Reissumiestä yliopiston hallintorakennuksessa
Eduskunnan istuntosalissa syntyy päivittäin uutisia, mutta harvoin se on paikka, jossa reaaliaikaisesti tulee suoraan tv-lähetykseen uutisia muualta. Eilen hallituksen televisioitu kyselytunti taisi olla ensimmäinen valtakunnallinen mediakanava, jossa kerrottiin uutinen yliopiston hallintorakennuksen valtaamisesta.
Olin valmistautumassa juuri kysymään opetusministeri Henna Virkkuselta (kok.) yliopistolakiuudistuksesta, kun puhelimeeni tuli tekstiviestillä tieto hallintorakennuksen valtaamisesta. Tämän uutisen tietenkin kerroin heti puheenvuoroni alussa ja oikealta kuuluneesta mölinästä olin ainakin erottavanani Ben Zyskowiczin (kok.) epäuskoisen ”Oho!”-huudon.
Kyselytunnin jälkeen menin käymään vallatulla hallintorakennuksella. Sinne toivottiin tuliaiseksi elintarvikkeita. Poiminkin matkalla mukaan kassillisen reissumiehiä, juustoa ja reilun kaupan kahvia.
Hallintorakennuksen neljännessä kerroksessa kävi ilmi, kuinka vieraantuneita kaltaiseni pukuäijät ovat opiskelijamaailmasta. Heti kysyttiin, toinko kaljaa. Olisi tietenkin pitänyt ymmärtää, että elintarvikkeet opiskelijavaltauksessa ovat pikemminkin ohrapirtelöä kuin ruisleipää.
*
Youtubeen on jo löytänyt tiensä eilinen keskustelu, jossa haastoin hallitusta yliopistolakiuudistuksesta. Erityisesti huomiota kiinnittää ministeri Virkkusen puheenvuorossa kohta, jossa hän väittää, etten voi tuntea yliopistolakiuudistusta, koska se annettiin vasta samana päivänä.
Jos näin on, myöntää Virkkunen, että laki on valmisteltu niin salassa, ettei sitä voi tuntea. Pikemminkin kommentti taitaa kuitenkin kuvastaa yliopistolain valmistelutapaa, jossa kyllä lakiesityksestä pyydettiin lausuntoja ja yliopistoyhteisöä kuultiin, mutta ei kuunneltu.
Oheisesta linkistä löytyy Vasemmistoliiton antama lausunto laista, jota ei kuitenkaan huomioitu itse valmistelussa:
Tästä linkistä löytyy minun ja ministeri Virkkusen sanailu yliopistolakiuudistuksesta eilisellä kyselytunnilla:
Kommentteja (9)