee luultavasti olemaan entistä useammin pikkutakki tai puku. Meillä on ollut nimittäin käytössä ikivanha saksalainen perintösilitysrauta. Uutta ei ole tullut hankittua, kun vanhakin on toiminut. Nyt lopulta ostin uuden silitysraudan. Olisi kannattanut tehdä tämä hankinta jo monta vuotta sitten. Olisin säästänyt kymmenet tuskanhiet ja muutamat palohaavat käsissäni.
 
En ole aikaisemmin ymmärtänyt, miten suuri merkitys vanhalla silitysraudalla on ollut silittämisen hankaluuteen. Nimittäin uudella raudalla silittäminen käy lähes itsestään. En edelleenkään ole erityisen taitava silittäjä, mutta nyt paitaan ei tarvitse enää sentään uhrata puolta tuntia.
 
*
 
Ja lopuksi viikon poliittinen puujalkavitsi: Naamiointikieltolaki hyväksyttiin pari vuotta sitten Linnan juhlia silmälläpitäen, ja nyt sitä noudatetaan loogisesti myös Lordin kohdalla.
Kommentteja (2)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *