Ajatuksia presidentinvaaleista

Presidentinvaalien suurin yllätys taisi olla, ettei tuloksessa ollut juurikaan yllätyksiä. Tulos noudatteli pitkälti mielipidemittauksia.

Itse yllätyin Sauli Niinistön näin korkeasta kannatuksesta. Arvelin hänen kyllä menevän läpi suoraan ensimmäisellä kierroksella, mutta oletin ääniosuuden olevan noin viisi prosenttiyksikköä alhaisempi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai taakseen historiallisen vahvan tuen. Se on osoitus siitä, että hän on onnistunut hyvin tehtävässään kuuden vuoden aikana kansalaisten mielestä, ja hän on pystynyt koskettamaan ihmisiä. Tästä voi vain onnitella Niinistöä.

Tuskin Niinistöä jää tuloksessa edes harmittamaan se, että hän jäi hiukan alle Venäjän presidentin Vladimir Putinin edellisten vaalien tuloksesta. Putin keräsi vuoden 2012 vaaleissa 63,6% kannatuksen.

*

Mikä on syynä Sauli Niinistön niin valtavaan kansansuosioon, joka on poikkeuksellista länsimaisessa avoimessa demokratiassa?

Niinistö voitti jo edelliset vaalit toisella kierroksella ylivoimasesti. Ero toisella kierroksella Pekka Haavistoon oli ennätyssuuri. Toinen kierros oli silloin haukotuksellisen tylsä, kun Haavisto ei haastanut ennakkosuosikkia.

Vaalien jälkeen ei seurannut ehkä kuuden vuoden kuuliaisuus, mutta kyllä politiikka jossa johdonmukaisesti tasavallan presidentti Niinistö pohjusti jo näitä vaaleja.

Tasaisin välein on tullut sopivia populistishenkisiä heittoja, joilla Niinistö on halunnut näyttää olevan poliitikkojen yläpuolella. Hän on ollut myös harvinaisen tarkka julkikuvastaan. Tätä hän halusi korostaa myös olemalla ”puolueeton” ehdokas.

Tähän kun lisää sen, että Niinistö on hoitanut suurimman osan suomalaisista, minä mukaanlukien, mielestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa varsin taitavasti ja hyvin, ei valtavaa kannatusta kannata ihmetellä.

*

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö olisi valittu jatkokaudelle joka tapauksessa, mutta huimaa tulosta myös avitti Suomi100-juhlavuosi.

Suurvaltojen johtajien ja kuninkaallisten vierailut, maakuntakierrokset ja aloituskiekkojen pudottaminen NHL-peleissä oli vaan omiaan lisäämään kannatusta.

Kampanja ei ollut virallisesti käynnissä, vaikka kampanjaa tehtiin ja kansalaisia käteltiin täyttä hakaa. Juhlavuonna tasavallan presidentti oli tavallaan arvostelun yläpuolella. Hänelle sopi hyvin, että kampanjat alkoivat vasta puolitoista kuukautta ennen vaaleja suurten itsenäisyyspäivän juhlintojen jälkeen.

Tässä ei ole sinänsä mitään väärää. Näin varmasti jokainen jatkokautta tavoitteleva tasavallan presidentti olisi pyrkinyt tekemään. Ja jostain syystä media lähti tähän myös mukaan.

Ja kun kampanjat käynnistyivät lopulta, istuva tasavallan presidentti tykitti myös aivan ylivoimaisella kampanjabudjetilla. Suomen raharikkaat halusivat pelata varmaa hevosta.

*

Presidentinvaalikamppailua leimasi myös jossain määrin tylsyys. Siihen ei saatu oikein missään vaiheessa sellaista tunnelmaa, mikä oli kuusi vuotta sitten, puhumattakaan 12 vuoden takaisesta.

Ajankohtaiset aiheet loistivat poissaolollaan. Suomen aseviennistä sotaakäyviin maihin ja diktatuureihin ei juurikaan puhuttu, ydinaseiden kieltosopimuksen ulkopuolelle jättäytymisestä ei liiemmin puhuttu ja ilmastonmuutosta käsiteltiin keskusteluissa kovin kapeasti.

Tietenkin olen huono vertaamaan itse kuuden vuoden takaiseen, koska olin silloin itse ehdokkaana, mutta jotenkin muistan silloin keskustelujen olleen paljon räväkämpiä ja ehdokkaiden haastaneen enemmän toisiaan. (Aika varmaan kultaa muistot.)

Ihmiset tuntuivat suhtautuvan näihin vaaleihin välinpitämättömästi verrattuna kuuden vuoden takaiseen. Siitä varmaan kertoo myös äänestysprosentin selvä lasku.

Matala äänestysprosentti ei missään vaaleissa ole positiivinen asia, mutta voi tästä silti jotain positiivista yrittää etsiä.

Nimittäin Suomi on ollut siitä paradoksaalinen maa, että täällä on ollut korkein äänestysprosentti presidentinvaaleissa, joilla ei ole juurikaan merkitystä meidän elämäämme. Ja matalin kuntavaaleissa, joilla on ylivoimaisesti suurin merkitys arkeemme.

Nyt kuulin todella monen sanovan, ettei näillä vaaleilla ole kauheasti merkitystä. Ratkaisevasti tärkeämmät ovat reilun vuoden päästä pidettävät eduskuntavaalit.

Ehkä sellainen muutos on tapahtumassa, että ihmiset alkavat paremmin sisäistämään eri vaalien merkitykset. Mutta todennäköisesti tämä on vain toiveajatteluani.

*

Näillä presidentinvaaleilla oli myös yksi erityispiirre verrattuna kaikkiin aikaisemmin pidettyihin suoriin presidentinvaaleihin. Nimittäin vaaleista puuttui ilmiö, ellei Niinistön huimaa kannatusta sellaiseksi lasketa.

Vuoden 1994 vaaleissa oli Mara- ja Ellu-ilmiöt, 2000 vaaleissa Halonen-ilmiö, 2006 Niinistö-ilmiö ja 2012 Haavisto-ilmiö.

Jotkut kommentaattorit ovat arvioineet, että näiden vaalien ilmiö oli puolueiden jääminen taka-alalle ja rohkeimmat ovat ennustaneet puolueiden merkityksen vähentymistä politiikassa näiden presidentinvaalien perusteella.

Uskallan olla vahvasti eri mieltä. Presidentinvaalit ovat olleet leimallisesti henkilövaalit jo Mauno Koiviston ajoista lähtien.

Presidentinvaalien tulos on hämmästyttävän vähän heijastanut seuraavien eduskuntavaalien tulosta. Voi jopa sanoa, ettei niillä ole ollut juuri mitään yhteyttä ehkä joidenkin ehdokkaiden henkilökohtaisia äänimääriä lukuunottamatta.

*

Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen sai kolme prosenttia äänistä. Se ei ole oikeastaan hyvä eikä huono tulos.

Olin kuulemma sanonut jo kuukausia sitten jossain sisäisessä palaverissa, ettei kannata pettyä pahasti, jos Merjan äänisaalis jää kahteen prosenttiin. Itse arvioin vaalien alla, että Merjalle olisi mahdollisuuksia neljän prosentin kannatukseen.

Nyt tulos on näiden kahden arvion puolivälistä. Se on hyvää vasemmistoliittolaista perustasoa, Claes Andersson sai 1994 äänistä 3,8%.

Moni kysyi minulta eilen, mikä meni Merjalla pieleen, kun hän ei päässyt lähellekään viimekertaista 5,5% tulostani. Ei mikään, vaalit olivat niin erilaiset. Kaikki saivat huonommat tulokset, paitsi istuva presidentti.

Haavisto hävisi Haavistolle, Huhtasaari hävisi Soinille, Väyrynen hävisi Väyryselle, Vanhanen hävisi Väyryselle, Haatainen hävisi Lipposelle, Kyllönen hävisi Arhinnmäelle ja Torvalds hävisi Biaudetille.
Näin käy, kun on yksi ylivoimainen voittaja. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa esimerkiksi kaikki eduskuntapuolueet hävisivät, paitsi yksi.

*

Mutta oliko mitään järkeä asettaa omaa ehdokasta, jos etukäteen jo arveltiin tuloksen olevan tätä luokkaa? Ehdottomasti oli!

Se on jo palvelus demokratialle, että on monia ehdokkaita ja vallassa olevat joutuvat antautumaan keskustelulle ja kritiikille.

Ehdokkuuden myötä saatiin nostettua keskusteluun teemoja, jotka muuten olisi jääneet täysin ilman huomiota. Ilman Merjan, ja myös osittain Tuula Haataisen, panosta ei olisi ilmastonmuutoksesta käyty keskustelua juurikaan, Suomen asevienti ei olisi noussut esille ja rauhankysymysten painottaminen olisi jäänyt kokonaan pois keskusteluista.

Merja teki siis naisen työn! Kiitos Merja!