Yhteistyössä mutta erillään

Vapun poliittisten puheiden jälkipuinti alkoi heti tänään, kun eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kommentoi julkisuudessa vasemmistopuolueiden yhteistyötä. Heinäluoma tarttui vappupuheessani esittämääni ajatukseen siitä, että Suomeen tarvitaan ahneuden, itsekkyyden ja markkinavoimien ylivallan vastainen kansanliike, jossa olisivat mukana kummatkin työväenpuolueet, ammattiyhdistysliike, vasemmalla kallellaan olevia vihreitä ja laaja kirjo kansalaisliikkeitä.

Heinäluoman mielestä yhteistyötarjous olisi Vasemmiston puolelta ollut jotenkin ainutkertainen. Hänen johtopäätöksensä oli lisäksi, että Vasemmiston ja SDP:n pitäisi muodostaa kuntatasolla yhteisiä valtuustoryhmiä.

Ajatus on kuolleena syntynyt, vaikka se on helposti ymmärrettävissä lähestyvistä kuntavaaleista johtuvaksi taktikoinniksi. Sosialidemokraatit ovat usein ennen vaaleja kalastelemassa Vasemmiston vesillä.

Käytännössä valtuustoryhmien yhdistäminen tarkoittaisi sitä, että puolueet sulautettaisiin yhteen kuntatasolla. Siihen pätevät täsmälleen samat perusteet kuin puolueiden yhdistymiseen valtakunnan tasolla: siitä ei olisi hyötyä Vasemmistolle, ei demareille eikä myöskään niille rajatuille tavoitteille, jotka ovat puolueille yhteisiä.

Missään Euroopan maassa kehitys ei ole kulkenut sosialidemokraattien tai sosialistien ja siitä vasemmalle olevien puolueiden yhdistymisen suuntaan. Päinvastaisia esimerkkejä sitä vastoin on. Esimerkiksi Kreikassa sikäläisen demaripuolueen Pasokin vasemmasta laidasta on lohjennut iso siivu uuteen puolueeseen, koska Pasokin talouspolitiikka on kurjistanut tavallisten kreikkalaisten asemaa yhä ankarammin tavalla, jonka vaikutukset saamme kokea Suomessakin. Myös Saksassa demareista irtautui joitain vuosia uusi vasemmistopuolue protestina liittokansleri Gerhard Schröderin oikeistolaiselle talouspolitiikalle.

Yhteistyötä voidaan toki tehdä, myös hallitustasolla kuten on tapahtunut Norjassa, Tanskassa, Islannissa, monessa Saksan osavaltiossa tai Suomessa.

Talouselämään on Suomessa ja maailmalla pesiytynyt kokonaan uudenlainen ahneuden kulttuuri, jossa kaikki muut arvot uhrataan omistajien voittojen ja yritysjohdon kohtuuttoman palkitsemisen turvaamiseksi. Silloin saavat joustaa työntekijät, ympäristö ja valtiot. Samaan aikaan hallitusten pitää yhä enemmän mittauttaa luottamuksena markkinavoimien ja yksityisesti omistettujen luottoluokituslaitosten silmissä. Äänestäjien, kansalaisten tuki on silloin monesti toisarvoista.

Ajan oudosta ilmapiiristä kertoo jotain sekin, että demokratiaa avoimesti halveksivia rahanahnehtijoita ihaillaan syvällisinä yhteiskunnallisina ajattelijoina.

Tämän kehityksen suunta on muutettava. On uskallettava nousta markkinavoimien saneluvaltaa vastaan. Tässä kamppailussa varmasti tarvitaan koko vasemmiston ja ay-liikkeen yhteistyötä. Mihinkään puolueiden yhdistelypuheisiin tämä ei kuitenkaan ole tekosyy. Päinvastoin yhteistyön voima on sen osanottajien erilaisuudessa ja moninaisuudessa.