Espanjan tuessa mitataan omistaja- ja sijoittajavastuu

Kirjoitettu Paavon blogi

Vasemmistolla on ollut koko finanssikriisin ajan kolme perusperiaatetta, joiden pohjalta olemme niin oppositiossa kuin hallituksessakin tarkastelleet eurokriisin ratkaisua.

Ensinnäkin meille on ollut keskeistä omistaja- ja sijoittajavastuun toteutuminen kaikissa tukipaketeissa. Voittoa tehneiden omistajien pitää myös kärsiä tappiota.

Toiseksi olemme painottaneet, että kysymys on järjestelmäkriisistä. Tarvitaan toimia, joilla finanssipeliin saadaan sääntelyä ja tiukempaa valvontaa.

Kolmanneksi kriisin varjolla ei pidä siirtää talouspoliittista päätöksentekoa veroista ja menoista kansallisilta parlamenteilta
Brysseliin.

Emme ole olleet innostuneita tukipaketeista ja olemme esittäneet niistä jatkuvasti kriittisiä näkemyksiä. Ne ovat vaikuttaneet Suomen linjaan, mutta ei se toki ole edelleenkään kaikilta osin sama kuin Vasemmiston kokonaisnäkemys. Meidän asenteemme ei kuitenkaan ole entisen SKDL:n kansanedustajan joskus tokaisema: ”Kaikki menee huonoon suuntaan, mutta onneksi mitään ei ole tehtävissä.” Me yritämme muuttaa politiikkaa.

*

Tavoitteessamme järjestelmän muuttamisesta on edetty, mutta ei niin nopeilla harppauksilla kuin olemme toivoneet. Transaktiovero on etenemässä EU:ssa ja pankkivalvontaa ollaan tiukentamassa. Pankkiunioni kuulostaa sanana pahalta, mutta se voi merkitä ylikansallista valvontaa ylikansallisille pankeille, jota Vasemmisto on pitkään ajanut.

Talouspoliittisesta päätöksenteosta tullaan käymään kovaa poliittista vääntöä syksyllä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy, komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja EKP:n pääjohtaja Mario Draghi valmistelevat EMU-selvitystä. Kriisin varjolla selvityksellä saatetaan pyrkiä lisäämään Brysselin valtaa kansallisesta päätöksenteosta.

Suomen pitää olla aktiivinen valmistelussa ja pitää huolta kansallisesta päätöksentekovallasta. Koko EU:n jo nyt kriisissä oleva demokraattinen legitimiteetti vaarantuu entisestään, jos ratkaisuja yritetään sanella ylhäältäpäin.

*

Tänään hallitus antoi selonteon eduskunnalle Espanjan tilanteesta ja lainapaketista. Eduskunta käsittelee tiedonantoa huomenna ja perjantaina siitä äänestetään. Vasemmiston näkökulmasta tiedonannossa on kysymys ennen muuta siitä, toteutuuko omistaja- ja sijoittajavastuu.

Hallituksen vaihtumisen myötä Suomen linja eurokriisiin on selvästi tiukentunut. Konkreettisesti tämä on näkynyt siinä, että Suomi on saanut Kreikan uusille lainoille ja saa nyt mahdollisille Espanjan lainoille 40 prosentin vakuudet. Tällä turvataan suomalaisten saamisia. Oma arvioni on se, että Kreikan osalta vakuudet voivat laueta, Espanjalla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä kriisistä ja lainoistaan.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ennen muuta kritisoinut päätöksenteon aikataulua, joka on kiistämättä liian kireä. Kauheasti vakuuksia ei ole varaa arvostella, sillä Keskustan johtama porvarihallitus antoi lainoja ja takuita ilman vakuuksia ja sijoittajavastuuta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kritiikki on vanhan levyn pyörittämistä, tutustumattakin hän tietää vakuuksien olevan huonot.

*

Vasemmiston näkökulmasta vakuudet ovat hyvä asia, mutta oleellista on omistaja- ja sijoittajavastuun toteutuminen. Olemme alusta asti sanoneet, että pankkien pääomittamista voi harkita vain, jos vastaavasti saadaan omistusta pankeista eli sosialisoidaan niitä. Näin omistajat joutuvat maksamaan kriisistä. Liian suuriksi kasvaneita pankkeja on syytä pilkkoa ja elinkelvottomien pankkien pitää antaa mennä nurin. Yhdysvalloista on onnistuneita kokemuksia pankkien
osakkeiden ottamisesta valtion haltuun.

Hallituksen selonteossa on asetettu tiukat ehdot tuelle: Omistaja- ja sijoittajavastuu on toteutettava mahdollisimman laajamittaisesti. Pääomatukea saavien pankkien omistajien ja oman pääoman ehtoisien velkakirjojen haltijoiden on kärsittävä tappioita.

Tukea saavilta pankeilta edellytetään tappioiden kirjaamista, toimintojen karsimista ja osingonjakokieltoa. Tukea saavien pankkien johdon tulospalkkiot tulee kieltää.

Vastikkeellisuuden kautta voidaan minimoida moraalivajetta ja kannustaa pankkeja turvautumaan rahoitustukeen vain väliaikaisesti ja silloin kun se on ehdottoman välttämätöntä pankkijärjestelmän vakauden kannalta. Vastikkeellisuus toteutetaan lähtökohtaisesti siten, että pääomitettaessa pankkeja julkisella tuella otetaan haltuun tuettavien pankkien osakkeita. Jos pankkeja tuetaan lainalla, vastikkeellisuus voidaan toteuttaa myös tukilainalle saatavan koron kautta.

*

Pankkien mahdollinen pääomitus tapahtuu säännösten mukaan tiukan ehdollisesti ja vastikkeellisesti. Poliittisesti Vasemmistolle keskeinen kysymys on se, toteutuuko omistaja- ja sijoittajavastuu sovitun mukaisesti. Lainaeriä annetaan eteenpäin vasta, kun ehdot ovat täyttyneet. Kun kysymys on EU:sta, meidän tehtävämme on huolehtia, ettei ehdoista lipsuta.

Me emme halua puolustaa omistajia ja sijoittajia, mutta myöskään poliitikkoja ei pidä päästää helpolla. Teemme vaikeita ja
epämiellyttäviä päätöksiä. Niitä on oikeutettua kritisoida. Vasemmisto on pyrkinyt koko kriisin ajan nostamaan esille vaihtoehtoja ja osa niistä on myös toteutunut. Yhtä ratkaisuvaihtoehtoa ja yhtä totuutta ei ole. Oli sitten hallituksessa tai oppositiossa, pitää pystyä kertomaan, mikä on vaihtoehto. Tätä odotan huomiselta eduskuntakeskustelulta.

Kommentteja (29)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *