Hallituksen avattava silmänsä aseviennin ongelmille

Kirjoitettu Paavon blogi

Norjalaislehti Verdens Gang julkaisi torstaina tiedon, että Patrian panssaroitua ajoneuvoa on käytetty todistettavasti Jemenin sodassa. Suomi on myynyt runsaasti sotilastarvikkeita Lähi-idän maihin, joista Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat osallistuvat Jemenin veriseen sisällissotaan. Sipilän hallituksen aikana aseviennin painopiste on siirtynyt Lähi-itään.

Jemenin sisällissodasta johtuvaa humanitaarista kriisiä voi verrata Syyriaan. Siitä huolimatta Suomen hallitus on antanut sotilastarvikkeiden vientilupia Arabiemiraatteihin.

Olen tehnyt asiasta tällä hallituskaudella jo kaksi kirjallista kysymystä, nostanut asian esille eduskuntakeskusteluissa ja yrittänyt herättää asiasta julkista keskustelua. Puolustusministeri Jussi Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini eivät ole ottaneet huolta todesta.

Nyt asiasta on kiistattomia todisteita, joten hallituksen on aika vihdoin avata silmänsä sille, miten suomalaisia sotilastarvikkeita käytetään Jemenin sisällissodassa. Vaikka olemme jo myöhässä, Suomen asevienti on nyt viimein saatava loppumaan Lähi-idän sotaa käyviin maihin ja ihmisoikeuksia polkeviin diktatuureihin.

Kirjalliset kysymykseni Suomen aseviennistä Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_311+2017.aspx
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_70+2016.aspx

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *