Finanssikapitalismin loppu?

Presidenttiehdokkaita viedään vielä viimeisellä kampanjaviikolla moneen paikkaan. Tänään sain ehdokkaista viimeisenä pitää luennon Turun yliopistossa. Nostin teemaksi sen, mitä Euroopan finanssikriisi merkitsee vasemmiston näkökulmasta.

Käyn puheenvuorossani läpi paitsi kriisin taustoja, myös konkreettisia keinoja, miten ongelmia pitäisi ratkaista. Puheenvuoro on pitkä ja perusteellinen. Koska vastaan on tullut sellaisiakin väitteitä, että Vasemmistolla olisi ymmällään finanssikriisin edessä, laitan puheenvuoroni blogiin kokonaisena. Näin se meni:

Talouden kriisi ei ole odottamaton luonnonmullistus, vaan johdonmukainen seuraus tehdystä politiikasta. Kriisi tarkoittaa käännekohtaa. On poliittisista päätöksistä kiinni, syntyykö kriisistä entistä oikeudenmukaisempi ja vakaampi talous, vai tapahtuuko käänne huonompaan.

Jo 1930-luvulla sääntelemätön kapitalismi johti pitkään ja syvään maailmanlaajuiseen lamaan. Tilanne paheni, kun taloutta yritettiin tasapainottaa julkisen sektorin leikkauksilla. Käänne parempaan alkoi julkisen sektorin suuremmasta roolista työllistämisessä ja talouden sääntelyssä.

Suuren laman jälkeen elettiin ennennäkemättömän talouskasvun aikaa. Valtioiden rooli talouden hallinnassa oli keskeinen ja Suomikin rikastui säännellyllä sekatalousjärjestelmällä, jossa yksityinen markkinatalous toimi yhdessä vahvojen valtionyhtiöiden ja julkisen sektorin kanssa.

Talouden sääntelyä alettiin kuitenkin purkaa, eikä finanssitalous enää ollut olemassa reaalitaloutta varten, vaan reaalitaloudesta tuli käytännössä sille alisteinen.

Sääntelyn vapauttaminen ei lisännyt ihmisten vapauksia vaan vähensi niitä, kun valta siirtyi demokraattisesti valituilta päättäjiltä rahamarkkinoille, joiden hallinta keskittyy yhä harvemmille.

Samaan aikaan kun lyhytnäköinen finanssitalous kasvoi rajusti, hyytyi reaalitalouden kasvu länsimaissa. Velaksi tyhjästä kasvatetun finanssitalouden romahdus alkoi lopulta vuonna 2007, jonka seurauksena myös reaalitalous kriisiytyi ja ajoi julkisia talouksia velkaantumiskierteeseen.

Samat tahot, jotka ovat kriisiin syyllisiä, vaativat nyt muita siivoamaan jälkiä. Finanssikapitalismin tyhjästä luodut voitot maksatetaan jälkikäteen veronmaksajilla. Keskuspankkien liikepankeille pumppaama raha ei mene reaalitalouden investointeihin, vaan pankeille itselleen. Pankkiirit ovat jakaneet toisilleen pahimman hälyn laskettua taas jättibonuksia, eikä moraalikato poistu itsestään.

Pankkiirit ovat muuttaneet talouden lyhytjänteiseksi peliksi ja maksimoineet omat voittonsa, koska heidän on annettu niin tehdä. On poliitikkojen tehtävä asettaa rajat ja ottaa vastuu. Kestävämpään talouteen voidaan päästä muuttamalla pankkijärjestelmä. Jotta uusi nousu ja aiempaa kestävämmän talouden rakentaminen olisi mahdollista, on ensin siivottava nykyinen sotku.

Talouskriisin myötä on vahvistunut jo pitkään demokratiaa syövyttänyt vaihtoehdottomuuden ilmapiiri. Globaalin kapitalismin myötä kaikki valtiot ovat, tai niiden uskotellaan olevan, pakotettuja leikkaamaan hyvinvointivaltiorakenteita ja laskemaan veroja. Yritykset kilpailuttavat valtioita sillä, kuka antaa väestönsä työvoimaksi ja ympäristönsä raaka-aineiksi halvimmalla. Poliitikot eivät enää tee päätöksiä miellyttääkseen kansaa vaan miellyttääkseen markkinavoimia.

Euroopassa talouskriisi on korostetusti myös demokratian kriisi, kun europarlamentti ja monien maiden omat parlamentit on ohitettu päätöksenteossa. Yhdessä sovittuja sopimuksia on tarkoituksella rikottu. Suuria päätöksiä on tehty viikonlopun mittaisissa huippukokouksissa ja demokraattisen prosessin sivuuttaminen on perusteltu kiireellä. On nähty aina uusia jo alunpitäen tuhoontuomittuja ”lopullisia ratkaisuja” markkinoiden kesyttämiseen, kun uuden kokonaisarvion sijaan on tyydytty entisten virheiden paikkailuun.

Japanilla on velkaa yli 230 % bruttokansantuotteesta. Yhdysvallatkin on ylittänyt 100 % rajan. Euroalueella velkaa on vähemmän, eivätkä edes kriisimaat pääse lähelle Japanin lukuja. Suomella velkaa on 50 % bruttokansantuotteesta.

Miksi siis Euroopan valtiot ovat velkakriisissä, mutta Japani tai Yhdysvallat eivät ole? Rakenteellisesti merkittävin ero on oman keskuspankin puuttuminen. Euro on jäsenmaille ikäänkuin ulkomainen valuutta, jota ei voi kontrolloida. Yhdysvallat tai Japani eivät voi mennä konkurssiin, koska ne ovat velkaa omassa valuutassaan, jota ne pystyvät luomaan tarvittaessa lisää.

Yhdysvallat, Japani ja Iso-Britannia ovat jo osittain turvautuneet ns. ”setelirahoitukseen”, kun taas Euroopan  keskuspankki on rahoittanut valtioita liikepankkien kautta. Samalla yksityisille liikepankeille on luotu rahastusautomaatti, joka on johtanut kasvaviin korkoihin ja velkakriiseihin.

EKP on myös ostanut jäsenmaiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta, mutta se on ollut tehotonta ja vähäistä kokonaisuuteen nähden. Euroopan talouskriisi ei johdukaan pelkästään ulkoisista tekijöistä, vaan myös EMU:n rakenteellisesta viallisuudesta. EMU olisi joka tapauksessa kriisiytynyt ennemmin tai myöhemmin, koska jo vuonna 1997 nähtyjä valuvikoja ei korjattu.

EKP:n rooli velkakriisissä näkyy selvästi myös Euroopan sisällä. Kriisin alettua Espanjan korot nousivat kolminkertaisiksi Britanniaan verrattuna, vaikka velan määrä ja talouden vaje ovat olleet samalla tasolla. Pahinta onkin, että euroalue on ajautunut itseään toteuttavaan uskottavuuden menettämisen kierteeseen.

Keskittyminen ainoastaan inflaation torjumiseen on ollut tuhoisaa. Keskuspankin suorakaan rahoitus ei ole johtanut merkittävään inflaatioon maissa, joissa sitä on harjoitettu järkevästi. Uskottavan keskuspankkirahoituksen taustalla on kohtuullisuuden ja ajoituksen lisäksi valtioiden kyky verottaa.

EKP on uhrannut muut asiat ja keskittynyt inflaation vastustamiseen. Samalla se oli mukana romuttamassa teoriaa, jonka mukaan rahan määrällä ja inflaatiolla olisi keskinäinen riippuvuus. Rahaa oli kierrossa enemmän kuin koskaan, mutta se ei näkynyt perinteisessä inflaatiossa, vaan finanssimarkkinoilla, jossa tyhjästä luotujen sijoitusinstrumenttien hinnat nousivat taivaaseen. Keskuspankeilla ei ole ollut haluja tai mahdollisuuksia estää pankkeja luomasta tyhjästä virtuaalirahaa.

Eurooppa toistaa samoja virheitä, joilla epäonnistuttiin 1930-luvun laman ja monien sen jälkeisten talouskriisien selvittämisessä. Euroalueen ulkopuolella Iso-Britannia ajoi jo itsensä kriisiin leikkauspolitiikalla, kun yksityisen sektorin lisäksi julkinen sektori alkoi vähentää ostovoimaa.

Yksittäinen maa, kuten Suomi 90-luvulla, voi onnistua säästämään ja devalvoimaan itsensä kuiville globaalissa taloudessa, mikäli muut kuluttavat senkin edestä. Silloinkin sosiaaliset kustannukset ovat hirvittäviä, kuten Suomessa 90-luvulla. Mutta on täysin mahdoton ajatus, että koko Eurooppa voisi näin tehdä. Suomen, Saksan ja Hollannin ylijäämät ovat Kreikan, Italian tai Portugalin alijäämiä. Ongelmaa ei voi ratkaista puuttumalla ainoastaan alijäämiin.

Teoriassa koko Eurooppa voisi toki tehdä ylijäämää Kiinan ja muiden nousevien talouksien lailla, jos vaikkapa Yhdysvallat tekisi vielä nykyistäkin suurempaa alijäämää. Kestävää se ei kuitenkaan olisi. Eurooppa on globaalisti melko hyvin tasapainossa ja kärsii sisäisistä ongelmista.

Lääkkeet ovat vääriä paitsi kokonaisuuden kannalta myös yksittäisissä maissa. Italia on jo aiemmin tehnyt lähes kaiken, mitä kriisimailta vaaditaan. Kreikassakaan ongelma ei ole julkisen sektorin liian iso koko, vaan liian pienet verotuotot. Espanjan talous teki suuria ylijäämiä ennen kriisin alkamista.

Euroopassa on uskottavuusongelmia keskuspankin ja yhteisen talouspolitiikan ontumisen lisäksi. Merkittävin on veronkierto ja harmaa talous, sekä niistä seuraava julkisen sektorin liiallinen heikkous ja pieni verokertymä useissa jäsenmaissa. Euroopan on leikattava pois harmaan talouden syöpä, sen sijaan, että kuihdutetaan koko potilas hengiltä.

Euroopan keskuspankin roolin muuttaminen on tärkein ratkaisu. Keinotekoiset mekanismit, kuten EVM eivät ole uskottavia keskuspankin korvaajia viimekätisinä lainaajina. Mekanismien ympärille rakennettu kriisinhallinta myös ajaa Euroopan entistä syvemmälle lamakierteeseen, kun se keskittyy leikkauksiin ja estää talouden elpymisen.

Koska EU ei ole liittovaltio, eikä siitä pidä sellaista tehdä, ei keskuspankin roolin muuttaminen ole yksinkertaista. Ei voida ajatella, että jäsenvaltiot voisivat nostaa loputtomasti halpaa lainaa keskuspankista. Toisaalta epädemokraattisen komission vallan lisääminen on ongelmallista.

Vaikka talouskriisi syntyi yksityissektorilla ja siirtyi euroalueelle sen heikkouksien takia, on huomattava, että myös monien maiden päättäjät ovat toimineet vastuuttomasti, esimerkiksi Kreikassa, Islannissa ja Irlannissa.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat niin erilaisia, ettei perinteisen liittovaltion luominen ole järkevää. Raha- ja talouspolitiikka on kuitenkin luotava aivan uudelta yhteiseltä pohjalta, mikäli yhteinen raha halutaan säilyttää.

Toisena vaihtoehtona on euroalueen hajottaminen ja hallitsematon paluu kansallista taloutta paremmin heijastaviin kansallisiin valuuttoihin. Se taas aiheuttaisi välittömän romahduksen myös tähän asti talouskriisiltä selvinneissä maissa. Pienten talouksien asema globaalissa kapitalismissa ei myöskään ole kadehdittava.

Kreikan paluu drakmaan toisi mukanaan devalvaation suhteessa euroon, talletuspaon kiihtymisen maasta ulos, valtion euromääräisen jättivelan ja kaikkien yksityisvelkojen räjähdysmäisen kasvun sekä pankkien konkursseja. Kreikan ero Emusta tuottaisi odotuksia vastaavasta sekasorrosta myös Italiassa ja Espanjassa.

Suomi ei voi ulkoistaa ongelmia Etelä-Euroopan hoidettaviksi. Mikäli Etelä-Euroopan kulutuskysyntä romahtaa, romahtaa se ennen pitkää myös Suomessa. Suomenkin lainojen korkoero Saksaan on kasvanut, eikä meidän hyvä luokituksemme säily ilman eurooppalaisten rakenteiden muutoksia.

Kiviniemen hallituksen aikana Suomi hyväksyi useita pankkien ehdoilla tehtyjä tukipaketteja, jollaisia ei enää pidä hyväksyä. On oikein, että Suomi lähtee nyt siitä, että suurpankkien lainapääomia on sijoittajavastuun nimessä leikattava, kuten Kreikan uudessa paketissa. Myös jo hyväksyttyjen pakettien muut ehdot pitää saada lähtemään ihmisten, eikä sijoittajien tarpeista.

Olennaista on, että markkinat palvelevat ihmisiä ja muuta yhteiskuntaa omalla niille rajatulla tehtäväalueellaan. Markkinoille ja finanssipankeille ei saa antaa valtaa määrittää yhteiskunnan kehitystä.

Talous toimii hyvin silloin, kun kaikille halukkaille on tarjolla töitä. Julkisen sektorin tehtäviä ei saa peilata ainoastaan talouden kautta, mutta myös talouden toimivuuden kannalta on tärkeää olla syrjäyttämättä ihmisiä.

Rahapoliittisesti suvereeneilta valtioilta puuttuu maksukyvyttömyyden uhka, joten nämä valtiot voivat tehdä budjettialijäämiä taatakseen täystyöllisyyden. Järkevästi toimiva keskuspankki ei siis turvaa ainoastaan taloudellisilta kriiseiltä, vaan on välttämätön osa tehokasta kysynnänsäätelyä.

Olennaista ei ole kasvattaa talouden piiriä loputtomasti, vaan jakaa vaurautta nykyistä tasaisemmin. Vaikka kriisin ensiapu vaatii rahan määrän lisäämistä, on huomattava, että kriisin taustalla on vääriin paikkoihin kertynyt liika raha, joka etsii aina isompia tuottoja.

Rikkaat länsimaat eivät voi loputtomasti vastata nousevien talouksien haasteeseen lisäämällä velan määrää. On pystyttävä lisäämään hyvinvointia myös sellaisissa oloissa, joissa suurin talouskasvu tapahtuu vauraimpien maiden ulkopuolella.

***

Meille väitetään päivittäin, ettei markkinoiden vaatimille ratkaisuille ole vaihtoehtoja. Se ei ole totta, toisenlainen politiikka on mahdollista. Esimerkiksi seuraavilla keinoilla voidaan rakentaa talousjärjestelmää, joka sekä lisää demokratiaa, että korjaa finanssikapitalismin ja EMU:n viat.

1. Veroparatiisitalouden estäminen
* Velvoitetaan Euroopassa toimivat yritykset maakohtaiseen kirjanpitoon.
* Siirrytään kahdenvälisestä verotietojen vaihdosta monenkeskiseen.
* Verotetaan raskaasti rahaliikennettä veroparatiiseihin.

2. Rahoitusmarkkinoiden verottaminen
* Veron pitää kattaa kaikki transaktiot.
* Johdannaisia on verotettava vähintään yhtä paljon kuin muita transaktioita.
* Euroalueen lisäksi mukaan on saatava mahdollisimman monta maata, toisessa vaiheessa myös Euroopan ulkopuolelta. Britannian tai Ruotsin ei pidä antaa estää euroalueen toimia.

3. Haitallisen verokilpailun estäminen
* Yritysverotukselle on luotava EU:n laajuiset minimitasot.
* Päästökauppa on korvattava hiiliveroilla, järjestelmän ulkopuolisille maille on säädettävä hiilitullit.

4. Pankkien jakaminen talletus- ja investointipankkeihin * Pankkien jakaminen estää talletuksilla keinottelun ja turvaa luotettavan säästöpankkitoiminnan.
* Pankit eivät saa olla niin isoja, että niiden kaatuminen vaarantaa koko pankkisektorin.

5. Pankkien sääntely ja pääomittaminen
* Palkkiot lyhytaikaisista voitoista on kiellettävä.
* Veroparatiisien käyttö on kiellettävä keskuspankkirahoitusta käyttäviltä pankeilta.
* Pääomitusta annetaan pankeille verovaroista ainoastaan niiden omistusta vastaan.
* Pankkivalvonnan piiriin on siirrettävä hedge-rahastot sekä ns. varjopankit eli pankkien toimialalla toimivat yhteisöt, kuten johdannaiskauppaa käyvät vakuutusyhtiöt, pankkien taseisiin vaikuttavat tytäryhtiöt ja teollisuus- ja kauppakonsernien rahoitusosastot.

6. On perustettava julkisomisteinen ”Kansanpankki”
* Pankin ei ole tarkoitus maksimoida voittojaan, joten se voi keskittyä luotettavan peruspankkitoiminnan turvaamiseen tavallisille ihmisille ja pienille yrityksille.

7. Harmaan talouden ja korruption alasajo * Hallintarekisterit on avattava julkisiksi koko Euroopan alueella ja niiden verotuskohtelu yhtenäistettävä.
* Kreikan ja muiden avustettavien maiden velvoitteet keskitetään haitallisen yksityistämisen ja julkisen palvelusektorin alasajon sijaan harmaan talouden, turhan hallinnon ja korruption vastaiseen taisteluun.

8. Euroopan keskuspankin roolin muuttaminen * EKP:stä on tehtävä viimekätinen lainaaja euroalueelle, keskuspankkirahan luojana sen uskottavuus voittaa verovaroista kerätyt järjestelyt.
* Keskuspankin on tarjottava edullista lainaa kaikille jäsenmaille määrätyissä rajoissa, velkakirjoja pitää ostaa kaikilta mailta niiden EKP-rahoitusavaimen suhteessa.

9. Johdannaiskauppaa pitää rajoittaa
* Lyhyeksimyynti on kiellettävä.
* Kaikki johdannaiskauppa on siirrettävä kahdenvälisestä (OTC) kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen (clearing).
* Uudet arvopaperistettavat finanssituotteet on säädettävä luvanvaraisiksi tai luotava rekisteri sallituista kauppamuodoista.

10. Euroopan investointipankin roolin muuttaminen * Investointipankin kautta on kanavoitava työllistäviä, kestävää infrastruktuuria ja ympäristöteknologiaa kehittäviä investointeja.

11. Pelastuspakettien kokonaisvaltainen uusiminen * Poistetaan yksityistämisvaatimukset.
* Toteutetaan velkojen tasapuolinen ja kansalaislähtöinen sovittelu, mielellään luomalla ylikansallinen velkasovittelumekanismi. Juridista mallia voidaan hakea esimerkiksi Yhdysvaltain lainsäädännöstä.

12. On perustettava julkinen luottoluokituslaitos * Yksityisten laitosten luokituskriteerit on julkistettava ja niille on säädettävä lupajärjestelmä.

Konkreettisista toimenpiteistä osa on jo käytössä joissain maissa, osa on toteutettavissa heti ja osaan tarvitaan mukaan vähintään koko euroalue.

Monenkeskinen verotietojenvaihto, rahoitusmarkkinoiden verottaminen sekä yleinen rahoitusmarkkinavero ovat Vasemmistoliiton ohjelman lisäksi nyt myös Suomen hallituksen ohjelmassa. Vasemmistoliiton ohjelmassa ovat myös verokilpailun estäminen, pankkien pilkkominen, sääntelyn lisääminen, kansanpankin perustaminen sekä harmaan talouden alasajo. Merkittävä osa lopuista esityksistä on uusia suomalaisten puolueiden keskustelussa.

Emme saa nostaa käsiä ylös markkinavoimien edessä. Muuten demokratialle käy kuten maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen totesi, se surkastuu samaan asemaan kuin monarkia – pelkäksi viihteeksi ilman valtaa.