Sörnäisten autotunneli ei täytä mitään järkevyyden kriteerejä

Kirjoitettu Yleinen

Suomessa ja eteenkin Helsingissä liikenne tuottaa ison osan meidän ilmastopäästöistä, Helsingissä peräti neljäsosan.

Siksi liikenteen ja liikkumisen uudistaminen pitää olla keskeinen osa ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa. Samalla kysymys on myös meidän terveydestämme.

Meidän pitää siirtyä merkittävästi nykyistä enemmän käyttämään kevyttä liikennettä ja joukkoliikennettä. Molemmilla on positiivinen vaikutus päästöihin, mutta liikunta on hyödyllistä myös terveydelle.

Siksi Helsingin pitää panostaa erityisesti raideliikenteeseen sekä hyviin pyöräily- ja kävelyolosuhteisiin.

Samaan aikaan myös jatkossa tarvitaan yksityisautoja, vaikka vähemmän Helsingissä kuin maakunnissa. Taitoluistelufaijana tiedän valitettavan hyvin, että auto on edelleen välttämätön esimerkiksi lasten harrastuskuljetuksiin.

Vaikka teemme osan niistäkin joukkoliikenteellä, ei kaikkiin kahden tytön treeneihin ehtiminen olisi vain mitenkään mahdollista välillä ilman kimppakyytejä autolla. Sama tilanne on monella esimerkiksi työmatkojen suhteen.

Vaikka lähtökohtaisesti kannatan investointeja raideliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen, ymmärrän että myös autoilua tarvitaan. Ja toisaalta vaikka myös autoliikenne sähköistyy tulevaisuudessa, ei sen pidä silti olla ykkösvaihtoehto liikkumiseen.

En myöskään kategorisesti vastusta autotunneleita. Joskus autojen laittaminen maan alle voi olla järkevää, jos se vapauttaa merkittävästi tilaa maanpäällä asumiselle, kevyelle liikkumiselle ja puille.

Tänään meillä on Helsingin kaupunginhallituksessa käsittelyssä Sörnäisten-Hermannin autotunneli. En voi kannattaa sitä, koska se ei täytä mitään järkevyyden kriteereitä. Se on (tämän hetkisen arvion mukaan) 180 miljoonan euron hukkaputki.

Sörnäisten-Hermannin autotunneli ei toisi lisää viihtyisää kaupunkitilaa. Itse asiassa sen valtavat rampit heikentäisivät kevyen liikenteen mahdollisuuksia sekä Sörnäisissä että Hermannissa itä-länsisuuntaisesti.

Kaikkien kaupungin viranhaltijalaskelmien mukaan tunneli lisäisi autoilua ja vähentäisi kevyttä liikennettä ja joukkoliikenteen käyttöä. Tunneli lyhentäisi ajomatkaa siinä kohdassa, mutta siirtäisi todennäköisesti ruuhkat vain toisaalle.

Jos joku tänään kaupunginhallituksessa tai myöhemmin kaupunginvaltuustossa kannattaa tunnelihanketta, sen jälkeen on turha ainakaan muille paasata vähään aikaan tuhlauksesta.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *