Suurin häviäjä on voittaja?

Onko vaalien voittaja suurin puolue, vai puolue, joka on kasvattanut eniten ääniosuuttaan? Tämä on klassinen kysymys, josta lähes kaikkien vaalien jälkeen käydään keskustelua.

Angela Merkel ja ”Saksan kokoomus” CDU/CSU on vaalien voittaja, jos suurin puolue lasketaan voittajaksi. Samaan aikaan Merkel on myös vaalien suurin häviäjä.

Yhtä lailla myös sosiaalidemokraattinen SPD on suuri häviäjä vaaleissa, vaikka se säilytti selvästi kakkossijansa. Näitä kahta Saksan perinteistä valtapuoluetta (ja näidenkin vaalien jälkeen) yhdisti hallitusvastuu.

Mustapunainen suuri koalitio selittää osittain tappiota. Esimerkiksi CDU/CSU näyttää alustavien tietojen mukaan ”menettäneen” parlamenttiin ryminällä palanneelle liberaalille FDP:lle yli 1 300 000 ääntä. Myös SPD menetti noin 400 000 ääntä niin vasemmiston Die Linkelle, vihreille kuin FDP:llekin.

Vaalin suurin voittaja on äärioikeistolainen AfD. Se nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Saksan liittopäivillä, eli liittovaltion parlamentissa. Se keräsi miljoona CDU/CSU:n ”vanhaa ääntä” ja molemmilta sekä SPD:ltä että Die Linkeltä noin 500 000 vanhaa ääntä. AfD:tä äänesti noin 1 300 000 sellaista, jotka eivät viimeksi äänestäneet. Saksan äänestysvilkkaus nousikin 72 prosentista 76 prosenttiin.

AfD:n kannatus ei sinänsä ole yllättävää, Saksa seuraa tässä monien muiden eurooppalaisten maiden trendiä. Tietenkin maan historian takia äärioikeistolaisen puolueen nousu Saksan parlamenttiin on järisyttävä asia. Keskeisenä syynä AfD:n hurjaan kannatukseen pidetään Merkelin pakolaispolitiikkaa ja maahanmuuttovastaisuuden kasvua.

Tämä on varmasti yksi keskeinen selittävä tekijä, mutta on liian helppoa selittää koko tulosta tällä. Eivät kaikki AfD:n kannattajat ole fasisteja ja rasisteja. AfD pärjäsi erityisen hyvin entisen DDR:n alueella. Siellä äärioikeistolaisen puolueen kannatuksen nousu on luultavasti myös yleisempi protesti politiikkaa kohtaan.

Itäisessä Saksassa työttömyysluvut ovat huomattavan korkealla ja eläkkeet alhaalla. Elintasossa ollaan edelleen, 27 vuotta maan yhdistymisen jälkeenkin, selvästi läntistä Saksaa jäljessä. Ihmiset kokevat, osittain aivan syystä, että heitä ei kuunnella eikä huomioida. Tämä on myös eurooppalainen ilmiö. Yleinen tyytymättömyys ja osattomuus on lihottanut äärioikeistoa.

Tätä trendiä kuvastaa se, että saksalainen sisarpuolueemme Die Linke yhtä aikaa hävisi rankasti itäisessä Saksassa ja voitti läntisessä. Linke on ollut yksi valtapuolueista idässä ja protestin kanava ihmisille.

Linke on vahvasti antifasistinen ja antirasistinen. Se pyrki kamppailemaan tiukasti AfD:tä vastaan. Saksassa kuten muuallakaan Euroopassa tai maailmassa ei pidä antaa senttiäkään periksi äärioikeistolle. Vasemmiston pitää olla tässä kamppailussa kärjessä. Köyhän asiaa ei edistetä pätkääkään potkimalla alaspäin vielä heikommassa asemassa olevaa ihmistä.

Tätä kirjoittaessa AfD:n murskaavasta kasvusta huolimatta Linke näyttää saavan muutaman prosenttiyksikön kymmenyksen lisää kannatusta ja on tekemässä historiansa toiseksi parhaan vaalituloksen. Siitä huolimatta puolue on putoamassa parlamentissa kolmannen puolueen paikalta kuudenneksi.

Saksan vaalitulos merkitsee myös pitkiä ja vaikeita hallitusneuvotteluita Angela Merkelille. Kun SPD on ilmoittanut jäävänsä oppositioon, ainoa enemmistökoalitio löytyy CDU/CSU:n, FDP:n ja vihreiden ”Jamaika”-liitosta. Hankalat hallitusneuvottelut ja horjuva hallituspohja ovat myös aika tyypillisiä ilmiöitä eurooppalaisessa politiikassa tänä päivänä.