Vanhukset ansaitsevat muutakin kuin laitoksen

Vanhustenhoidon kehno tila on ollut jo pitkään suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku. Vuosien varrella on nähty monta julkisen keskustelun ryöpsähdystä, joissa on paheksuttu erityisesti vanhusten hoitolaitosten oloja. Ikäihmisiä sidotaan sänkyihin, lamautetaan lääkkeillä ja ravitaan riittämättömästi.

Vaikka esimerkit ovat olleet usein äärimmäisiä, ne kertovat siitä, että jotain on ollut vialla ja pahasti. Tämä koskee niin vanhustenhoidon järjestämistä kuin asenteita, joilla yhteiskunta suhtautuu kaikkein heikoimmassa kunnossa oleviin ikäihmisiin.

Tilanteen muuttamiseksi Vasemmisto esitti jo vuonna 2006 erityistä vanhuspalvelulakia. Tämän hallituksen aikana laki vihdoin säädettiin. Sen ajatus on turvata ja nostaa vanhuspalveluiden tasoa, kartoittaa yksittäisen ihmisen tarvitsema apu ja auttaa ikäihmisten itsenäistä selviämistä entistä pidempään.

Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että kunnat velvoitetaan järjestämään nykyistä parempi vanhustenhoito ja panostamaan siihen myös rahaa.

Vanhuspalvelulain hengessä hallitus toimi myös silloin, kun se päätti rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta marraskuun lopussa. Rakennepaperin mukaan kuntien menoista on tarkoitus löytää säästöjä 300 miljoonan euron edestä vähentämällä laitoshoitoa vanhustenhuollossa. Itsekin arvostelisin päätöstä, jos kyse olisi leikkauksista. Onneksi näin ei kuitenkaan ole.

Tosiasiassa raha kasvaa tulevaisuudessa ja laitospaikat lisääntyvät, mutta jatkossa pyritään tekemään asiat paremmin. Silloin laitospaikkojen kasvu ei olisi niin suurta kuin on ennakoitu. Kyse on siis arviosta, kuinka paljon tulevina vuosina syntyy säästöä, jos vanhusten hoivassa ja hoidossa painopistettä siirretään pois laitoksista. Silloin tuetaan ennen muuta sitä, että vanhukset voivat asua mahdollisimman pitkään kotona tai kodinomaisissa oloissa. Yhteenkään olemassa olevaan hoitosuhteeseen muutokset eivät vaikuta.

Vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikainen hoito ja huolenpito toteutetaan laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua.

Tämän pitää tarkoittaa myös vaihtoehtojen kehittämistä laitoshoidolle. Yksi niistä on panostaminen omaishoitoon. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan omaishoito säästää keskimäärin noin 20 000 euroa vuodessa henkeä kohti verrattuna siihen, että hoivan tarpeessa oleva vanhus olisi kokonaan kunnan palveluiden varassa. Tämä on tärkeää ennen muuta inhimillisestä näkökulmasta. Jos samalla syntyy säästöä, hyvä niin. Vasemmistolle juuri inhimillinen puoli on tärkein.

Laitoshoidon vähentämiseen liittyy riskejä. Ne onkin vältettävä riittävän kattavalla ja samalla sitovalla ohjelmalla siitä, miten laitospaikoille luodaan vaihtoehtoja.

Pitkän päivätyön yhteiskunnan eteen tehneet vanhukset ansaitsevat parempaa kuin elämän viimeiset vuodet laitoksissa vuoteeseen sidottuna.

Kolumni on julkaista sanomalehti Ilkassa 10.12.2013.