Tänään äänestetään sydämellä
Tänään on ratkaisun päivä. Suomalaiset valitsevat tänään maalle 12. tasavallan presidenttiä. Nyt pitää äänestää sydämellä, mutta myös järjellä.
Demokratia toteutuu parhaiten silloin, kun äänestetään sitä ehdokasta, joka on omasta mielestä paras. Jokaisen ääni on yhtä arvokas.
Arabimaissa kansa on ollut kaduilla saadakseen sen oikeuden äänestää, jota me pidämme itsestään selvänä. Myös Venäjällä sadat tuhannet ovat marssineet sen puolesta, että heidän äänensä kuuluisi vaaleissa vapaana ja vääristämättömänä.
Tämä on hyvä lähtökohta myös Suomessa. Nyt ei ole taktikoinnin ja gallup-demokratian paikka. Se lopullinen mielipidemittaus löytyy tänään vaaliuurnista.
Suomeen tarvitaan presidentti, joka puolustaa tavallista suomalaista, presidentti, joka tuntee suomalaisen työelämän ja toimeentulon ongelmat ja on valmis puolustamaan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa ahneudelta ja oman edun tavoittelulta.
Presidentin pitää myös olla vähemmistöjen puolella ja toimia yhteiskunnassa päätään nostanutta vierasvihaa ja suvaitsemattomuutta vastaan.
Presidentti on ennen muuta kuitenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja. Maailmassa tarvitaan edelleen sotilaallisesti liittoutumattomia maita, jotka voivat rakentaa siltaa konfliktien ja vihanpidon yli.
Äänestä siis oman pääsi mukaan vapauden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen puolesta.
Tervetuloa myös illalla kello 19.30 lähtien vaalinvalvojaisiin jännittämään tulosta ja juhlimaan hyvässä porukassa! Vaalinvalvojaiset pidetään Helsingin ydinkeskustassa ravintola Le Bonkissa, osoitteessa Yrjönkatu 24.
Kommentteja (5)