Helsinki panostaa työntekijöihin, kouluihin ja muihin lähipalveluihin

Taas muutama syvempi uurre ja harmaa partakarva lisää, mutta olemme saaneet lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen Helsingin budjetin kasaan. On se niiden arvoista, koska budjetti on vähintään kohtuullinen.

Raamin mukaiset leikkaukset torpattiin ja palveluihin sekä henkilöstöön tehtiin kymmenien miljoonien eurojen lisäsatsaukset.

Kaupungin työntekijöiden palkkaohjelmaan ja etuihin lisätään ensi vuonna suhteessa kolminkertainen määrä varoja tähän vuoteen verrattuna, yhteensä 10 miljoonaa euroa.

Vasemmistoliiton vaatimuksesta palkkaohjelma tullaan kohdentamaan työvoimapula-alojen lisäksi myös heihin, joilla on kaikista pienin palkka. Lisäksi työmatkaedulla palkitaan kaikkia kaupungin työntekijöitä.

Erityisesti varhaiskasvatus on Helsingissä kriisissä ja palkkaohjelman lisäksi on tärkeää, että kasvatukseen ja koulutukseen lisätään nyt rahoitusta. Yksin palkka ja muut edut eivät riitä vaan työpaikan pitää olla mukava ja työn palkitsevaa.

Päiväkoteihin ja kouluihin tarvitaan lisää henkilöstöä, jotta työ olisi mielekästä ja jotta jokainen lapsi saa tarvitsemansa tuen. Kasvatuksen ja koulutuksen määrärahoihin tehtiin yli 10 miljoonan euron vahvistukset.

***

Nousevat energiakustannukset ovat luoneet valtavat paineet erityisesti kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan budjettiin, koska toimialan palvelut ovat energiaintensiivisiä: liikuntahalleja, uimahalleja, jäähalleja, tekojäitä…

Toimialalla on jo ennen nykyistä kriisiä tehty työtä energiatehokkuuden nostamiseksi. Tätä työtä on nyt vauhditettu entisestään. Tästä huolimatta ensi vuodelle ennakoidaan noin neljän miljoonan energialaskun kasvua.

Siksi on tärkeää, että olemme nyt sopineet energiapaketista, jonka avulla kohonneet kustannukset voidaan ensi vuonna kattaa. Kertaluontoinen panostus on yhteensä viisi miljoonaa euroa, ja siitä suurin osa kohdennetaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle.

Myös kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toiminnoista vastaavat itsenäiset laitokset saavat oman energiatukipakettinsa. Näitä laitoksia ovat mm. Olympiastadion, Jääkenttäsäätiö, kaupunginteatteri ja Urheiluhallit.

Energiapaketin myötä pelättyjä leikkauksia kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin ei ensi vuonna tule. Sen sijaan tulemme panostamaan yhteensä 3,4 miljoonaa euroa uutta rahaa palveluiden vahvistamiseen.

Tulemme muun muassa lisäämään liikuntapaikkojen ylläpitoa. Palkkaamme lisää henkilöstöä nuorisotyöhön ja avaamme Kalasatamaan uuden kirjaston. Varmistamme, että suosittu kulttuurin kummilapset -toiminta voi jatkua myös ensi vuodesta eteenpäin ja vahvistamme sen saatavuutta.

Sovimme myös lisärahoituksesta Korkeasaarelle, jotta luonnonvaraisten eläinten pelastustoiminta voisi Helsingissä jatkua.

***

Investointien puolella haluan kulttuurin näkökulmasta nostaa erityisesti Itäkeskuksen kehittämisen. Olemme päättäneet toteuttaa kulttuurikeskus Stoan laajennuksen osana alueen kehittämistä. Laajennus toteutetaan Stoan peruskorjauksen yhteydessä, joka on nyt aikaistettu alkamaan vuonna 2028.

Tämä on erittäin tärkeä panostus itäiseen Helsinkiin. Stoan laajennus luo uusia mahdollisuuksia kulttuurin saralla ja vahvistaa Itäkeskuksen roolia itäisen Helsingin keskuksena.

Kruunuvuoren lautan ympärivuotinen liikenne on varmistettu tällä budjetilla. Keväällä päätettiin esityksestäni, että se aloittaa ensi vuonna HSL:n lipulla ja nyt se varmistuu, kun budjetissa osoitettiin sille rahoitus. Myös pyöräily- ja kävelyteihin panostetaan.

Lisäksi ensi vuoden budjetti jatkaa tänä vuonna alkanutta linjaa, jossa panostetaan lähiliikuntapaikkoihin lähiöissä.

***

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus on se, joka huolestuttaa ja josta ei oikein ole selvää kuvaa. Ensi vuoden alussa aloittaa hyvinvointialue, joten sote ei ole mukana enää kaupungin budjetissa vaan sillä on omansa suoraan valtiolta tuleva rahoitus.

Onko tämä sote-rahoitus riittävä takaaman palvelut? Voi hyvin olla, että lisäpanostuksia kaupungilta kaivattaisiin. Joka tapauksessa ainakaan väläyteltyjä terveyskeskusmaksuja ei tule, mikä on merkittävä voitto meille.

Vasemmistoliitto on ollut nyt reilun vuoden pormestaristopuolue. Tässä valtuustokauden toisessa budjetissa vasemmistoliiton kädenjälki näkyy entistä vahvemmin.

Leikkaukset torjuttiin ja Helsinki panostaa entistä vahvemmin työntekijöihin sekä koulutukseen ja muihin lähipalveluihin kaikkialla kaupungissa.

Kommentteja (0)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *