Pussy Riot – muutosvoimaa

Ainakin sellaisissa valtioissa, joissa demokratia ei ole itsestäänselvyys, taiteilijoilla on tärkeä tehtävä muutoksen voimana.

Onko venäläinen punkperformanssiryhmä, jolle Venäjän oikeuslaitos julistaa huomenna perjantaina tuomion, muutosvoimaa?

Pussy Riot karnevalisoi ja kritisoi kankeita asenteita ja Venäjän valtiota eikä sitä ole pystytty vaientamaan – kolmen ryhmän jäsenen vangitsemisesta huolimatta. Sananvapauden ja demokratian kannattajat ovat nyt äänessä, myös muualla kuin Venäjällä.

Pussy Riotin performanssi herätti ihmisten huomion. Pussy Riot tavoitti ainakin jotain. Se teki jälleen kerran näkyväksi Venäjän valtion harjoittaman kontrollipolitiikan. Se toi esille sananvapauden niukkuuden, kirkon aseman suhteessa Putiniin ja venäläisen patriarkaalisen yhteiskunnan. Feministiset Pussy Riotit kritisoivat paitsi Putinia, muistuttivat – ja muistuttavat – myös siitä, että tasa-arvoasiat ovat Venäjällä edelleen hyvin erilaisessa poliittisessa ja kulttuurisissa kontekstissa kuin monissa maissa. Venäjällä ei ole tasa-arvolainsäädäntöä ja tasa-arvopolitiikka on vain osa väestöpolitiikkaa.

Venäjällä Pussy Riotin herättämällä huomiolla oli ainakin ryhmälle itselleen traagiset seuraukset – kolmen aktivistin epäoikeudenmukainen oikeusprosessi, pitkä tutkintavankeus ja uhkaava pitkä vankeustuomio. Näin dramaattista prosessia pussyriotit tuskin itselleen toivoivat.

Oikeuden päätös tulee ratkaisemaan, viekö Pussy Riotin performanssi Venäjällä asioita eteenpäin avoimempaan suuntaan vai onko se uusi notkahdus taaksepäin sananvapausasioissa. Antaako se valtiovallalle mahdollisuuden käyttää ns. huliganismikorttia myös sananvapautta koskevissa asioissa ja näkemyksissä siitä, mikä on taidetta.

Jos oikeuden päätös ei ole kohtuuttoman ankara Pussy Riotia kohtaan, saa se läpi ainakin yhden tavoitteensa muutosvoimana olemisesta.

Tällaisia prosesseja maailmanhistoriaan mahtuu, tuleepa Suomesta mieleen Hannu Salaman oikeudenkäynti 60-luvun puolivälissä, jossa kirjailija sai ehdollista vankeutta Juhannustanssin romaaninsa ”pilasaarnasta”. Salaman tapaus oli sananvapauskysymys.

Pussy Riotin kirkkospektaakkeli ei ehkä ollut tyylikkäin taide-esitys ja se varmasti myös loukkasi monia ihan tavallisia ihmisiä. Performanssin käsitteleminen hyvänä ja huonona taiteena ei olekaan oleellista, vaan se, että se avasi keskustelun siitä, millaiset teot ovat tuomittavia ja millä tavalla.

”En pelkää teitä”, yksi Pussy Riotin vangituista jäsenistä sanoi vapaasti kääntäen oikeudessa. ”En pelkää valheita enkä satuja, tai kehnosti ja petollisesti kyhättyä päätöslauselmaa, jonka tämä niin sanottu oikeusistuin antaa. Sillä sanani jäävät elämään, kiitos avoimuuden. Kun tuhannet ihmiset lukevat ja näkevät tämän, vapaus kasvaa niiden ihmisten keskuudessa.”

Toivon, että mahdollisimman monet uskaltavat korottaa äänensä näiden aktivistien puolesta.