EU:n aloitettava omista veroparatiiseistaan
Demokraattisessa yhteiskunnassa medialla ja kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli yritysten, talouselämän ja politiikan väärinkäytösten paljastamisessa. Epäisänmaallisesti ja moraalittomasti voi valitettavasti toimia, vaikka se tapahtuisikin muodollisesti lakipykälien rajoissa.
Juuri tästä on kyse veroparatiisitaloudessa. Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että jopa 2 200 suomalaista yksityishenkilöä hyväksikäyttää veroparatiiseja. Se tarkoittaa arviolta satojen miljoonien eurojen rahavirtoja. Jos mukaan lasketaan veroparatiiseissa viihtyvät yritykset, summat nousevat miljardeihin.
Yritysten viihtymisestä veroparatiiseissa kertoo puolestaan kansalaisjärjestö Finnwatchin raportti, jonka mukaan yksin 20:lla suurimmalla suomalaisfirmalla on yli 200 varsinaisissa veroparatiiseissa toimivaa tytäryhtiötä. Paratiiseihin ovat viehtyneet myös terveyspalveluita tarjoavat yritykset kuten Mehiläinen, Terveystalo ja Attendo. Vasemmiston mielestä terveyspalvelumme eivät saa olla bisnestä. Härskeintä on vielä se, että meidän terveydellämme tehdyt voitot siirtyvät veroparatiiseihin.
EU-komissio arvioi, että jäsenmaat menettävät vuosittain verotuloja jopa tuhat miljardia euroa verosuunnittelun ja suoranaisen veronkierron takia. Sillä pyörittäisi Suomen valtiota miltei 20 vuotta tai maksaisi kaikkien EU-maiden terveysmenot kerran vuodessa. Erityisen ongelmallista on, että verokeitaita sallitaan myös EU:n sisällä, Luxemburgissa, Belgiassa, Hollannissa tai Lontoon Cityssä.
Kalikka on selvästi kolahtanut, sillä Elinkeinoelämän keskusliitto EK on jo lähtenyt vastahyökkäykseen. EK:n mukaan on Finnwatchin raportin ”tarkoitusperää on vaikea ymmärtää”.
Yksi tarkoitusperä voisi olla avoimuus, jonka pitää koskea myös yrityksiä ja niiden toimintaa. Nyt tehdyt paljastukset osoittavat, että vapaaehtoisuuden pohjalta se ei onnistu.
Keskeinen väline avoimuudessa on yritysten maakohtainen kirjanpito. Veronmaksun ohella siinä pitää julkaista tiedot konsernin rakenteesta, työntekijöiden määrästä sekä tuotannon koosta ja määrästä. Verot pitää maksaa siihen maahan, jossa tulot ovat syntyneet. Tämä vaatii eurooppalaista yhteistyötä ja Suomen omaa aktiivisuutta. EU:n on suljettava omat veroparatiisinsa ja verotettava raskaasti liikennettä ulkopuolisiin veroparatiiseihin, kunnes nämä korjaavat lainsäädäntönsä.
Tekemistä riittää silti myös omassa pihapiirissä, sillä meillä ulkomaiset sijoittajat ovat voineet omistaa suomalaisia yhtiöitä hallintarekisterien kautta. Mikään ei silti estä suomalaista sijoittajaa tekeytymästä ulkomaalaisiksi ja jättää näin veronmaksua omantunnon varaan. Valitettavasti aineistoa omantunnon puutteesta on kertynyt jo paljon.
Ja kun mikään ei tunnu riittävän, vaatii finanssiala oikeistopuolueiden tukemana laillista mahdollisuutta myös suomalaisille sijoittajille hallintarekisterin käyttöön.
Hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii verotuloja, erityisesti menestyviltä sijoittajilta ja yrityksiltä. Tämä vaatii toimimista sekä kotimaisella että eurooppalaisella tasolla, toimia sekä eduskunnassa että europarlamentissa.
Pingback: EU:n aloitettava omista veroparatiiseistaan | Vasemmistoliiton Eurooppablogi | Eurovaalit Vasemmistoliitto