Viestintätoimistojen harmaat eminenssit
Lauantaina 16.9. ilmestyneen Kauppalehden Presson pääkirjoitussivulla kuittailtiin mediaviikolle otsikolla: "Voi Paavo parkaa". Sinällään hauskassa kirjoituksessa irvailtiin sille, kuinka paljon olen ollut esillä mediassa viikon aikana. Mediakritiikki palstamillimetrien määrästä on perusteltua.
Yksi kohta kirjoituksessa kuitenkin herätti hämmennystä. Pääkirjoituksen aliossa nimittäin todettiin: "Hyvä Paavo! Vaalit lähestyvät, ja sait aikaan koko viikon jatkuneen ilmaisen medianäkyvyyden, vaikka onpa palveluksiasi tarjottu lehdille oikein maksullisesti. Viime viikolla Presson toimitus sai viestintätoimistolta sähköpostia, jossa tarjottiin Paavon mielipiteitä "kaupunkitilan käytöstä"." Kun en ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli kysymys, soitin jutun kirjoittaneelle toimittajalle.
En tiennyt aikaisemmin, että mainostoimistojen ja journalismin rajapinnalle on perustettu viestintätoimistoja, jotka myyvät juttuideoita eteenpäin lehtiin. Ilmeisesti lähes kaikilla isoilla mainostoimistoilla on omat viestintätoimistonsa, jotka yrittävät syöttää julkisuuteen omien asiakkaidensa kannalta hyvää uutismateriaalia.
Presson toimittajan mukaan viikossa voi lehteen hyvinkin tulla 2-3 yhteydenottoa, jossa viestintätoimisto on valmiiksi hahmotellut jutun teeman ja osapuolet. Esimerkiksi uusien tuotteiden lanseerauksen yhteydessä pyritään viestintätoimistojen kautta syöttämään medialle juttuideoita, jotka toisivat julkisuutta tuotteelle. Journalismin pitäisi olla kriittistä ja vapaata, tällainen juttuideoiden ammattimainen myyminen tuo aivan uutta haastetta medialle.
Viestintätoimistojen käyttö on näemmä levinnyt jo politiikankin puolelle. Ilmeisesti ainakin kokoomus käyttää ammattimaista apua saadakseen omia ihmisiään ja näiden mielipiteitä esiin median kautta. Näemmä kokoomus ja viestintätoimisto olivat laskeneet, että eräälle kokoomuslaiselle poliitikolle olisi edullista esiintyä minun rinnallani Pressossa. Viestintätoimisto oli vain unohtanut kertoa, että yrittävät käyttää mielipiteitäni kauppatavarana.
Politiikassa on iät ja ajat pyritty vaikuttamaan lehdistön kirjoitteluun. Juttuideoita syötetään lehdistölle ja kaikki poliittiset ryhmät pyrkivät näyttäytymään julkisuudessa myönteisellä tavalla. Ehkä olen ollut kovin naiivi, mutta minulle maksullisten viestintätoimistojen käyttö julkisuuden rakentamiseksi oli aivan uutta tietoa.
Ps. Terveisiä Vihreässä Langassa "Vihreät lasit" -kolumneja kirjoittavalle median sisäpiiriläiselle. Kukaan ei ole ikuinen eikä varsinkaan "ikuinen vasemmistonuori". Alle 30-vuotiaasta "ikuisen nuoren" tittelin käyttäminen on kuitenkin kohtuullisen väsynyttä. Jaksa odottaa vielä kolme kuukautta.
Kommentteja (0)