Lasten liikuntaa edistettävä harrastusmaksuja alentamalla

Suomalaiset ovat urheiluhullu kansa. Näin sanotaan ja näin me olemme halunneet uskoa vuosikymmenien ajan. Mutta pitääkö väittämä paikkaansa? Penkkiurheilijoina olemme pikemminkin menestys- kuin urheiluhulluja.

Liikkuminen taasen on polarisoitunut. Edelleen on tietenkin niitä, jotka liikkuvat todella paljon. Mutta niiden määrä kasvaa koko ajan, jotka eivät liiku ollenkaan tai suosituksiin nähden aivan liian vähän.

Myös liikunta on luokkakysymys, sosioekonominen asema vaikuttaa liikuntatottumuksiin ja mahdollisuuksiin osallistua.

Liikuntapoliittisen selonteon taustaksi laadittu katsaus liikuntatutkimuksesta oli tärkeä ja tutkittua tietoa pitää aiempaa perusteellisemmin hyödyntää.

Kasvavassa liikkumattomuudessa on kysymys terveydellisestä, sosiaalisesta ja kansantaloudellisesta aikapommista.

*

Liikkumattomuus on ongelma kaikissa ikäluokissa. Eri ikäiset ja eri elämäntilanteessa olevat tarvitsevat erilaisia tukitoimia ja mahdollisuuksia.

Työpaikalle pitää olla paremmat mahdollisuudet mennä kävellen tai pyörällä, työpäivän yhteyteen pitää mahdollistaa liikuntaa. Eläkeläiset tarvitsevat ohjattua liikuntaa ja matalan kynnyksen toimintaa.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu urheilussa ja liikunnassa edelleenkään. Maahanmuuttajat, erityisesti maahanmuuttajanaiset, tarvitsevat positiivisia mahdollisuuksia liikuntaan ja seuratoimintaan osallistumiseen. Vammaisten ja toimintakykyrajoitteisten liikuntamahdollisuuksia tulee tukea.

Näin lasten oikeuksien päivänä on syytä keskittyä etenkin lapsiin ja nuoriin.

*

Liikunnallisen elämäntavan sisäistäminen ja oppiminen lähtee lapsuudesta. Siksi jokaiselle lapselle pitää löytää itseään kiinnostava ja innostava liikunnanmuoto.

Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla oikeus harrastaa. Erityisesti pienituloisissa perheissä mielekkään liikuntaharrastuksen löytäminen, useiden lajien kokeileminen, ei välttämättä ole mahdollista.

Kysymys ei ole vain liikunnasta itsestään vaan kysymys on yhtä lailla sosiaalisista suhteista ja yhteenkuuluvuudesta. Jokaisella lapsella pitää olla oikeus liikunnan harrastamisen mukanaan tuomiin kavereihin ja joukkuetovereihin.

Liian moni nuori kuitenkin syrjäytetään harrastustoiminnasta. Harrastuskustannukset ovat nousseet viimeisen 10-15 vuoden aikana rajusti.

Vakuutukset, lisenssit, seuramaksut ja kilpailutoimintaan liittyvä matkustaminen nostavat kuluja. Valmennuksen ammattimaisuus on parantunut, kenttien ja salien laatu noussut. Nämä ovat ehdottomasti positiivisia asioita, mutta samalla harrastuskustannukset ovat nousseet.

Meillä ei ole kansantaloudellisesti tai sosiaalisesti varaa siihen, että lapsia syrjäytetään liikuntaharrastuksesta. Siksi tarvitaan entistä vahvempia toimia harrastuskustannusten alentamiseksi.

*

Valtioneuvoston liikuntapoliittisessa selonteossa ehdotetaan seuratuen kasvattamista. Tätä Vasemmistoliitto onkin esittänyt vaihtoehtobudjeteissaan joka vuosi. Toimiessani urheiluministerinä seuratuki yli kaksinkertaistettiin. Nykyinen hallitus on sen sijaan leikannut seuratukea.

Kuntien pitää alentaa perittäviä kenttä- ja salimaksuja. Mallia voi ottaa esim. Oulusta tai Turusta, joissa niitä ei peritä lasten ja nuorten harrastustoiminnasta. Ministeriön jakaman seuratuen lisäksi myös kuntien tukea seuroille tulee lisätä.

Seuroissa tehtävä vapaaehtoistyö kaikkien eteen pitää nostaa arvostuksessa huomattavasti nykyistä korkeammalle. Seuroista pitää pyrkiä luomaan uudestaan voimakkaammin yhteisöjä, joissa tehdään yhdessä talkoita seuran eteen.

Seuroja ei pidä ajatella vain liikuntapalveluiden tuottajina, joilta vanhemmat ostavat lapsilleen harrastustoimintaa. Vastuuta pitää kantaa yhdessä koko seurasta, ei vain oman tytön tai pojan joukkueesta.

*

Yksissään seuroissa tapahtuva urheiluharrastus ei riitä täyttämään lasten- ja nuorten liikuntasuositusta. Tarvitaan myös omatoimista liikuntaa niin päiväkodissa ja koulussa kuin vapaa-ajallakin.

Koulujen pihat ja lähiliikuntapaikat ovat tähän ensiarvoisen tärkeitä. Ministadionit, haastavat kiipeilytelineet tai -seinät ja vaikkapa kevyet kansankuntosalit saavat lapset liikkumaan koulupäivän aikana ja sen jälkeen. Lähikoulujen pihoista voidaan tehdä myös lähiliikuntapaikkoja.

Liikkuva koulu -hankkeesta on paljon positiivisia kokemuksia. Sen rinnalle tarvitaan liikkuva päiväkoti ja toisaalta panostuksia toisen asteen kouluissa ja oppilaitoksissa liikkumiseen.

*

Islannissa on saatu erinomaisia tuloksia siitä, että liikunta on kytketty suoraan jatkoksi koulupäivään. Tähän suuntaan Suomessakin on mentävä. Lapset jatkavat koulun jälkeen harrastuksiin eivätkö suuntaa vain kotiin odottamaan, että vanhemmat pääsevät töistä kotiin kuskaamaan harrastuksiin.

Kun takaamme jokaisella lapselle ja nuorelle todellisen mahdollisuuden harrastaa liikuntaa, on kysymys terveydellisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamisesta.

*

Blogi pohjaa vasemmistoliiton ryhmäpuheeseen eduskunnassa valtioneuvoston liikuntapoliittisesta selonteosta