Irti leikkausten kierteestä!

Vasemmiston puoluevaltuusto kokoontuu viikonloppuna Helsingissä. Ohessa tänään pitämäni katsaus poliittiseen tilanteeseen.

Suomalaisilla on takanaan pitkä putki vaaleja. Runsaan puolentoista vuoden aikana olemme saaneet valita eduskunnan, presidentin ja lokakuun lopussa vielä kunnanvaltuustot. On selvää, että ilmassa on jo vaaliväsymystä.

Lokakuun kunnallisvaalien suurin pettymys oli erittäin alhaiseksi jäänyt äänestysaktiivisuus. On erikoista, että Suomessa korkein äänestysprosentti on ollut perinteisesti presidentinvaaleissa ja matalin kunnallisvaaleissa. Presidentinvaalit eivät juuri vaikuta kansalaisten arkeen, sen sijaan kunnallisvaaleissa ratkaistaan ihmisten jokapäiväiseen elämään vaikuttavat kysymykset. Miten järjestetään päiväkodit, koulut, terveydenhuolto tai vanhustenhoito.

Heikkoa äänestysprosenttia ei voi selittää kuitenkaan vain vaaliväsymyksellä ja sillä, että politiikasta on nyt saatu ylikuormitus. Näyttää siltä, että yhä isompi osa kansalaisista on kääntänyt selkänsä politiikalle.

Äänestämättömyydestä on tullut osa suomalaisen yhteiskunnan luokkarakennetta: jakoa niihin, jotka ovat aktiivisesti kiinni yhteiskunnassa ja niihin, jotka eivät ole. Äänestämättä jättäminen on myös keskeinen tekijä, joka pönkittää tätä luokkarakennetta. Ahkerasti äänestävillä ja vaalit väliin jättävillä on usein huomattavan erilaiset käsitykset siitä, miten yhteiskunnan asiat pitäisi järjestää.

Voi olla, että joku on niin tyytyväinen suomalaiseen yhteiskuntaan, että luovuttaa vapaaehtoisesti oman päätösvaltansa muille. Silti useimmin äänestämättä jättävät pienituloiset, osattomat, yhteiskunnan reunoilla elävät tai laidan yli pudotetut. Yhteiskunnan hyväosaiset ymmärtävät omat etunsa myös äänestyskopissa. Ei ole sattumaa, että Kauniaisissa on aina jopa kymmeniä prosenttiyksikköjä korkeampi äänestysaktiivisuus kuin vaikkapa Helsingin tai Itä-Vantaan lähiöissä.

Monet heikommassa asemassa olevat ihmiset eivät näe mitään yhteyttä oman äänen ja poliittisten päätösten välillä. Liian moni ajattelee, ettei äänestäminen muuta mitään eikä yksikään ehdokas ole minun ääneni arvoinen.

Tämä on iso haaste erityisesti Vasemmistolle. Raha ei puhu meidän kauttamme. Me olemme historiallisesti olleet ja olemme edelleen niiden ihmisten kansanliike, jotka eivät ilman poliittista osallistumista saa ääntänsä kuuluviin.

Siksi juuri meidän pitää tehdä lujasti työtä sen eteen, että ihmisille palaa usko äänestämisen ja tehtyjen päätösten väliseen yhteyteen. Tässä korostuu myös Vasemmistoliiton tulevien valtuutettujen rooli jokaisessa kunnassa, jossa olemme edustettuina. Meidän pitää osoittaa, että Vasemmisto on todellinen vaihtoehto, joka puolustaa ja ajaa tavallisten ihmisten asioita – joka päivä ja jokaisessa päätöksessä.

Tämä ei tapahdu vain valtuustosaleissa vaan aktiivisena toimintana ihmisten parissa lähiöissä ja kansalaisliikkeissä. Meidän pitää tehdä työtä viikosta toiseen, ei vain ilmestyä ostareille vaalien alla.

Vaaleissa vain annetut äänet lasketaan. Yksikään valtuustopaikka ei jää täyttämättä, vaikka iso osa ihmisistä ei menisi äänestämään. Siksi tuloksen jakavat ne puolueet, joita äänestetään.

Me lähdimme tavoittelemaan vaaleissa parempaa tulosta kuin eduskuntavaaleista. Neljässä vuodessa on poliittinen kenttä muuttunut niin paljon, että eduskuntavaalit olivat jokaiselle puolueelle aidompi mittari tuloksesta kuin edelliset kunnallisvaalit. Tästä johtuen vaalien suurin voittaja oli myös suurin häviäjä.

Mutta meidän ei kannata hirveästi pohtia muiden tulosta vaan katsoa omaa. Vasemmisto kärsi tappion niin viime kuntavaaleihin kuin eduskuntavaaleihinkin nähden.

Nyt meidän on yhdessä analysoitava, miten saamme käännettyä kannatuksen nousuun. Pitää pohtia, miten voimme parantaa poliittisen työmme näkyvyyttä valtakunnallisesti.

Kunnallisvaaleissa pääpaino on silti aina paikallisissa kysymyksissä. Siksi jokaisessa kunnassa, joissa meillä oli ehdokkaita, pitää käydä läpi se, mistä tekijöistä vaalitulos muodostui.

Viime kunnallisvaaleihin nähden meidän ehdokasmäärämme laski noin 600 ehdokkaalla. Tiesimme, että suuri haaste oli se, että monissa kunnissa vuosikymmeniä ansiokasta työtä tehneet valtuutetut jäivät eläkkeelle kunnallispolitiikasta. Tästä osoituksena on esimerkiksi se, että kaikkiaan yhdeksässä kunnassa, joissa meillä on ollut nyt valtuutettuja, ei enää löytynyt ehdokkaita jatkamaan aiemman polven työtä.

Mutta ensisilmäykseltä ehkä synkässä maisemassa on myös valopilkkuja. Niihin kuuluu esimerkiksi nuorten naisten esiinmarssi sellaisilla paikkakunnilla kuin esimerkiksi Turku ja Oulu. On oikeasti kova juttu, että 25-vuotiaat naiset keräävät reilusti enemmän ääniä kuin vuosia tai vuosikymmeniä politiikassa vaikuttaneet porvaripuolueiden tunnetut nimet.

Tämä lupaa hyvää puolueen tulevaisuudelle. Viime eduskuntavaaleissa Vasemmiston nuorisokannatus oli selvästi suurempi kuin puolueen yleinen kannatus. Mediassa Vasemmisto on leimattu auringonlaskun puolueeksi, mutta tilastot ja tutkimukset näyttävät päinvastaista.

Jotkut ovat tulkinneet, että ilo nuorten menestyksestä olisi osoitus siitä, että pitkään puoluetyössä olleita ei enää tarvittaisi. Niin ei tietenkään ole. Vasemmisto on liike, jonka vahvuus ovat erilaiset ihmiset. Vasemmistoa rakentavat nuoret ja vanhat, kaupunkilaiset ja maakuntien ihmiset, duunarit ja toimihenkilöt, opiskelijat ja eläkeläiset, pienyrittäjät ja työttömät tai luovien alojen pätkätyöläiset.

Vasemmistoliiton pitää olla se puolue, joka ei käänny ihmisten puoleen vain muutama viikko ennen vaaleja. Meidän pitää tehdä työtä yhdessä ihmisten kanssa, kuunnella, olla käytettävissä ja viedä kuntalaisten huolenaiheita päätöksentekoon, valtuustoihin ja lautakuntiin.

Vasemmisto ei ole vain puolue, me olemme tavallisten ihmisten kansanliike paremman elämän puolesta.

Meillä on paljon hyviä esimerkkejä ja onnistumisia ympäri Suomea, kunnallisvaaleissa me myös voitimme kymmenissä kunnissa. Nyt nämä hyvä kokemukset pitää panna jakoon ja monistaa eri puolilla Suomea. Kokemukset on koottava yhteen ja niitä on levitettävä joka puolella Suomea.

Kunnallisvaaleissa on tehty pohjatyö jo seuraavia koitoksia varten. Jo nyt on otettava suunta paitsi kohti ensi kesän puoluekokousta, myös vuoden 2014 eurovaaleihin ja vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Enää eivät riitä pienet tappiot vaan pitää ottaa voittoja.

Vaikka vaalit ovat kova ponnistus kaikilta meiltä, ei lepotaukoa ole niiden jälkeenkään. Kamppailu politiikan ja yhteiskunnan suunnasta ei pidä taukoja.

Samalla on käynyt selväksi, että politiikan ikävämpiin puoliin kuuluvaa mutapainia ei käydä vain vaalien alla. Tällaista painia nähdään paitsi varsinaisella molskilla, myös katsomossa.

Varsinkin liikenneministeri Merja Kyllönen on saanut huomata, että vanhojen ja ummehtuneiden hyvä veli -verkostojen tuulettamisella on vastustajansa. Kun osoittaa vaaleissa kansan antamaa poliittista tahtoa ja siivoaa nurkkia vanhanaikaisen hallintokulttuurin pölyistä ja hämähäkinseiteistä, voi odotettavissa olla vastaisku. Silloin keinoina voivat olla tarkoitushakuiset vuodot lehdistöön, virheelliset tiedot ja täysin perättömät väitteet jopa eduskunnan istuntosalissa.

Mutta me tiedämme, ettei Merja taivu, vaan karaistuu tällaisista otteluista. Kun ihmisiä kuuntelee, on Merjalla laaja kansan tuki takanaan. Merja jatkaa rohkeasti hallinnon vanhojen menettelytapojen tuulettamista ja ennen kaikkea suomalaisen liikennepolitiikan uudistamista.

Merjan ja koko Vasemmiston yhdessä ajaman uuden liikennepolitiikan ytimessä on ollut siirtää suomalaista liikennettä pyöriltä raiteille. Se on juuri sitä punavihreää liikennepolitiikkaa, jota varsinkin keskusta on eduskunnassa haukkunut. Se on politiikkaa, jota vaativat ympäristön asettamat reunaehdot ja tulevat sukupolvet.

Luonto ja ympäristö ovat olleet kovalla koetuksella, kun Suomi on viime viikkoina saanut silmilleen lähihistoriansa mahdollisesti pahimman ympäristöonnettomuuden – kun Talvivaarasta on tullut Törkyvaara.

Koko Suomi on saanut seurata, miten suurin taloudellisin odotuksin perustettu Talvivaaran kaivos on muuttunut vuotavaksi likalammikoksi, joka uhkaa nyt pilata vakavasti paikallisen luonnon ja ihmisten elinympäristön.

On selvää, että tämä viemäri pitää saada nyt tukituksi ja sen jäljet siivotuksi. Samalla pitää kääntää katse siihen, että vastaavat katastrofit eivät enää koskaan toistu. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Talvivaara on ollut kielteisen huomion kohteena. Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen on oikein kiinnittänyt huomiota siihen, että yhtiö on saanut toimintansa aikana jo 92 huomautusta.

Mara on tehnyt ensimmäisestä päivästä lähtien tärkeää ja määrätietoisesta työtä tämän sotkun keskellä. Tämä on osoitus siitä, miten tärkeää on, että ympäristövaliokunnan puheenjohtajana on rohkea punavihreä poliitikko.

Viranomaiset eivät ole käyttäneet kaikkia valvontakeinoja ympäristöhaittojen patoamiseksi. Tarvittaessa aseet ovat järeitä. Ely-keskuksella on mahdollisuus halutessaan käyttää hallintopakkomenettelyä kaivoksen pysäyttämiseksi.

Ensisijainen huoli on tietysti luonnosta ja alueella asuvista ihmisistä. Samalla Talvivaaran myrkkyliemiin on nyt uppomassa koko kaivosalan maine. Se ei ole hyväksi Suomelle, sillä parhaimmillaan – hyvin hoidettuna – kaivostoiminta voi tuoda työtä ja toimeentuloa koko maahan, erityisesti pohjoiseen.

Tilanne ei kuitenkaan saa olla se, että rikkaudet revitään meidän maaperästämme ja voitot viedään ulkomaille, mutta paikallisille jää palkkioksi saastunut maa.

Talvivaara on suomalaisomistuksessa, mutta muuten kaivostoiminta on Suomessa päätynyt pitkälti ulkomaisille yhtiöille. Tällä hetkellä esimerkiksi Sodankylä käy kamppailua Kevitsan kaivoksen ympäristönsuojelusta monikansallisen yrityksen kanssa. Kysymys kuuluu, miksi suomalaisten yhteiset luonnonvarat pitäisi antaa pikkurahalla yksityisiin, usein vieläpä ulkomaisiin käsiin?

Kaivostoimintaan sopisi valtion oma yhtiö. Näin hyödyt kaivostoiminnasta tulisivat koko yhteiskunnalle ja ympäristöön voisi panostaa paremmin.

Ensimmäinen keino kaivosyhtiöiden sitomiseksi nykyistä suurempaan yhteiskuntavastuuseen on erillinen kaivosvero, joka voitaisiin maksaa louhitun malmin arvon mukaan. Osa sen tuotosta pitää kanavoida kunnille, joissa louhokset sijaitsevat.

Kaivosvero ei silti saa tarkoittaa ympäristövastuun välttelyä. Ei riitä, että vain suuronnettomuudet estetään. Myös normaalisti toimivien kaivosten ympäristövaikutukset pitää minimoida nykyistä kireämmällä sääntelyllä. Tarvitaan tiukempaa lainsäädäntöä, parempaa valvontaa ja itsenäisempää valtion ympäristöhallintoa.

Muuten uhkana on, että jätteet ja ongelmat jätetään jatkossakin Suomeen, mutta rahat menevät yksityisiin taskuihin – ylikansallisille suuryrityksille.

Tänä syksynä politiikan asialistalla on myös kysymyksiä, jotka liittyvät Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Keskustelussa on ollut erityisesti Suomen ja Ruotsin osallistuminen Islannin ilmavalvontaan.

Vasemmisto jätti hallituksessa asiaan kriittisen varauman ja puolueen eduskuntaryhmä päätti, että ei kannata ilmavalvontaan osallistumista.

Nykyisen hallituksen ohjelmaan saatiin Vasemmiston kovan työn ansiosta kirjaus, jonka mukaan Nato-jäsenyyttä ei haeta eikä jäsenyyden hakemista valmistella. Se on saanut kotimaiset Nato-voimat vetäytymään poteroihinsa ainakin ensi vaaleihin saakka.

Eduskuntaan pian tulevassa puolustusselonteossa suunnataan kuitenkin katse jo seuraavaan vaalikauteen.

Silloin yksi isoista kysymyksistä on kysymys puolustusvoimien määrärahojen tasosta. Nykyinen hallitus on vienyt läpi ennätykselliset – ja samalla hyvin perustellut – säästöt puolustusmenoihin. Armeija ja sitä tukeva oikeisto – erityisesti kokoomus ja perussuomalaiset – ovat kuitenkin halunneet, että leikkaukset olisivat määräaikaisia ja jo ensi vaalikaudella määrärahoja päästäisiin taas nostamaan.

Meidän mielestämme selonteossa ei pidä ottaa kantaa puolustusmenojen tasoon vuoden 2015 jälkeisenä aikana. Myös silloin pitää ottaa huomioon taloustilanne ja muut yhteiskunnan tarpeet. Kaikkialla muualla Länsi-Euroopassa puolustusmenot laskevat, mikä sopii hyvin yhteen turvallisuusympäristömme kehityksen kanssa.

Myös Suomen sisällä on jo ensi keväänä isoja haasteita. Euroalue on vajonnut virallisesti taantumaan. Suomen talous ei ole joutunut sellaiseen syöksykierteeseen, joka on nähty muualla, erityisesti eteläisessä Euroopassa.

Kohtuullinen kokonaiskuva ei kuitenkaan lohduta niitä tuhansia suomalaisia, jopa kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka ovat vaarassa menettää työpaikkansa yt-neuvotteluiden kautta. Suomeen on pesiytynyt vastenmielinen ilmiö, jossa voittoa tuottavat yritykset maksavat osinkoja omistajilleen samaan aikaan, kun tuloksen tehneitä tavallisia duunareita laitetaan kilometritehtaalle.

Kun taloustilanne ja työllisyys heikkenee, sillä on vaikutuksensa myös valtion talouteen. Hallitusohjelmassa on sovittu, että mikäli valtion velka ja alijäämä eivät lähde laskuun, edessä ovat uudet sopeutustoimet. Silloin käytössä ovat leikkaukset ja verojen korotukset.

Vasemmisto muistuttaa, että hallitusohjelmassa on myös muita tavoitteita. Niihin kuuluvat tulo-, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, peruspalveluiden vahvistaminen ja uudistaminen, ikäihmisten ihmisarvoisen vanhuuden turvaaminen, panostaminen sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisyyn ja toimeentuloturvan parantaminen. Lisäksi on hyvä huomata, että hallitusohjelmassa luvataan laaja-alaista köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä vähentävää toimenpideohjelmaa.

Velka- ja alijäämätavoitteet eivät saa olla ristiriidassa muiden, suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvien tavoitteiden kanssa.

Eläkkeelle väistyvä kaikkien leikkauslistojen isoisä Raimo Sailas toitotti tällä viikolla, että ”hallitusohjelman pohja on pudonnut”. Hänen lääkkeensä olivat tuttuja: on leikattava lisää, pidättäydyttävä palkankorotuksista ja nostettava eläkeikää.

Kreikkalaisen tragedian tuominen Suomen näyttämölle ei kuitenkaan luo uutta kasvua. Jos tehdään jättileikkauksia, käy kuten Iso-Britanniassa ja monissa muissa maissa, velkatavoite karkaa yhä kauemmaksi. Vaikka tilanne on vaikea, on pyrittävä pysymään pinnalla paniikkiräpiköinnin sijaan – muuten uppoamme varmasti.

Jos uusiin sopeutustoimiin joudutaan menemään, Vasemmiston linja on selvä. Silloin pitää mennä verokylki edellä. Meidän veropohjassamme on vielä paljon paikattavaa, vuodot pitää tukkia. Esimerkiksi veroparatiisitalouden takia menetetään vähintään satoja miljoonia euroja verotuloja vuodessa. Harmaaseen talouteen pitää puuttua entistä tiukemmin.

Hallituksen ns. puoliväliriihi on tärkeä paikka. On pohdittava isompaa tulevaisuudenkuvaa. Suomi ei voi koskaan kilpailla alhaisilla palkoilla tai huonoilla työehdoilla. Leikkaamisen sijaan meidän pitää luoda kestävää kasvua, työllisyyttä ja vahvistaa kilpailukykyä tulevaisuuden aloihin panostamalla.

Nyt pitäisi panostaa uuteen suomalaiseen osaamiseen. Puhtaasta luonnosta huolehtiminen on punavihreää politiikkaa. Se mahdollistaa matkailun kehittämisen sekä puhtaiden ja turvallisten elintarvikkeiden tuottamisen. Venäjän kaupassa nämä ovat valtteja ja naapurimaan markkinoilla on suuri mahdollisuus suomalaisille tuotteille.

Suomen pitää panostaa koulutukseen ja korkeaan teknologiaan. Cleantech on valtava kasvuala maailmanlaajuisesti. Suomen pitää olla edelläkävijä puhtaan energian teknologiassa, mutta mahdollisuuksia on myös esimerkiksi meriteollisuudessa, liikenteessä ja laivanrakennuksessa. Paljon parjattuun rikkidirektiiviin pitää vastata kehittämällä rikkipuhdistimia ja puhtaampia koneistoja, jotka nojaavat esimerkiksi nesteytettyyn maakaasuun.

Suomi tunnetaan maailmalla arkkitehtuurista ja muotoilusta. Tätä osoittaa myös se, että Helsinki on toiminut yhdessä neljän muun kaupungin kanssa tänä vuonna maailman muotoilupääkaupunkina. Suomalaista muotoilua ja design-tuotteita pitää viedä entistä enemmän maailmalle.

Maailmanlaajuisesti todellinen kasvuala on ns. luova talous. Digitaaliset markkinat avaavat kotimaiselle ei-materiaaliselle sisällöntuotannolle hyviä näköaloja. Meidän pitää panostaa esimerkiksi musiikin ja elokuvien vientiin, puhumattakaan peliteollisuudesta. Tämä on myös kestävää talouskasvua, sillä luova talous ei kuluta maailman niukkoja luonnonvaroja.

Nämä ovat esimerkkejä vientiponnisteluista, joihin Vasemmisto on valmis yhdessä muiden puolueiden, suomalaisen elinkeinoelämän ja työntekijöitä edustavien järjestöjen kanssa.

Toivon, että ainakin näistä asioista syntyy hyvä, rakentava ja eteenpäin katsova keskustelu seuraavan kahden päivän aikana. Vasemmiston pitää osoittaa epäkohtia, mutta ennen muuta esittää uusia ratkaisuja.