Vasemmistossa on eroja

Presidentinvaalit ovat tähän mennessä tarkoittaneet kaikkien ehdokkaiden kohdalla käsittämätöntä julkisuusrumbaa. Eri viestimien haastatteluja saattaa olla kymmenenkin saman päivän aikana. Jokainen väline yrittää myös keksiä jotain uutta. Erikoinen on ollut Nelosen uutisten konsepti, jossa ehdokkaat ovat väitelleet pareittain ilman toimittajaa.

Itse pääsin tänään keskustelemaan Paavo Lipposen kanssa. Juttutuokiomme aikana kävi selväksi se, että kahden työväenpuolueen ehdokkailla on eroja.

Poliittisessa lähihistoriassa on syytä käydä, vaikka se ei saakaan tarkoittaa juuttumista jähnäämiseen siitä, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä 15-20 vuotta sitten. Varsinkin vanhemman polven ehdokkailla on ollut vaalikeskusteluissa kiusallista taipumusta tähän.

Paavo Lipposen hallitusten aikana Suomessa kuitenkin tehtiin leikkauksia, joilla syvennettiin suomalaisten tuloeroja ja sysättiin paljon ihmisiä syrjään yhteiskunnasta. SDP:ssä ei ole vielä tehty laajaa kriittistä arvioita tästä ajasta. Vasemmistossa näin on tapahtunut enemmän. Oliko silloin tehty, Paavo Lipposeen henkilöitynyt ja hänen henkilökohtaisesti takaamansa politiikka liian uusliberalistista? Tämä kriittinen analyysi on syytä tehdä viimeistään nyt, kun pohditaan uusia sopeuttamistoimia.

Entä onko virallisen Suomen liian kritiikitön suhtautuminen Euroopan unioniin ollut syynä Perussuomalaisten nousuun?
Lipposen eurousko ei nimittäin horju, vaikka kaikki näkevät, että poliittinen valuuttaunioni on syvässä kriisissä. Sitä ei ratkaista vain lisäämällä budjettikuria ja rangaistuksia sekä antamalla pois Suomen itsenäistä budjettivaltaa.

Eurokriisissä on kyse keinottelukapitalismin kriisistä. Siksi systeemin perusteisiin pitää puuttua. Se merkitsee sijoittajien vastuuta omista tappioistaan, transaktioveroja, pääomaliikkeiden tiukempaa kontrollia ja veroparatiisien laittamista kuriin.

Epäselväksi jäi myös se, onko Lipponen oman puolueensa takana, kun Suomen hallitus yrittää pitää kiinni yksimielisyyden vaatimuksesta Euroopan vakausmekanismissa. Hän viittasi vain siihen, että tilanne on auki ja että budjettivallasta täytyy pitää kiinni samalla, kun etsitään ratkaisuja, joilla mekanismin toiminta varmistetaan.

Lipponen sanoo myös, ettei Suomesta saa tulla EU:ssa poikkeusmaata, jolla ei ole vaikutusvaltaa. Juuri sillä, että Suomi nostaa omaa profiiliaan, varmistetaan se, että vaikutusvaltaa on. Lipposen johtaessa Suomen EU-politiikkaa, meitä pidettiin aina varmana tapauksena.

Lisäksi Lipponen suhtautuu sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltojen rooliin maailmanpolitiikassa myönteisesti. Itse näen, että kumpaankin sisältyy isoja ongelmia, joista vähäisin ei ole se, että ne pyrkivät jatkuvasti sivuuttamaan YK:ta.

Muun muassa näistä syistä on hyvä, että kummallakin työväenpuolueella on presidentinvaaleissa omat ehdokkaat, jotka edustavat eri linjoja.