Palkkakartoitusten toimivuutta on syytä parantaa
Palkkakartoituksen toimivuutta selvittäneen kolmikantaisen työryhmän loppuraportti luovutettiin minulle perjantaina. Palkkakartoitus on tärkeä tasa-arvon edistämisen väline, sillä sen avulla voidaan varmistaa, ettei työpaikalla ole miesten ja naisten välillä perusteettomia palkkaeroja.
Työryhmän työn tausta-aineistona olivat sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2010 tekemä kyselytutkimus ja työmarkkinakeskusjärjestöjen tuore selvitys tasa-arvosuunnitelmista ja palkkakartoituksista. Selvitysten tulokset osoittavat selvästi, että tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten kattavuudessa on ongelmia. Karkeasti voidaan sanoa, että ainakin joka neljänneltä työpaikalta puuttuu lain tarkoittama tasa-arvosuunnitelma, ja ainakin yli viidenneksestä puuttuu suunnitelman keskeinen osa, palkkakartoitus.
Eri työmarkkinasektorit eroavat kartoitusten osalta toisistaan, suurimmat epäkohdat ovat yksityisellä ja kirkkosektorilla. Pienillä työpaikoilla palkkakartoituksia on tehty huomattavasti harvemmin kuin isoilla. Tasa-arvoasioista vastaavana ministerinä olen erittäin huolestunut siitä, että näin moni työnantaja ei noudata tasa-arvolain määräyksiä.
Työnantajapuolen ja palkansaajapuolen vastaukset eroavat toisistaan huomattavasti. Tasa-arvolaki vaatii, että suunnitelma ja palkkakartoitus on tehtävä yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Kuitenkin huomattavan suuri osa luottamusmiehistä ei edes tiedä, onko palkkakartoitus olemassa puhumattakaan, että olisi ollut siinä mukana.
Selvitys kertoo, että yleisin tapa tehdä palkkakartoitus on vertailla naisten ja miesten kokonaisansioita ilman erittelyjä. Tämä ei kerro koko totuutta palkoista. Useimmiten palkkavertailua tehtiin kunkin työntekijäryhmän sisällä. On selvää, että jos kukin työntekijäryhmä taulukoidaan erillään, ei päästä arvioimaan, minkälaiset työtehtävät voivat olla yhtä vaativia. Yhtä vaativista töistä kun pitäisi maksaa samaa palkkaa.
Palkkakartoitusta selvittänyt työryhmä näkee, että onnistunut tasa-arvosuunnittelu edistää työpaikan yhteistoimintaa ja että tasa-arvosuunnittelulla ja palkkakartoituksella on yhteys työhyvinvointiin ja työelämän laatuun. Nämä ovat kannatettavia ajatuksia. Työryhmä esittää varsin monipuolisesti erilaisia keinoja palkkakartoitusten toimivuuden parantamiseksi. On hyvä, että ryhmä tuo esiin myös tasa-arvolain muutostarpeita.
Tasa-arvolain uudistamisessa kaipaan kuitenkin konkreettisempia muutoksia. Tasa-arvolakiin tulee saada selvyyttä siitä, miten naisten ja miesten palkkoja tulee selvittää ja miten palkkavertailua tulee tehdä työpaikoilla. Kun luottamusmiesten osallistumisoikeuksia parannetaan, on tärkeätä, että samalla täsmennetään luottamusmiesten tiedonsaantioikeuksia. Selvitysten tulokset antavat selkeän aiheen parantaa tasa-arvolakia.
Kommentteja (0)