Perussuomalaiset eivät halua maahanmuuttajia töihin

Kirjoitettu Paavon blogi

Tänään eduskunnassa alkoi kiistellyn ulkomaalaislain käsittely. Välillä kiihkeäksi äityneessä keskustelussa lipsahdettiin muutaman kerran pahasti hyvän maun rajojen yli. Keskustelussa puhuttiin elintasopakolaisista ja työtä vieroksuvista maahanmuuttajista. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on toki luvallista kritisoida, mutta ahdasmielisiä heittoja ei pidä hyväksyä.
 
Uusi ulkomaalaislaki on herättänyt kovasti tunteita. Sitä on varsinkin netissä vastustettu paljolti paikkaansa pitämättömillä väitteillä. Hallintovaliokunnan esitys ei dramaattisesti muuta Suomen ulkomaalaispolitiikan linjaa.
 
Suurin ja merkittävin muutos laissa on se, että jatkossa luovutaan niin sanotusta B-lupakäytännöstä. Tähän asti lainsäädäntö on pakottanut tilapäisellä oleskeluluvalla Suomessa asuvat työttömyyteen, koska B-lupalaisilla ei ole ollut oikeutta työntekoon. Nyt heille annetaan mahdollisuus tehdä työtä.
 
Perussuomalaiset hyökkäsivät vahvasti ulkomaalaislakia vastaan ja esittävät sen hylkäämistä. Tämä on minusta käsittämätöntä, sillä hylkäämällä lain säilytetään tilanne, jossa tilapäisellä oleskeluluvalla Suomessa asuvat eivät pääsisi edelleenkään tekemään töitä. Perussuomalaiset siis vastustavat sitä, että maahanmuuttajat voisivat tehdä töitä, elättää itsensä ja maksaa veronsa Suomeen!
 
Perussuomalaisten esittämällä kritiikillä lakia kohtaan olisi jotain pohjaa, jos he olisivat tehneet lakiesitykseen pykälämuutoksia eli olisivat yrittäneet muuttaa lakia haluamaansa suuntaan. Tätä he eivät toki ole viitsineet tehdä, kuten tapana on. Näin perussuomalaisten ”maahanmuuttokriittisyydestä” käteen jää vain se, että osan maahanmuuttajien ei pitäisi jatkossakaan saada tehdä töitä.
 
Mutta tätä mieltä perussuomalaiset kai ovat, sillä puolueen 1. varapuheenjohtaja kansanedustaja Pentti Oinonen totesi tänään eduskunnassa: ”Suomessa eletään laman kourissa, työttömiä tulee satoja päivittäin. Kuinka on mahdollista, että tänne laman keskelle yhä kiihtyvällä vauhdilla rahdataan turvapaikanhakijoita sosiaalitoimiston asiakkaiksi? Toki siellä on tänä päivänä yhä kiihtyvällä vauhdilla myös suomalaisia. Minusta olisi mielekästä, että turvataan suomalaisille jokapäiväinen leipä, ja sitten kun on ajat paremmat, katsotaan asia uudelleen turvapaikanhakijoiden suhteen.”

Kommentteja (20)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *