Kaipaan kohtaamisia
Koko poliittinen toimintani yli 20 vuoden ajan on perustunut ihmisten tapaamisiin ja keskusteluihin.
Ne asiat, joita ajamme eduskunnassa ja valtuustossa eivät tule tyhjästä, ne nousevat keskusteluista ihmisten kanssa.
Ihmisten huolet ja kokemukset eivät ole välttämättä vain yksittäisten ihmisten näkemys. Usein ne kuvaavat laajemmin ongelmaa, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle ja jonka korjaaminen vaikuttaa moneen.
Yksi esimerkiksi tästä on kaupungin vuokra-asuntojen jääkaapit. Minulle soitti nuori kundi, joka oli muuttanut ensimmäiseen omaan asuntoonsa ja siellä ei ollut jääkaappia.
Ajattelin, että kysymys on jostain yksityisestä virheestä, mutta kun aloin selvittää asiaa tarkemmin, kävi ilmi, että kolmasosassa Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista ei ollut jääkaappeja.
Tain valtuustoaloitteen, että jääkaapin pitää kuulua asunnon vakiovarusteisiin. Aloitteeni pohjalta Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin hankittiin 14 000 jääkaappia.
Yksittäisen ihmisen ongelma oli aika monen muunkin ongelma.
*
Koronavuosi on ollut monella tavalla hankala. Tämä on tietenkin monien muiden ongelmiin verrattuna pieni asia, mutta minulta on jäänyt lähes kokonaan pois se osa työstä, joka on todella tärkeää ja mukavinta.
Kun aikaisemmin olen ollut lähes viikoittain ostareilla, toreilla ja metroasemilla, nyt se on jäänyt kokokaan pois. Myös vaalikampanja ei ole oikein ollut mikään vaalikampanja, kun nämä ”tilaisuudet” ovat jääneet pois.
*
Tänään metrossa matkalla oli kaksi juuri sellaista kohtaamista, joita todella kaipaan.
Ensin minun kanssani tuli juttelemaan alun perin Lounais-Lontoosta kotoisin oleva Chelsean kannattaja, joka nykyään asuu Herttoniemenrannassa ja työskentelee postinkantajana. Puhuttiin Chelseasta ja Lontoosta.
Sitten minulle tuli puhumaan alun perin Virosta kotoisin oleva lähihoitaja, joka tsemppasi ja sanoi, että vasemmistoliitolle on tulossa hänen työkavereiltaan paljon ääniä.
Puhuimme siitä, miten Helsinki ei toimisi päivääkään ilman maahanmuuttajia.
Se on just näin!
Kommentteja (0)