Puhe puoluevaltuustossa 21.11.2015

Kirjoitettu Yleinen

Hyvät ystävät ja toverit,

Viikko sitten tapahtuneet terroristijärjestö Daeshin raakalaismaiset iskut Pariisissa olivat hirvittävä hyökkäys viattomia ihmisiä, demokratiaa ja vapautta vastaan. Viimeisen viikon aikana terrori-iskuja on tehty myös Libanonissa, Nigeriassa ja Malissa.

Terroristit pyrkivät kylvämään vihaa, pelkoa ja sekasortoa. Terroristit pyrkivät kääntämään eri ihmisryhmät toisiaan vastaan. Euroopassa Daesh yrittää kääntää kantaväestön pakolaisia vastaan. Pakolaisia, jotka nimenomaan pakenevat Eurooppaan Daeshin julmuutta.

Jos annamme liikaa tilaa pelolle, alamme rajoittamaan vapauttamme tai käännymme toisiamme vastaan, ovat terroristit saaneet osavoiton. Siksi tässäkin tilanteessa pitää olla maltillinen. Ei pidä lähteä rajoittamaan vapauttamme ja säätämään esimerkiksi hätäpäissään pikaisella aikataululla internetin massavalvonnan mahdollistavia tiedustelulakeja, jotka ovat ristiriidassa yksityisen viestin suojan kanssa.

Suomen tulee olla mukana kansainvälisessä terrorismin vastaisessa yhteistyössä erityisesti poliisitoiminnan ja rikostorjunnan alalla. Laittomaan asekauppaan ja terroristijärjestöihin suuntautuviin rahavirtoihin pitää puuttua entistä tiukemmin.

Ranska on terrori-iskujen jälkeen pyytänyt apua muilta EU-mailta niin sanotun avunantolausekkeen perusteella. Suomen pitää ilman muuta tukea Ranskaa niillä osaamisalueilla, joissa olemme vahvoja.

Suomen ei pidä sotilaallisesti liittoutumattomana maana tarjota sotilaallista apua EU-maille. On ylipäätänsä vaikea nähdä, mitä sotilaallista apua Suomen puolustusvoimat voisivat antaa Ranskalle tai muille suurille maille. Suomen osaaminen on YK-operaatioissa, koulutuksessa, kriisinvälityksessä ja siviilikriisinhallinnassa.

Vasemmiston mielestä ei ole tarvetta muuttaa Suomen lainsäädäntöä niin, että se mahdollistaisi sotilaallisen avun antamisen.

Konfliktien ehkäisy ja jännitteiden purkaminen on ainoa kestävä tapa torjua terrorismia. Meidän pitää puuttua syihin. Tätä taustaa vasten ja tässä maailman tilanteessa onkin täysin käsittämätöntä, että Suomi leikkaa kehitysyhteistyövaroja. Onneksi budjettikäsittelyn yhteydessä eduskunnalla on vielä mahdollisuus korjata tämä virhe.

Hyvät ystävät ja toverit,

Puolessa vuodessa patamusta porvarihallitus on onnistunut aiheuttamaan niin paljon sotkua ja suuttumusta, että edellinenkin hallitus alkaa näyttää jo varsin tehokkaalta ja onnistuneelta. Porvarihallituksen politiikkaa on leimannut se, että rajuja ja epäoikeudenmukaisia päätöksiä tehdään pikavauhtia ilman kunnollista valmistelua ja täysin vailla vaikutusten arviointia.

Hallitus on jo opposition ja leikkauksia vastustavien kansalaisliikkeiden kovan paineen alla joutunut vetämään esityksiään pois. Punavihreä oppositio on joutunut tilaamaan vaikutusten arviointeja, kun hallitus ei niitä itse ole tehnyt. Pääministeri Sipilä on sanonut, että ensin tehdään päätökset ja sitten selvitetään niiden vaikutukset. Asian pitäisi olla juuri päinvastoin.

Hallitus on jo ehtinyt vetää takaisin lukuisia päätöksiään, mikä on hyvä asia. Hallitus on perunut harmaan talouden torjuntavarojen leikkaukset, kun oppositio osoitti leikkausten maksavan enemmän kuin niillä säästettäisiin. Eläkeläisten asumistuen poistaminen peruttiin, kun välikysymyksessä oppositio osoitti, että peräti 27 000 eläkeläistä putoaisi leikkauksella köyhyysrajan alapuolelle. Hallitus perääntyi ns. aktiivisen katumisen lainsäädännössä, joka olisi suosinut rikollisia veronkiertäjiä. Myös esitys hallintarekisteristä on vastatuulessa. Toivottavasti tämä lista jatkuu.

Meidän pyrkimyksemme on rakentavalla ja faktoihin perustuvalla kritiikillä kaataa mm. koulutusleikkaukset ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttaminen. Myös lakiesitys, joka pudottaisi itsensä työllistäjät pois työttömyysturvan piiristä, pitää muuttaa eduskunnassa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Hallituksen politiikassa ei ole kysymys vain osaamattomuudesta. Kysymys on myös ideologisesta hyökkäyksestä hyvinvointivaltiota ja sopimusyhteiskuntaa vastaan. Näyttää siltä, että porvarihallituksen tavoitteena on murtaa järjestäytynyt ammattiyhdistysliike.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb julisti jo ennen vaaleja, että konsensuksen aika on ohi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini taasen on nimennyt poliittiseksi esikuvakseen Margaret Thatcherin, Euroopan tunnetuimman ay-liikkeen murskaajan.

Hallitus on onnistunut saamaan työmarkkinatilanteen täyteen kaaokseen pakkolakiesityksillään. Sairauspäivärahojen ja lomarahojen leikkaus sekä lomien leikkaaminen pakolla ovat epäsosiaalisia ja talouspoliittisesti järjettömiä. Ne ovat myös kansainvälisten ILO-sopimusten vastaisia. Pakkolaeilla ollaan viemässä oikeus sopia työehtosopimuksilla minimitasoa paremmista työehdoista.

Valtiovarainministeriön omienkin laskelmien mukaan pakkolait tulevat seuraavan kolmen vuoden aikana lisäämään työttömyyttä ja hidastamaan talouskasvua. Tämä viimeistään osoittaa, että pakkolait ovat pikemminkin ideologisia kuin taloudellisia.

Päälle vielä Postin tilanne, jossa työnantaja on pakottanut jo valmiiksi pienipalkkaiset ja ylityöllistetyt postilaiset lakkoon mahdottomilla vaatimuksillaan. Posti on valtion sataprosenttisesti omistama yhtiö ja pääministeri vastaa Postin omistajaohjauksesta. Hallituksella olisi siis keinot löytää Postin kiistassa hyvinkin nopeasti ratkaisu, jos vain sillä olisi haluja.

Pääministeri sentään käytti omistajaohjausta siinä, että Postin ökypalkkainen johto peruisuunnitelman käyttää vuokratyöntekijöitä rikkureina. Posti silti aktiivisesti värvää rikkureita. Lakosta huolimatta eilen minulla kolahti postiluukku, jakelusta vastasi joku muu kuin normaali postinjakajamme.

Vasemmisto antaa täyden tukensa lakkoon pakotetuille Postin työntekijöille.

Hyvät ystävät ja toverit,

Vasemmiston pitää tehdä politiikkaa kahdesta näkökulmasta. Ensinäkin meidän pitää tällä hetkellä esittää perusteltua kritiikkiä hallituksen esityksistä. Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta ainakin pahimmat hallituksen esitykset vedetään pois tai muuttuvat eduskunnassa.

Meidän tehtävämme on eduskunnassa luoda poliittista painetta ja tukea kansanliikkeitä, jotka vastustavat hallituksen leikkauspolitiikkaa. Pieni- ja keskituloisen ihmisen kannalta jokainen kaatunut leikkausesitys on voitto.

Riippumatta siitä olemmeko hallituksessa tai oppositiossa, meidän tehtävämme on aina tukea tavallisia ihmisiä tässä ja nyt.

Toisaalta meidän on luotava näkymää siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista. Me emme vain tyydy hienosäätämään leikkauksia vaan haluamme suuremman muutoksen talouspolitiikkaan, työllisyyspolitiikkaan ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen.

Nämä kaksi eivät ole vastakkaisia vaan niiden pitää kulkea rinnakkain. Meidän pitää aina tehdä töitä pienienkin konkreettisten muutosten puolesta vaikka samalla meillä on isommat pidemmälle menevät tavoitteet. Meidän tehtäväme on muuttaa yhteiskuntaa myös askel askeleelta, ei vain jäädä odottamaan yhtä suurta mullistusta.

Minulla on suuri palo tämän työn tekemiseen. Meillä kaikilla on suuri palo.

Hyvät ystävät ja toverit,

Viimeisimmässä mielipidemittauksessa kannatuksemme oli 8,0 prosenttia. Se on noin prosenttiyksikön parempi kuin kevään eduskuntavaaleissa, mutta kukaan meistä ei ole siihen tyytyväinen. Meillä on potentiaalia paljon parempaan.

Meidän ei pidä liikaa tuijottaa yksittäisiä mielipidemittauksia, ne menevät välillä ylös ja välillä alas. Pitää katsoa isompaa kokonaiskuvaa, miten puolue kehittyy.

Viimeisen kuuden vuoden aikana puolueessa on tapahtunut valtava muutos. Puolueen toimintatavat ovat kehittyneet koko ajan avoimemmiksi ja paremmin nyky-yhteiskuntaa vastaaviksi. Jos katsoo asioita vain tämän hetken näkökulmasta, tuntuvat muutokset tuskastuttavan hitailta. Mutta jos katsoo vähän pidemmällä perspektiivillä, huomaa suuren muutoksen.

Puolueen potentiaalisten kannattajien määrä on kasvanut, puolueen nuorisokannatus on viimeisen kymmenen vuoden aikana moninkertaistunut, olemme suurin poliittinen ryhmä esimerkiksi yliopistoilla.

Nyt kysymys onkin siitä, miten me saamme tämän huomattavasti kasvaneen potentiaalin kanavoitua Vasemmiston äänestämiseksi.

Haluan olla suurella sydämellä mukana nostamassa Vasemmistoa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Puolueen puheenjohtajan tehtävä on pyrkiä kokoamaan joukkoja, sovittamaan yhteen erilaisia painotuksia ja tuomaan julkisuudessa esille meidän yhdessä sopimamme puolueen poliittiset linjaukset. Vaikka puolueen puheenjohtaja näyttäytyy monien mielestä kymppipaikan jarilitmaselta, on hän tosiasiassa pikemminkin alemman keskikentän timsparv.

Tulin valituksi Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi vuonna 2001. Olen siitä lähtien ollut puoluehallituksessa seuraajana tai jäsenenä lähes 15 vuoden ajan. Se on yli kolmasosa elämästäni. Olen toiminut puolueen puheenjohtajana ensi kesänä seitsemän vuotta.

Vaikka puolue ei ole kukaan yksittäinen ihminen vaan me kaikki yhdessä, erityisesti julkisuudessa politiikka henkilöityy. Niin se henkilöityy myös puolueen sisällä.

Samalla tavalla kuin puolueen politiikka ja toimintatavat tarvitsevat jatkuvaa uudistumista, myös puolueen johdon pitää tasaisin välein uudistua. Jotta puolueen kehittyminen jatkuu, tarvitaan uusia ideoita ja uusia kasvoja. Siksi en ole enää käytettävissä puolueen puheenjohtajaa valittaessa, ja kesän puoluekokouksessa on aika valita puolueelle uusi puheenjohtaja.

Kommentteja (5)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *