Kokoomuksen kermakakku

Kirjoitettu Paavon blogi
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja hänen spin doctorinsa yrittävät herkeämättä valvoa sitä, ettei kokoomus sanoisi ääneen, mitä se todellisuudessa ajattelee. 
Erityisavustajien kännyköiden näppäimistöjä taottiin varmasti kuumana eduskunnan lehdistölehterillä, kun ministeri Suvi Lindenin suusta kuultiin viime viikolla totuus: ”Me hyväksymme kermankuorinnan juuri sen vuoksi, että kilpailu avataan ja se on tapa toimia silloin, kun markkinat ovat vapaat.”  
Hallitus esittää uutta postilakia. Meidän postipalvelumme pitää hallituksen mielestä päästää ulkomaalaisten kermankuorijoiden temmellyskentäksi, koska ministeri Linden ei omien sanojensa mukaan ”viitsinyt jäädä yksin tässä asiassa”, kun Suomen etua olisi pitänyt puolustaa EU:ssa. 
* 
Suomen postipalveluista vastaava Itella on sataprosenttisesti valtion omistama yhtiö. Se on viime vuotta lukuun ottamatta jakanut joka vuosi kymmenien miljoonien eurojen osingot omistajalleen, Suomen kansalle. Jatkossa tulos kääntyy miinusmerkkiseksi, jos uusi postilaki hyväksytään esitetyssä muodossa. 
Itellan tuloksesta tulee valtaosa etelän suurista kaupungeista. Suurimmat kustannukset tulevat postinjakamisesta Itä- ja Pohjois-Suomen harvaanasutuille alueille. Nyt hallitus esittää, että tuottoisille alueille päästetään kansainväliset yritykset kuorimaan kerman täytekakun päältä, ja Itellalle jätetään huolehtiminen yleispalveluvelvoitteesta. 
On arvioitu, että tämän myötä valtio joutuu jatkossa tukemaan Itellaa 100-150 miljoonalla eurolla joka vuosi. 
Hallituksen linja on äärimmilleen vietyä uusliberalisimia. Ulkomaalaisten yritysten etu on kokoomukselle tärkeämpi kuin jopa 200 miljoonan euron vuotuinen tappio valtiolle. 
Itella työllistää yli 20 000 ihmistä Suomessa. Varovaistenkin arvioiden mukaan työpaikan menettäisi 2000-3000 postilaista. Tilalle tulee pienipalkkaisia pätkä- ja vuokratöitä. Lisäksi ministeri Linden haluaa pakottaa postinkantajat yötöihin varhaisjakelussa.
*
Mutta onko uudelle postilaille vaihtoehtoa? EU:n postipalveludirektiivin toteutuksessa hallitus on markkinauskoisempi ja paavillisempi kuin paavi itse.
Jos suomalaisten etu haluttaisiin turvata, voisi eduskunta jättää säätämättä lain. Tulevaisuudessa Suomi joutuisi mahdollisesti EY-tuomioistuimeen. Siinä vaiheessa olisi säästetty kenties jopa miljardi euroa veronmaksajien rahoja.
Tai sitten voisimme toimia kuten Belgia. Postipalveludirektiivin mukaan yleispalveluvelvoitetta ei voida asettaa markkinoille tuleville yrityksille. Sen sijaan halutessaan eduskunta voi säätää laatuvaatimuksia, jotka estävät kermankuorinnan.
Vasemmisto on eturintamassa taistelemassa uutta postilakia vastaan. Nyt mitataan, lähtevätkö keskusta ja vihreät mukaan kokoomuksen markkinahullutteluun – taas kerran.
 
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten viikkolehdessä
Kommentteja (4)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *