Vituttaa kuin pientä oravaa

Vuodesta 1996 lähtien olen ollut ehdokkaana kaikissa kunta- ja eduskuntavaaleissa. Nyt en ollut ehdokkaana ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.

Tein vaalityötä kovasti, mutta olin hiukan kuplan ulkopuolella. Tai niin ainakin luulin. Minusta Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanja näytti ja kuulosti hyvältä.

Puolueelle puheenjohtaja Li Andersson teki valtavan hienon työn, ensin neljä vuotta opetusministerinä ja sitten vaalikampanjassa puolueen keulakuvana.

Enempää Li ei olisi voinut tehdä. Uudestaan ja uudestaan niin kasvotusten kuin sosiaalisen median kautta toistui se, miten hyvin Li pärjäsi kaikissa vaalikeskusteluissa ja miten hyvää työtä vasemmistoliitto oli tehnyt hallituksessa.

Sekä valtakunnalliset että alueelliset mielipidemittaukset povasivat vähintään kohtuullista tulosta.

Ajattelin, että pääsemme näyttämään, että hallituspuolue voi säilyttää kannatuksensa tai jopa voittaa vaalit.

Ihan toisin kuitenkin kävi. Tuli historian huonoin vaalitulos.

***

Miksi näin?

Ensinnäkin jokainen puolue saa sen tuloksen, jonka kansa antaa. Sitä pitää kunnioittaa. Tulosta ei koskaan pidä yrittää selitellä, mutta analysoida kannattaa.

Kaikissa vaaleissa on syvävirtauksia, jotka eivät välttämättä näy mielipidemittauksissa. Näiden vaalien iso kuva oli se, että suuret puolueet kasvattivat kannatusta ja keskisuuret menettivät.

Ennen vaaleja puhuttiin taktisesta äänestämisestä enemmän kuin koskaan. Luulen että ”taktista äänestämistä” oli enemmän kuin aikaisemmin, varsinkin Helsingissä.

Tämä äänestäjien siirtymä keskisuurista suuriin ei ollut kuitenkaan tiedostavan taktista niinkään, vaan enemmän tiedostamatonta syvävirtaa.

Tämä vaali myös näytti rajuimmillaan, miten kova vaalijärjestelmämme on keskisuurille puolueille. Vasemmistoliitto menetti kannatusta prosenttiyksikön verran, mutta kansanedustajapaikoista meni kolmasosa.

Vasemmistoliiton kannatus valtakunnallisesti oli hiukan korkeampi kuin vihreiden, mutta kansanedustajia tuli kaksi vähemmän.

Tämä johtuu siitä, että vihreillä – ja varsinkin lähes puolet pienemmällä mutta edustajamäärältään lähes samankokoisella – RKP:lla kannatus on keskittyneempää tiettyihin vaalipiireihin.

Tämä myös selittää miksi ”taktinen äänestämien” on vaikeaa ja ei kovin taktista. Demarit saivat kolme lisäpaikkaa, osittain taktisen äänestämisen myötä, ja vasemmistoliitto sekä vihreät menettivät peräti 12 paikkaa, osittain taktiseen äänestämiseen.

Saldo oli siis todella synkkä ja vaalitulos oli musta.

***

Ennen ennakkoääniä olin laskenut, että jos kaikki menee aivan nappiin, on vasemmistoliitolla mahdollisuus saada 18 kansanedustajan paikkaa. Ja vastaavasti ihan kaiken mennessä pieleen, tulos on 12. Lopulta meille tuli vain 11 paikkaa.

Vasemmistoliiton kannatuksessa näkyi jo pitkään jatkunut trendi, joka on eurooppalainen, ehkäpä globaali. Modernit punavihreät puolueet menestyvät suuremmissa kaupungeissa.

Pienemmissä vaalipiireissä meillä oli odotettavissa vaikeuksia erityisesti Lapissa, Keski-Suomessa ja Satakunnassa. Kaikissa näissä meidän ainoa kansanedustaja ei asettunut enää ehdolle. Kaikissa näissä menetimme myös paikan.

Myös Oulun vaalipiirissä odotin vaikeuksia, mutta tulos oli vielä heikompi kuin osasin ajatella. Uudenmaalla toisen paikan menettäminen oli suurin shokki ja sitä en osannut ollenkaan odottaa.

Mutta keskisuuressa puolueessa näin menee. Viime eduskuntavaaleissa saimme neljä lisäpaikkaa, nyt näistä menetimme kolme, kun tuli vaalitappio: Oulu, Keski-Suomi ja Uusimaa.

Ainoa viime vaaleissa voitettu lisäpaikka, joka säilyi, on Helsingissä.

***

Jokaisessa vaalissa on tappionkin hetkellä yleensä jotain valopilkkuja. Näissä vaaleissa se oli Helsinki.

Vaikka valtakunnallisesti tuli prosenttiyksikkö takkiin, voitettiin Helsingissä 0,7 prosenttiyksikköä. Siinä missä valtakunnallisesti perussuomalaiset lisäsivät kannatusta, tuli puolue Helsingissä prosenttiyksikön alas.

Etukäteen olinkin ajatellut, että Helsingissä tulemme vahvistamaan viime vaaleissa saamamme kolmatta paikkaa, mutta loppuvaiheessa alueelliset mielipidemittaukset povasivat jopa neljättä paikkaa.

Helsingin osalta vaalitulos antaa taas pontta kohti kuntavaaleja kasvattaa entisestään vaikutusvaltaa Helsingissä kohti kahden vuoden päästä olevia kuntavaaleja ja neljän vuoden päästä neljättä paikkaa.

Itsekin olen taas ehdolla kahden vuoden päästä ja todennäköisesti myös neljän vuoden päästä.

Vaaleissa myös aina nousee uusia edustajia ja heille tämä on riemun paikka samalla kun tunteet ovat varmasti todella ristiriitaisia puolueen tappion hetkellä.

Helsingissä Minja Koskela veti huikeat kymmenentuhatta ääntä. Varsinais-Suomessa valovoimainen Timo Furuholm nousi eduskuntaan ja Savo-Karjalassa Laura Meriluoto.

Monessa vaalipiirissä uudet tai nuoret ehdokkaat tekivät huikean hienon työn, esimerkiksi Satakunnassa Raisa Ranta ja Keski-Suomessa Matleena Käppi.

***

Vaalituloksen perusteella meille on tulossa sysimusta porvarihallitus. Pääministeri Sanna Marin kehotti äänestämään taktisesti demareita, jotta linja jatkuisi. Näiden puheiden jälkeen on vaikea nähdä demareita samassa hallituksessa kokoomuksen kanssa.

Suomessa tullaan tarvitsemaan vahvaa vasemmistolaista oppositiota, niin eduskunnassa kuin aktiivisesti kansalaisten tasolla. Juha Sipilän hallituksen hirveä leikkauspolitiikka saattoi olla kevyttä siihen verrattuna, mitä nyt on odotettavissa.

Vasemmistoliittoon ei luotettu näissä vaaleissa niin paljon kuin toivoimme. Tuloksena oli raju vaalitappio. Mutta tästä nousemme.

Seuraavan neljän vuoden aikana pitää kamppailla niin, että saamme takaisin näissä vaaleissa menetetyt paikat ja otamme vielä sen päälle lisäpaikkoja.

Se on mahdollista, mutta sen työn pitää alkaa heti.