Mikä on ”kansan tahto”
Yksi erityisesti perussuomalaisten valitusvirsi tuntuu olevan se, ettei ”kansan tahto” toteudu hallituksessa.
Ei, vaikka hallituksessa on mukana kaikki ne kolme puoluetta, jotka lisäsivät kannatustaan ja joiden kansanedustajamäärä kasvoi reilusti. Ei, vaikka hallituksella on takanaan selvä enemmistö kansan äänistä ja kansanedustajista.
Perussuomalaisilla on selvästi hukassa ymmärrys siitä, että politiikassa pitää pyrkiä ja pystyä myös yhteistyöhön.
Perussuomalaiset ovat osoittaneet täydellistä yhteistyökyvyttömyyttä kaikkia muita puolueita kohtaa ja haluttomuutta toimia hyvien tapojen ja käytänteiden mukaisesti.
Kokoomus taasen ylimielisyydessään ajoi itsensä ulos hallituksesta.
Perussuomalaiset tuntuvat hellivät ajatusta, jonka mukaan ”kansan tahto” toteutuu sillä, että kolme suurinta puoluetta muodostavat hallituksen.
Perussuomalaisten tuntuu olevan vaikea käsittää sitä, että vaikka puolue sai yli 17% äänistä, äänestäneistä yli 82% kannatti jotain muuta.
Kun mikään puolue ei saa edes 20% annetusta äänistä, pitää muodostaa koalitiota ja pystiä yhteistyöhön.
Sipilän hallituksessa oli kolme suurinta puoluetta vuoden 2015 vaalien jälkeen: keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus. Ilmeisesti tällä perusteella perussuomalaiset kuvittelevat, että kolmen suurimman puolueen hallitus on jotenkin normi.
Jos kuitenkin tuntee historiaa tai viitsisi siihen tutustua, huomaisi Sipilän hallituksen olevan poikkeus.
Edellisen kerran kolme suurinta puoluetta on ollut hallituksessa vuoden 1975 ennenaikaisten vaalien jälkeen.
Tosin silloinkin hallituksessa oli kolme suurinta puoluetta vain kansanedustajapaikkoilla mitattuna. Äänimäärissä kokoomus oli keskustan edellä.
Jos haetaan hallitusta, jossa on ollut sekä kansanedustajamäärällä että äänimäärällä mitattuna kolme suurinta puoluetta, pitää palata vuoteen 1966.
Eli väite siitä ettei enemmistöhallitus toteuta ”kansan tahtoa” osoittaa paitsi täyttä ymmärtämättömyyttä yhteistyön merkityksestä myös on täysin historiaton.
Hallitusta saa ja pitää arvostella, mutta arvostelu voisi keskittyä kuitenkin oikeisiin asioihin. Toisaalta eihän faktoilla ole väliä perussuomalaisille. Tätä kuvaa perussuomalaisten uuden euroryhmänkin nimi.
Perussuomalaiset tekevät mieluummin identiteettipolitiikkaa kuin pureutuvat tavallisten ihmisten arkisiin asioihin.
Kommentteja (0)