Ruumishuone nuorille!
Harjun vanha ruumishuone on yksi kaupungin hienoimmista nuorisotaloista, upea rakennus hyvällä paikalla. Nuorisotalo liippaa myös vasemmistolaisen nuorisoliikkeen historiaa, sillä ymmärtääkseni Kulttuuritalon Demokraattiset Nuoret olivat eturintamassa kamppailussa, jossa vaadittiin ruumishuonetta nuorille.
Ensimmäiset muistikuvani Harjun nuorisotalolta on, kun Länsi-Pasilasta kävimme siellä limudiskossa. Myöhemmin olen käynyt ruumishuoneella mm. pienimuotoisilla keikoilla, keskustelutilaisuuksissa ja Kallio Kukkii -tapahtumissa.
Harjun nuorisotalo on keskittynyt erityisesti bänditoimintaan. Nuorisotalon kellarin bändikämpistä onkin noussut monia maamme kärkiartisteja. Helsingissä on huutava pula bändikämpistä ja Harju on ollut aivan olennainen erityisesti nuorten bändeille, joilla ei ole varaa hankkia treenikämppää vapailta markkinoilta.
Nyt Harjun nuorisotaloa ollaan kuitenkin lakkauttamassa. Syy on puolen kilometrin päähän Sörnäisten Rantatielle suunniteltu nuorison kulttuurinen toimintakeskus. Kannatan toimintakeskushanketta, mutta se ei saa merkitä Harjun nuorisotalon lakkauttamista.
Ensinäkin toimintakeskukseen ei ole tulossa bändikämppiä, joten se ei ole korvaava palvelu Harjulle. Helsingin surkeassa bändikämppätilanteessa ei ole syytä luopua olemassa olevista palveluista.
Toisaalta Harju ei ole vain nuorisotalo. Sen ympärillä on muutakin kansalaistoimintaa. Kalliossa ei ole liikaa viihtyisiä tiloja, joissa voi kokoontua esimerkiksi keskustelutilaisuuteen. Kun talo on vielä kaupungin omistuksessa, ovat mahdolliset vuokrasäästöt ainoastaan ns. Aku Ankka -rahaa.
Harjun nuorisotalon tulevaisuudesta päättäminen jäi tänään nuorisolautakunnassa pöydälle. Vasemmisto tulee puolustamaan Harjun nuorisotalon säilyttämistä.
*
Nuorisolautakunta antoi tänään myös lausunnon valtuustoaloitteestani laillisesta graffiti-paikasta Vuosaaren sataman melumuuriin. Äänestyksen jälkeen hyväksyttiin vastaus, joka on mielestäni monipuolinen ja asiallinen.
Nuorisotoimen esitys löytyy täältä:
Kommentteja (1)