Syrjäytymisen tulipalot

Tukholmassa Husbyn lähiössä autot ovat palaneet jo monta yötä peräkkäin ja mellakat ovat levinneet myös muihin lähiöihin. Lähiönuorison ja poliisin väliset yhteenotot ovat Ruotsissa olleet tällä viikolla ehdoton ykkösuutinen, jääkiekon maailmanmestaruudesta ei puhuta. Länsinaapurin mediassa niitä on jo verrattu Ranskan ja Iso-Britannian muutaman vuoden takaisiin nuorisomellakoihin.

Tukholman alueen levottomuudet ovat nostaneet julkisuuteen sen, millaisten kysymysten kanssa ollaan tekemisissä, kun yhtäältä viranomaisten epäilty mielivalta, lähiöiden kurja todellisuus ja nuorten syrjäytymisen riski kietoutuvat yhteen.

Seurasin tarkkaan Lontoon mellakoista käytyä keskustelua. Arviot Tukholman rähinöiden syistä ovat olleet samansuuntaisia. Kysymys ei ole vain maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta vaan yleisemmin yhteiskuntapolitiikan epäonnistumisesta. Nuorilla ei ole työ- tai opiskelupaikkoja. Ulkopuolisuuden kokemuksen myötä myöskään yhteiskunnan normeja ei koeta omiksi.

Omaisuuden tuhoaminen ja riehuminen eivät voi johtaa mihinkään hyvään. Jos haluaa muutosta, yhteiskunnallisen protestin pitää olla rauhanomaista ja aitoon muutokseen tähtäävää.

Ruotsin tapahtumat eivät valitettavasti ole irrallaan Suomesta. Jos kokee olevansa kokonaan irti yhteiskunnasta ja omasta lähiyhteisöstä, räjähdyksen potentiaali ei kysy maata, yhteiskuntaa tai vanhempien etnistä taustaa.

Liian usein ajatellaan, että nuorilla on vain velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Ennen muuta yhteiskunnalla on kuitenkin velvollisuus nuoria kohtaan. Velvoitteet lähtevät varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, jatkokoulutuksesta ja – ainakin Vasemmiston näkökulmasta – myös työllisyydestä koulutuksen jälkeen. Kun tämä polku taataan voidaan odottaa, että jatkavat yhteiskunnan rakentamista eteenpäin. Kyse on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ketjusta sukupolvien yli.

Jos ei ole opiskelupaikkaa tai työtä, ei ole paljon näkymiä tulevaisuudesta. Juuri tähän ongelmaan tarttumisesta on kyse hallituksen Suomessa aloittamassa nuorten yhteiskuntatakuussa.

Tämän vuoden alussa käynnistynyt hanke on ehtinyt kerätä jo kiperää arvostelua. Silti lopullisia tuomioita ei ole syytä jakaa vielä, kun järjestelmä on ollut voimassa vasta muutaman kuukauden. Tarvitaan nopeita toimia, mutta myös malttia.

On totta, että nuorisotyöttömyys on nyt korkeampi kuin vuosi sitten samaan aikaan, paljolti johtuen myös kansainvälisestä taloustilanteesta. Silti nuorisotakuulla on jo saatu aikaan paljon. Alle 25-vuotiaista työttömistä työnhakijoista 93 prosentille on tehty työnhakusuunnitelma ennen kuin kolmen kuukauden työttömyysjakso on ylittynyt. Työ-, koulutus- tai työvalmennuspaikka on löytynyt 72 prosentilla alle 25-vuotiaista.

Tahtia on varmasti varaa kiristää. Silti monet takuun järeimmistä toimenpiteistä astuvat voimaan vasta ensi syksynä. Niihin kuuluu syksyn yhteishaussa alkava koulutustakuu, jonka myötä kaikille peruskoulun päättäville nuorille järjestetään opiskelupaikka.

Nyt vaaditaan vastuuta myös työnantajilta. Myönteinen merkki on, että kymmenellä eri toimialalla on löydetty sopimukset nuorten työllistämisessä. Silti nuorisotakuusta ei saa tulla järjestelmää, jossa nuorten palkkoja tai työehtoja poljetaan ja heidän kauttaan vanhempia työntekijöitä pistetään ulos.

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee monenlaisia ihmisten keskinäisen huolenpidon rakenteita. Niistä ehkä tärkein on sukupolvien välinen solidaarisuus. Nuorten yhteiskuntatakuussa ei ole kyse mistään vähemmästä.

Kolumni on julkaistu Turun Sanomissa 24.5.2013.