Kreikka otti ensimmäisen askeleen ulos kriisistä

Kirjoitettu Paavon blogi

Tunnelma täällä Kreikassa on vuosien kurjuuden jälkeen vihdoin toiveikas. Osa odottaa muutosta välittömästi jo tänään, mutta suurin osa kuitenkin tietää, että Kreikan Vasemmistoliiton SYRIZAN murskaava vaalivoitto on vasta ensimmäinen askel ylöspäin kuopan pohjalta.

Voitonhuuma nousi päivän aikana tunti tunnilta, kun epävirallisia arvioita ovensuukyselyistä tuli Syrizan puoluetoimistolle. Vaalivalvojaisissa tunnelma räjähti kattoon, kun ovensuukyselyjen viralliset tulokset julkistettiin. Ateenan keskustassa alkoi katujuhla, joka huipentui Alexis Tsiprasin voittopuheeseen tuhansille kannattajille.

Kreikkalaiset äänestivät muutoksen puolesta. He ovat lopen kyllästyneitä vuoronperää Kreikkaa hallinneisiin korruptoituneisiin kokoomuksen ja demareiden sisarpuolueisiin. Nämä puolueet olivat syyllisiä sekä kriisiä edeltäneeseen rosvotalouteen, että sen jälkeiseen leikkauspolitiikkaan, jossa tavalliset kreikkalaiset joutuivat mahdottoman eteen rikkaiden oligarkien vapauduttua veroista.

Itseasiassa on ollut hämmästyttävää seurata eurooppalaisen median reaktiota etukäteen siihen, että 40 vuoden jälkeen Syriza on ollut murskaamassa korruptoituneen eliitin vallan. Yhtäkkiä koko maan kriisiin ajaneiden puolueiden tulisi median mukaan saada jatkaa vallankahvassa.

Viime viikolla kävin tutustumassa vapaaehtoisvoimin pyörivään niin sanottuun solidaarisuusklinikkaan. Julkisen sektorin leikkausten ja työttömyyden seurauksena miljoonat ihmiset ovat kreikassa kokonaan julkisen terveydenhoidon ulkopuolella. Tätä yritetään paikata lääkäreiden, sairaanhoitajien ja muiden vapaaehtoistyöllä toimivilla solidaarisuusklinikoilla. Olin toki lukenut solidaarisuusklinikoista aikaisemmin, mutta vierailu näytti konkreettisesti kriisin järkyttävimmän puolen. Edes raskaana olevat naiset eivät saa julkisesta terveydenhoidosta tarvitsemiaan palveluja.

Yhä työnsä säilyttäneet ihmiset tekevät sitä usein palkalla, jolla ei tule toimeen. Palkat on leikattu ja työehdot romutettu. Työttömyys on lähes 30% ja nuorisotyöttömyys yli 60%. Arviolta 250 000 nuorta on joutunut muuttamaan maasta. Eläkeläisiä myöten ihmisiä on ajettu ulos kodeistaan ja sadat tuhannet ovat jääneet vaille sähköä ja joutuvat käydä hakevan ruokansa leipäjonoista.

Tähän humanitaariseen kriisiin Syriza on luvannut muutosta.

Ihmiset ovat yleensä valmiita uhrauksiin, jos näköpiirissä on jotain parempaa. Kreikassa toivoa ei ole ollut. Suomessakin on hehkutettu Kreikan valtion saavuttamaa budjettitasapainoa, mutta jätetty kertomatta, että velka on vain jatkanut kasvuaan. Itse asiassa velkaa on paljon enemmän kuin silloin, kun muut maat alkoivat ”auttaa” Kreikkaa Troikan (EU:n komissio, IMF ja Euroopan keskuspankki) sanelemilla ehdoilla.

Kriisin alkaessa Kreikan velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli vajaa 110%. Epäinhimillinen leikkausohjelma ei ole laskenut Kreikan velkatasoa, päinvastoin. Kreikan velka huitelee leikkaustoimista huolimatta – tai itse asiassa juuri siksi – jo melkein 180 prosentissa.

Suomessa puhutaan vain Kreikan lainojen leikkaamisesta tai uudelleen järjestämisestä. Paljon oleellisempaa on se, että Syriza on luvannut lopulta puuttua korruptioon ja laittaa verojärjestelmä uusiksi niin, että veroja myös kerätään. Muun muassa asevarustelusta Syriza haluaa tinkiä. Onhan se kovin paradoksaalista, että nato-maa Kreikka on varustautunut nato-maa Turkkia silmällä pitäen.

Kreikan ”pelastustoimissa” tehtiin heti alussa kaikki väärin. Vanhasen hallituksen hyväksymässä Kreikan ykköspaketissa ei pelastettu Kreikkaa tai kreikkalaisia, vaan lähinnä saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Islannin menestystarinan kaltainen pankkien ja velkojen alasajo on ollut myöhäistä ensimmäisestä apujärjestelystä lähtien, nyt ainoa mahdollisuus on saattaa Kreikka julkisin toimin uralle, jolla talous kasvaa ja velat pienenevät.

Maailman arvostetuimpien talousasiantuntijoiden mukaan tämä merkitsee Kreikan lainojen leikkaamista tai uudelleenjärjestelyä. Tämä on myös kaikkien velkojien kuten Suomen etu. Suomi ei hyödy mitään siitä, että Kreikka ajautuu yhä syvemmälle ja hakee aina uudestaan hattu kourassa muilta mailta apua.

Kreikkalaiset ovat nyt päättäneet ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä. Koska Kreikka on ollut Troikan ohjauksessa, ei se voi tehdä muutosta täysin yksin. Alexis Tsiprasilla on edessään valtava työ. Oman maan asioita pitää laittaa kuntoon kokoomuslaisen Nea Demokratiin hallitusten jäljiltä ja samaan aikaan on käytävä neuvotteluja EU:n kanssa. Suomen ja koko Euroopan etu on Kreikan toipuminen. Toivottavasti pääministeri Stubb ei ole vaalipäissään torppaamassa tätä kehitystä.

Seuraavien kuukausien aikana ratkaistaan paitsi Kreikan, myös Suomen ja muun Euroopan tulevaisuus. Toivottavasti järki voittaa sokean ideologian, nyt kun jopa IMF on myöntänyt erehtyneensä kriisipolitiikassa. Demokratian sanotaan syntyneen Kreikassa. Toivottavasti se päästetään tänne takaisin.

Kommentteja (1)
  1. Pingback: Ajatuspaja Libera | Kuka on kurjistanut Kreikkaa?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *