Nuori vasemmisto nousi eduskuntaan

Kirjoitettu Paavon blogi
Kuukausien kova vaalityö on takana. Sadat ihmiset olivat mukana tekemässä vaalityötä radikaalimman, punaisemman ja vihreämmän vasemmiston puolesta. Valtava joukko ihmisiä uhrasi kymmeniä ja kymmeniä tunteja vaalityöhön. Nyt tämä työ palkittiin. Haluan kiittää kaikkia 6797 äänestäjää ja kampanjassa kannattajina, tukijoina ja symppareina mukana olleita.
 
Sunnuntai-ilta oli hyvin kaksijakoinen. Surffasin We Got Beefin ja Kappelin väliä. Beefissä tunnelma oli riemunsekainen, samaan aikaan Kappelissa oltiin kuin hautajaisissa. Vaalitulos oli meidän porukalle suuri voitto, mutta laajemmin Vasemmistoliitolle ja koko vasemmistolle valtava tappio.
 
Vasemmistoliitolla piti olla todella hyvä mahdollisuus kasvattaa kannatustaan. Radikaalille vasemmistopolitiikalle on tilaus ja mielipidetutkimukset osoittivat ylöspäin. Pitää hyvin tarkkaan analysoida, mikä meni pieleen valtakunnallisessa kampanjassa. Yksi syy lienee siinä, että Vasemmistoliitto ei onnistunut tuomaan esiin tarpeeksi voimakkaasti omaa vaihtoehtoaan ja uskaltanut haastaa riittävästi hallituksen politiikkaa.
 
Porvarihallitus häämöttää. Seuraavasta neljästä vuodesta tulee todella kovat. Lupaan olla kovaäänisenä oppositiona eduskunnassa. Nyt pitää laittaa tiukasti vastaan porvareille. Meidän pitää luoda vaihtoehtoa porvarimenolle niin eduskunnassa kuin kaduillakin. Siihen tarvitaan kaikkien teidän tuki.
 
*
 
Tällä hetkellä pesukoneessa pyörii vaalipyykki ja sähköpostissa odottaa kymmeniä vastaamattomia viestejä. Tänään pitää yrittää saada asiat järjestykseen, sillä huomenna alkaa jo suuntautuminen tulevaan neljään vuoteen. Puoluehallitus kokoontuu analysoimaan vaaleja ja torstaina on jo uuden eduskuntaryhmän järjestäytymiskokous.
 
Työ jatkuu myös Paavon jengin kanssa. Pidetään nyt pari viikkoa huilia ja käynnistetään uusi kansanedustajan työ. Tarkoitus on sen jälkeä lähteä tekemään sitä poliittista työtä, jota vasemmistolta kaivataan enemmän. Vielä keväällä aioimme kiertää lähiöiden ostareita porukalla.
 
Paavon jengin toiminta siis jatkuu. Tulemme järjestämään evästystilaisuuksia eduskuntatyöhön, pohtimaan politiikan sisältöjä ja jatkamaan vasemmiston kehittämistä. Eli tervetuloa mukaan joukolla.
 
*
 
Vielä kerran valtava kiitos kaikille vaalityössä mukana olleille! Me tehtiin se yhdessä, yhdessä isona suurena hyvähenkisenä joukkona. Politiikan pitää olla yhdessä tekemistä ja sitä tämä kampanja oli parhaimmillaan.
 
Vaikka oikeisto eteni, riemuitaan nuoren vasemmiston noususta eduskuntaan!
Kommentteja (32)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *