Yritysjohtajien palkitseminen tupo-pöytään!

”Liika on liikaa, mutta kohtuus ehdottomasti liian vähän”, kerrotaan Suomen moninkertaisen pääministerin ja entisen Alkon pääjohtajan K.A. Fagerholmin joskus sanoneen. Hän viittasi alkoholiin, jota tuolloin ilmeisesti käytettiin paljon vallan kabineteissa.

Virkanimityksissä ja niiden haalimisessa säännöt olivat kuitenkin toiset. Nykyisin olisi mahdotonta, että Suomen johtavilla poliitikoilla – kuten Fagerholmilla aikanaan – olisi samaan aikaan johtajan paikka valtion yhtiössä. Sitä pidettäisiin kohtuuttomana.

Sitä vastoin normaaleiksi tämän päivän Suomessa ovat tulleet järjestelyt, joissa valtionyhtiöiden johtajat tai yhteisiä eläkerahoja hallinnoivat palkkajohtajat saavat jättimäisten palkkojensa päälle vielä erilaisia bonuksia, kultaisia kädenpuristuksia tai hämäräperäisesti junailtua luksusasuntoja.

Julkisuudessa on yritysjohtajien ahnehtimiseen liittyviä kohuja nähty viime vuosina monta. Vaarana on kuitenkin, että paheksunta jää vain puheiden tasolle. Muualla Euroopassa on kuitenkin nähty rohkaisevia esimerkkejä toiminnasta, jolla kohtuuttomuudelle voitaisiin panna rajoja.

Sveitsissä – Euroopan johtavassa pankkisalaisuus- ja veroparatiisivaltiossa – jopa kolmannes äänestäjistä oli kansanäänestyksessä valmis asettamaan johtajille maksimipalkan. Aloitteen mukaan pomoportaan palkat saisivat olla enintään 12 kertaa enemmän kuin firmassa maksettava alin palkka. Näin kukaan ei voisi tienata samassa firmassa kuukaudessa enemmän kuin toinen vuodessa.

Aloitteen vastustajat käyttivät kampanjointiin paljon rahaa ja argumentteja, jotka kuulostivat tutuilta. Heidän mielestään maksimipalkka tuhoaa kilpailukyvyn ja ajaa kaikkein kovapalkkaisimman väen pois maasta.

Sveitsin työnantajaliiton mukaan tulos osoittaa, että valtiolla ei voi olla sananvaltaa palkoissa.

Suomessa järjestelmä on toinen. Palkankorotuksista päätetään edelleen pääosin keskitetysti työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken niin, että valtiolla on keskeinen osa ratkaisun syntymisessä. Jos lähes kahden miljoonan suomalaisen palkansaajan ansioista voidaan päättää keskitetysti, miksi niin ei voitaisi tehdä suppean yrityseliitin kohdalla?

Pitäisikö neuvottelut yritysjohtajien palkkatasosta ja palkitsemisen periaatteista jatkossa siirtää tupo-pöytään? Näin myös työntekijäjärjestöt olisivat mukana määrittelemässä kohtuutta. Samalla voitaisiin Suomessa harkita Sveitsissä virinnyttä ajatusta johtajien maksimipalkasta.

Silloin myös yrityseliitin kohdalla liika olisi liikaa ja kohtuus riittävästi.