Pääministeri Sipilän kirppusirkus
Irtisanomissuojan heikentämistä eivät kannata juuri ketkään muut kuin pääministeri Sipilä ja lobbausjärjestö Suomen yrittäjät ry. Jopa keskustan omissa riveissä epäillään lakihankkeen järkevyyttä.
Silti pääministeri Sipilä ajaa lakia jääräpäisesti, jopa pakkomielteisesti.
Hallituksen itse tilaamien kahden ulkopuolisen selvityksen, elinkeinoelämältä ja palkansaajilta, molempien tulos on sama: irtisanomissuojan heikentäminen El paranna työllisyyttä.
Ei ole myöskään ollenkaan selvää, täyttäisikö esitys perustuslain vaatimukset. Voiko työntekijöitä asettaa eriarvoiseen asemaan yrityksen koon perusteella?
Sipilän oman puolueen elinkeinoministeri Mika Lintilä yritti tarjota pääministerille kunniallista perääntymistietä. Lakihankkeesta voisi luopua perustuslaillisten ongelmien takia. Mutta jostain syystä Sipilä ei tarttunut tähänkään mahdollisuuteen.
Sen sijaan pääministeri Sipilä päätti alkaa pyörittää poliittista teatteria, jonka tarkoitus on lähinnä yrittää suoristaa hallituksen repeileviä rivejä.
Ja nyt sitten pääministeri on sitä mieltä, ettei kansalaisyhteiskunta saa protestoida hallituksen lakiesitystä vastaan, joka ei ole vielä edes eduskunnan käsittelyssä, kun hallitus saa keskiviikkona luottamuslauseen nollaäänestyksessä.
Aika erikoinen käsitys demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta pääministeri Sipilällä.
Kommentteja (0)