Konsulttipoliitikko kävi täällä
Monilla on ikäviä kokemuksia konsulteista, jotka tulevat pyörähtämään yrityksessä ja saneeraamaan työntekijöitä ulos. Jälkikäteen vastuuta ei tarvitse kantaa, meni syteen tai saveen. Korkeat konsulttipalkkiot on nostettu irtisanomissuunnitelman tekemisestä.
Myöhemmin sitten huomataan, että ulkopuolinen konsultti saneerasi ulos vaikkapa puhelinkeskuksen hoitajan, jonka kautta pyörivät pitkälle koko yrityksen yhteydet. Tai kun yrityksen it-järjestelmät kaatuvat, se ainoa järjestelmän korjaamisen osannut onkin kilometritehtaalla.
Nyt nämä ”konsultit” ovat siirtyneet myös politiikkaan. Ennen viime vaaleja yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Anne Berner otti Suomen kansalaisuuden ja lehtitietojen mukaan ”kilpailutti” puolueita. Kokoomuksen tai RKP:n sijaan hän valitsi keskustan, jossa ilmeisesti laski olevan parhaat mahdollisuudet päästä ministeriksi.
Liikenneministeri Berner on ilmoittanut olevansa vain käymässä politiikassa neljän vuoden ajan, ja palaavansa sitten takaisin liike-elämään. Berner onkin konsulttipoliitikko, jonka ei tarvitse välittää päätöstensä vaikutuksista. Hän ajaa liike-elämän etua ohi kansalaisten edun.
Pääministeri Sipilän hallitus on ideologisempi ja uusliberaalimpi kuin jopa Esko Ahon porvarihallitus 1990-luvun alussa. Perussuomalaiset katsovat sormi suussa hiljaisina yhtiömiehinä, kun keskustan voimakaksikko Sipilä-Berner tekee thatcherilaisempää politiikkaa kuin kokoomus on edes uskaltanut unelmoida.
Yritysjohtajat Sipilä ja Berner eivät selvästikään näe yhteiskuntaa kaikkien meidän Suomessa asuvien yhteisönä vaan pikemminkin liikeyritys Oy Suomi Ab:nä, jossa kaikki on kaupan.
Metsähallitus yhtiöitettiin jo. Hallitus haluaa yhtiöittää ja ”markkinaistaa” meidän yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelumme sekä tieverkoston ja rautatiet. Se on loikka kohti yksityistämistä. Jopa Margaret Thatcher ja Ronald Reagan olisivat ylpeitä opetuslastensa politiikasta.
Ensi kuun puolivälissä odotetaan pääministeri Sipilän omistajapoliittisia linjauksia. Suomella on surullisen vahva historia valtionyhtiöiden yksityistämisestä alehintaan, siis kansallisomaisuutemme tuhoamisesta. Nyt Sipilä uhoaa jo etukäteen, että kovaa kritiikkiä tulee.
Vasemmistoa tarvitaan siis Suomessa ja maailmalla enemmän kuin aikoihin. Vappu on oikea ja hyvä paikka näyttää poliittisen vasemmiston ja ay-liikkeen voima. Lähdetään kaikki sankoin joukoin marssimaan ja vapputoreille.
Haluan toivottaa kaikille Kansan Uutisten lukijoille hyvää vappua, työläisten ja opiskelijoiden juhlaa!
Kolumni on julkaistu Kansan Uutisissa 29.4.2016
Kommentteja (0)