Yö ilman asuntoa

Suomessa vietetään tänään jo 13. kertaa valtakunnallista Asunnottomien yötä, joka on samalla YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen teemapäivä. Tapahtumia on ympäri maata ainakin 15 paikkakunnalla. Helsingissä tärkeään asiaan kiinnitetään huomiota tänä vuonna Hakaniemen torilla ja Tokoinrannassa. Itse olen ollut usein mukana, vaikka nyt ensimmäistä kertaa ministerinä.

Asunnottomuus on edelleen suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku. Asunnon puute voi pahimmillaan laukaista syrjäytymisen kierteen, johon kietoutuu myös muita ongelmia. Kodittomuus pitkittyy, jos mukana kuvassa ovat runsas alkoholin ja huumeiden käyttö, mielenterveysongelmat, rikollisuus, vankilasta vapautuminen tai raju velkaantuminen. Yhteiskunnan näkökulmasta asunnottomuus tarkoittaa ihmisen aktiivista syrjäyttämistä.

Onneksi on tapahtunut myös edistystä. Kun Suomessa vielä 1980-luvun puolivälissä oli noin 20 000 asunnotonta, saatiin määrä puolitettua 90-luvun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen myönteinen kehitys kuitenkin hidastui selvästi. Nykyään Suomessa arvioidaan olevan noin 8 000 koditonta, joukossa useita satoja perheitä.

Silti tilastot eivät kerro kaikkea. Suomessa on esimerkiksi tuhansia mielenterveyskuntoutujia, jotka joutuvat asumaan osittain ala-arvoisissa palveluasumisyksiköissä ilman mitään yksityisyyttä. Raja tilastollisen ja tosiasiallisen asunnottomuuden välillä onkin häilyvä.

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asunnottomien tilanteeseen on yritetty puuttua erityisellä pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmalla. Myös Asunnottomien yön kansalaisliike toteaa, että muutaman vuoden ajan käynnissä ollut ohjelma on purrut ja sen tulokset näkyvät Helsingin katukuvassa.

Silti paljon työtä on vielä edessä. Siksi allekirjoitankin Asunnottomien yön järjestäjien tavoitteet. Yhä useamman kunnan pitäisi ottaa asunnottomuuteen nollatoleranssi eli asunnottomuutta ei pitäisi hyväksyä missään muodossa. Samalla valtiovallan pitäisi koota ja toteuttaa ohjelma, jolla asunnottomuus poistetaan kokonaan. Tähän haasteeseen hallitus on onneksi tarttunut.
Nykyisen hallituksen keskeinen asuntopoliittinen tavoite on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus. Siksi hallitus on ohjelmassaan sitoutunut jatkamaan pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa. Ylevät tavoitteet tarvitsevat toteutuakseen silti myös rahaa. Siksi on tärkeää, että ohjelman rahoitus varmistetaan Asuntorahaston, sosiaali- ja terveysministeriön, Raha-automaattiyhdistyksen ja kaupunkien yhteistyöllä.

Toinen hallituksen asuntopolitiikan painopiste on nuorten asunnottomuuden ja syrjäytymisen torjuminen.

Nuorisoasuntoliitto muistuttaa aiheellisesti, että Suomessa on edelleen 1 400 asunnotonta alle 25-vuotiasta. Tämä on luku, joka näkyy tilastoissa. Todennäköisesti luku on suurempi.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla kavereiden ja sukulaisten nurkissa asumisen taustalla on pilviin karannut vuokrataso. Tämä lykkää myös nuorten itsenäistymistä. Toinen ongelma on nuorten keskuudessa yhä yleistyvät maksuhäiriömerkinnät. Jos on polttomerkki luottotiedoissa, vapailta markkinoilta ei saa asuntoa.

Kohtuuton vuokrataso on silti muidenkin kuin nuorten ongelma. Monella pienipalkkaisella työntekijällä ei ole enää yksinkertaisesti varaa asua pääkaupunkiseudulla, erityisesti Helsingissä.

Ratkaisu on se, että asuntotuotantoa lisätään ja rakentamattoman maan käyttöä edistetään. Se vaatii myös valtiovallalta nykyistä järeämpiä toimia.