Mäkihyppy hiljensi Kannelmäen

Kirjoitettu Paavon blogi
 
Jos haluaa tarjota mahdollisimman monta kuppia vaalikahvia, kannattaa joka lauantai päivystää Tallinnan aukiolla teltan kanssa. Esitteitä saa jaettua runsaasti ja ihmisten kanssa pääsee vaihtamaan muutaman sanan.
 
Meillä on kuitenkin kampanjassa myös muita tavoitteita. Haluamme olla siellä, missä ihmiset asuvat, ei ainoastaan siellä missä ihmiset liikkuvat. Siksi olemme olleet teltan kanssa Herttoniemenrannassa ja Kannelmäessä, seuraavaksi menemme Tapuliin ja Jakomäkeen. Tosin Tapuliin en itse pääse paikalle, mutta tukiporukka pärjää hyvin ilman minuakin.
 
Toki teltta on kampanjan aikana myös kaksi kertaa sekä Itäkeskuksessa että Kontulassa.
 
Lauantaina Kannelmäessä Sitratorilla ehdimme jo miettiä, oliko paikanvalinnassa mitään järkeä. Kannelmäki oli todella hiljainen, vain satunnaisia ihmisiä kävi viereisessä kaupassa. Jossain vaiheessa tähän selvisi kuitenkin syy. Ihmiset olivat kotona katsomassa mäkihyppyä. Kun Harri Olli oli ottanut yllätyshopean, alkoi ihmisiäkin liikkua Sitratorilla.
 
Isoissa ostoskeskuksissa ollaan yleensä vauhdilla menossa paikasta toiseen. Sen sijaan lähiökauppojen edessä ihmiset ehtivät pysähtyä rauhassa juomaan kahvia ja juttelemaan. Se on juuri kaupunginosissa telttailun mukava puoli.
 
Sitratori tarjosi myös aikamoista pöhinää. Viereisen ravintolan jo hyvissä lauantainousuissa olleet asiakkaat vastasivat vauhdikkaasta menosta. He kävivät useaan kertaan hakemassa ilmapalloja ja esitteitä. Lopulta kun vilkaisi kuppilan ikkunasta sisään, olisi voinut kuvitella siellä olevan käynnissä Vasemmistoliiton vaalitilaisuus.
 
Katonrajassa oli toistakymmentä punaista Vasemmistoliiton ilmapalloa ja innokkain esitteiden noutaja näytti pitävän puhetta pöydällä seisten.
 
*
 
Illalla Pacificossa oli todella hyvä tunnelma. Punainen Kallio -vaalibileet vetivät paikalle vähintään 100-150 ihmistä ja loppuillasta paikka oli jo aivan täysi. Mikko Rimmisen ja minun Kallio-keskusteluun saatiin myös yllätysvieras. Dokumenttielokuvan Kalliosta ja kalliolaisista tehnyt Rostislav Aalto liittyi keskusteluun.
 
Rostislav Aallon Ota minut syliin -dokumentti tulee uusintana Yleisradion TV1:stä tiistaina 27.2. kello 23.15. Kannattaa ehdottomasti katsoa myöhäisestä esitysajasta huolimatta. Tai ottaa nauhalle tai kovalevylle.
Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *