Voittoa pienituloisten kustannuksella

Kirjoitettu Paavon blogi

Kunnat ja sairaanhoitopiirit ympäri Suomen käyttävät yksityisiä perintätoimistoja erilaisten maksamattomien maksujen perintään. Esimerkiksi Helsingin kaupunki käyttää perintätoimistoja maksamattomien terveyskeskusmaksujen, päivähoitomaksujen ja asuinhuoneistojen vuokrien takaisinperinnässä. Myös HSY ilmoittaa käyttävänsä perintätoimistoja, samoin Helsingin kaupunginkirjastot. Kaikki nämä maksut ovat niin sanottuja suoraan ulosottokelpoisia julkisoikeudellisia saatavia.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa on kartoitettu syitä siihen, miksi kunnat käyttävät perintätoimistoja. Tutkimuksessa kunnat esittivät tärkeimmäksi syyksi perinnän kustannustehokkuuden, erityisesti tekniikassa ja tietojärjestelmissä, joihin kunnan ei sitten itse tarvitse investoida. Perintätoimistojen palvelut ovat lisäksi usein tilaajalle ilmaisia tai kustannukset ovat vähäisiä. Ne perivät saatavansa ja kulunsa velallisilta.  

Suoraan ulosottokelpoisesta saatavasta voidaan perintälain mukaisesti vaatia perintäkuluina maksumuistutuksesta enintään viisi euroa ja maksuvaatimuksesta (jonka lähettää perintätoimisto maksumuistutuksen jälkeen) enintään 12 euroa. Perintäkulujen enimmäismäärä saa samasta kuluttajavelasta olla korkeintaan 59 euroa. Tämä on pöyristyttävän paljon esimerkiksi maksamattomasta terveyskeskusmaksusta, joka on Helsingissä tällä hetkellä 13,70 euroa.

Perintäkulut maksamattomista terveyskeskus- ja sairaalamaksuista rokottavat eniten pienituloisia paljon sairastavia ihmisiä, joilla ei ole varaa maksuihin. Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuille on säädetty vuosittainen maksukatto, joka on nyt 633 euroa. Jos terveyskeskus- ja sairaalamaksut menevät perintään, alkuperäisten maksujen päälle tulleet perintäkulut eivät sisälly maksukattoon.

Perintätoimistot ovat tehneet lainmukaisista maksimiperintäkuluista käytännön. Käytetyimpien perintätoimistojen joukossa Suomessa ovat AktivKapital, Lindorff ja Intrum Justitia. Nämä ylikansalliset ruotsalais- ja norjalaistaustaiset yhtiöt tekevät huikeaa voittoa takaisinperintäbisneksellä pienituloisimpien asukkaiden kustannuksella.

Tein eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen siitä, että Helsinki luopuisi perintätoimistojen käytöstä. Tästä turhasta perintäportaasta olisi syytä luopua myös muualla Suomessa.

Kommentteja (7)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *