Se on siinä!

Kirjoitettu Paavon blogi
Pala nousi kurkkuun ja melkein kyynel silmään. Juuri nyt on mahtava tunne. Lähes vuoden projekti on ohi. Lähetin lopullisen käsikirjoitukseni Punavihreä sukupolvi -kirjastani kustannustoimittajalle. Nyt lähden ottamaan kirjailijakaljat Fridhemsplanille.
 
Kun viime syksynä lähdin tähän projektiin, en arvannut kuinka pitkä ja raskas työ on kirjan kirjoittaminen. Yhtään sitä ei ole ainakaan helpottanut se, että ympärillä on koko ajan tapahtunut ja se on vaikuttanut suoraan myös kirjan sisältöön. Kun sovin Otavan kanssa kirjasta, oli Vasemmistoliiton puheenjohtaja vielä Suvi-Anne Siimes. Ja kun lopullinen käsikirjoitus piti jättää, mellakkapoliisit valtasivat Helsingin keskustan ja minä jouduin Pasilan poliisivankilaan.
 
Juuri nyt en malttaisi odottaa marraskuuta ja sitä, kun painomusteelta tuoksuva kirja on käsissäni. Itse omalle tekstille tulee täysin sokeaksi. Mutta muutamat tärkeät ihmiset, jotka ovat käsikirjoitusversioita lukeneet, ovat ainakin antaneet rohkaisevaa palautetta.
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *