Lakko-oikeus on rajoittamaton ihmisoikeus
EK:n ja pääministeri Matti Vanhasen halua rajoittaa järjestäytymisvapauteen kuuluvaa lakko-oikeutta ei pidä hyväksyä. Vasemmistoliitto vastustaa kaikkia yrityksiä heikentää työntekijöiden oikeutta taistella inhimillisempien työehtojen puolesta. Tässä kannanottoni aiheesta maanantaiselta Kemin ja Tornion vierailulta.
—
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan lakko-oikeutta ei saa rajoittaa. Arhinmäki hämmästelee Elinkeinoelämän keskusliiton ja pääministeri Matti Vanhasen halua rajoittaa järjestäytymisvapauteen kuuluvaa lakko-oikeutta, joka turvataan esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
– Mitkä ovat ne "avainalat", joiden työntekijät eivät saisi yhdessä toimia paremman työelämän puolesta? Vanhasen logiikan mukaan lakko-oikeus olisi vietävä kaikilta niiltä, joiden lakoilla on merkitystä suuryritysten voittojen kannalta. Näin suomalaiset työntekijät alistettaisiin yritysjohtajien mielivallan alle.
Arhinmäen mukaan hallitus on suuryritysten puolella työntekijöitä vastaan. Kun metsäteollisuus sulki tehtaat lähes kahdeksi kuukaudeksi 2004, ei Vanhaselta nähty vetoomuksia tehtaiden avaamiseksi. Kun työntekijät haluavat parantaa turvaansa irtisanomistilanteissa, tehdään heistä syntipukkeja.
– On pitkälti ammattiyhdistysliikkeen ansiota, että suomalainen työelämä on inhimillisempää kuin se oli meillä sata vuotta sitten, tai mitä se on yhä monissa osissa maailmaa. Työelämän pelisäännöt eivät silti ole mitenkään valmiita, päinvastoin, työsuhteet heikentyvät pätkä-, silppu-, ja vuokratöiden lisääntyessä irtisanomisten jälkeen. Juuri tähän ahtaajat yrittivät saada parannusta.
– Kun miljoonien eurojen kultaisia kädenpuristuksia saavat huippujohtajat haluavat estää suomalaisten työntekijöiden mahdollisuuden taistella edes eurooppalaisen tason joukkoirtisanomissuojan puolesta, voisi pääministeriltä odottaa tavallisten suomalaisten puolustamista. Sairaanhoitajien pakkotyölaista lähtien hallitus on kuitenkin valinnut puolensa toisin.
Kommentteja (4)